Meillä oli eilen tyttöjen ilta. Ystäväni ihanainen täytti pyöreitä. Oli ihana nähdä kaikkia. Aluksi mietin, että lähdenkö. Oli jotenkin niin kipeä olo. Joka lopulta sitten johtui varmaan ihan viime viikon työstressistä. Lähdin silti, vaikka tiesin, että unet jäävät vähän lyhyeksi. Olihan meillä taas niin mukava ilta. 

Yöllä lähdimme taxilla kotiin. Taxilla jossa oli ulkomaalainen kuski. Juuri pari viikkoa sitten sain kuulla kuinka tuntemani henkilö joutui ulkomaalaisen taxin raiskausyrityksen kohteeksi. Onneksi meitä oli taxin kyydissä kaksi. Tämäkin taxi poikkesi reitiltään ja ajoi aivan väärään suuntaan. Pimeälle tielle missä ei ollut valoja. Ja ilmoitti meille, että osoitteenne on nyt sitten tässä. Me intimme vastaan, että ei ole. Sinä viet meidät pois täältä ja jos et tiedä osoitetta, me kerromme sinulle miten sinne ajetaan. Kunhan tiedämme ensin missä me edes olemme?! Samaan aikaan mietin mielessäni, mitä jos hän todella tiputtaa meidät sinne korpeen ja pimeään missä ei ole ketään. Ulkona oli pakkasta ja taxin saaminen puhelimella kesti ikuisuuden. Pelko kuristi kurkkuani. Tapaus mistä olin kuullut pari viikkoa sitten nousi vahvasti mieleeni. Ystäväni sanoi takapenkiltä, uskallatko sinä jäädä hänen kyytiin yksin kun itse jään pois?! Mielessäni mietin, että en! Mutta sanoin napakasti, että uskallan! Minulla on tämän taxin varausnumero puhelimessa ylhäällä  ja jos et vie minua kotiin asti soitan poliisit paikalle. Kuski oli hiljaa ja kuunteli. Kun ystäväni jäi kyydistä pois, tunsin kuinka hengitykseni alkoi muuttumaan tiheämmäksi. Puristin kännykkää kädessäni ja painelin jo varmuudeksi numeroa puhelimeeni. Hoin itselleni, että hengitä syvään ja hengitä ulos. Älä yleistä! Ei kaikki ole pahoja! Hengitä syvään ja hengitä ulos! Kävin jo paniikin rajalla. Mutta sain tilanteen hallintaan. Lopulta olin kotona. Kiitin kuskia ystävällisesti kyydistä ja poistuin. Kotiovea avatessani jäin miettimään, että en halua pelätä. Ja pelkohan on tunne, siitä mitä ei ole vielä tapahtunut. 

Kotona avasin lehden puhelimessa. Ja luin kuinka joku oli ampunut Imatralla kolme pikkujoulun juhlijaa. He lähtivät illalla juhlimaan, eivätkä koskaan palaneet enää läheistensä luokse. Miehellänikin oli asiaa, hän kertoi, että ystävällämme on löydetty päästä pahanlaatuinen aivokasvain. Surullista! Ei voi alkaa pelkäämään. Ehkä on parempi rukoilla ja kiittää, silloin kun vielä kaikki on hyvin!