Ystäväni soitti ja eilen ja kerroin, että jännintä tässä ollut tunnetasolla. Menetys ja suru nostavat esiin jollakin oudolla tavalla ihmisen keinottomuuden ja eräänlaisen turvattomuuden, mutta myös sen sopeutumiskyvyn. Se sisäinen lapsi hamuaa kuin isän tuomaa tukea ja turvaa ja miettii , että miten pärjään kaiken tämän jälkeen. Vaikka tavallaan olen pärjännyt jo vuosia. Olenhan jo aikuinen nainen. Mieli etsii kuin  pikakonsteja surusta eroon pääsemiseksi ja elämän jatkamiseksi. Vaikka samaan aikaan myös tietää, että suru on täysin luonnollinen reaktio, siitä monesti vaan halutaan nopeasti eroon, aivan kuten monista muistakin kielteiseksi mielletyistä tunteista. Suruprosessia itsessään on kuitenkin vaikea nopeuttaa, eikä tunteiden alas painaminen tai tukahduttaminen auta toipumista. Helpoimmalla olen päässyt  lopulta , kun olen vain hyväksynyt surun tunteen osaksi tämän  hetkistä elämääni. Elän, teen normaaleita asioita ja kun tunne nousee pintaan, suren. 

Olen lapsena ollut kiltti lapsi. Sellainen pellavatukkainen takapulpetin arka ja hiljainen tyttö. Kiltin lapsen nurja puoli on usein se, että lapsi nielee omat tarpeensa, jottei olisi aikuiselle hankala. Hän osaa peittää mielipahan tunteensa sisuksiinsa, jottei aiheuttaisi kiusallisia tilanteita. Samalla hän myös pakottaa itsensä reippaaksi, vaikka sisimmässä huutaisi hätä. Hän suorittaa, yrittää, tekee ja pusertaa, vaikka olisi jo uupunut. Hän on minikokoinen tuleva burn-out -aikuinen. Sellainen minäkin olin. Siihen saakka kun tulin aikuiseksi ja paloin loppuun. 


Turvattomuus nousi voimalla pintaan burnoutin kautta. Näin mielikuvissa silloin itseni polvenkorkuisena noin kolme vuotiaana ja etsin tuossa mielikuvassa turvallista paikkaa pöydän alta. Se oli tunteena niin voimakas, että jouduin etsimään turvallisuuden tunteen uudestaan läheisteni avustuksella. En hetkeen pystynyt olemaan edes yksin kotonani. Tarvitsin läheisteni tuomaa turvaa. Isäni luomaa turvaa. Tunne turvattomuudesta oli niin valtava. Turvattomuus on kipeä ja yksinäinen, tyhjyyttä humiseva tunne. Tunne siitä, ettei kukaan kannattele, vaan on jaksettava, pystyttävä ja pärjättävä yksin. On suostuttava tunteeseen vaikkei haluaisi, koska niin on tottunut tekemään. Itseään ei oikein osannut aluksi  puolustaakaan, saati ilmaista syvimpiä tarpeitaan tai tunteitaan. Saati itkeä toisen edessä. Opin tämän kaiken vasta terapian kautta. Opin olemaan heikko. En ollut jotenkin tullut kuulluksi, ymmärretyksi, vastaanotetuksi. Koska emotionaalinen turvattomuus oli kipeä ja epämääräinen olo hylätyksi tulemisesta, peitin sitä alitajuisesti monilla eri tavoilla.

Tämä turvattomuuden tunne nousee esiin myös elämän kriiseissä, ei yhtä kokonaisvaltaisesti kuin burnoutissa. Vaan vähän kuin ajatuksen tasolla. Surun kokemiseen vaikuttaa niin moni asia, kuten menetyksen luonne, surevan oma persoonallisuus, aiemmin koetut menetykset, aiemmin kohdatut surut  ja nämä lapsuuden kokemukset . 

Surusta toipuminen on aina yksilöllistä ja ihan jokaisella on oikeus surra tavallaan ja omaan tahtiinsa. Silloin, kun vähiten jaksaisit, tarvitset eniten myös myötätuntoa itsellesi. Silloin kun voimasi ovat lopussa, astuu vasta se inhimillisyys näkyville. Ja silloinkin teet juuri niin hyvin, kuin voimavarasi siinä hetkessä antavat myöten. Silloinkin olet paras oma itsesi sen hetkisillä voimavaroillasi.

Olen myös huomannut, että haavoittuvassa tilassa reagoin usein tavallista herkemmin asioihin. Saatan esimerkiksi purskahtaa itkuun tilanteessa, jolle olisi aiemmin kohauttanut olkiaan. Nyt olen vasta jollakin tasolla ymmärtänyt, että isää ei enää ole. Asiasta puhumalla tai kirjoittamalla olen voinut ikään kuin jättää isälleni ne jäähyväiset. Tässä tietynlaisessa käsittelyvaiheessa usein tunnenkin tunteita aaltomaisesti laidasta laitaan. Vähitellen olen saanut nähdä, että hyviä hetkiä ja päiviä on ollut entistä enemmän.Tiedän opintojeni kautta, että suru tunteena  voi aikaansaada tarpeen vetäytyä omiin oloihin. Itse taas yleensä toimin tunteista huolimatta vähän kuin päinvastoin. Mutta korona on pakottanut tähän vähän kuin tahtomatta. Omiin oloihin vetäytymisessä on kuitenkin ollut hyvät puolensa: se on mahdollistanut omien ajatusten, tunteiden ja muistojen läpikäymisen sekä muutoksen ja sen seurausten jäsentelyn.

❤️

1EFCF912-ABC2-4A4E-B450-B25A14BA4066.jpg