Ajatella, että olen melkein kohta 10 vuotta tehnyt matkaa itseeni. Opiskellut, tutkinut, ihmetellyt ja opettelut käsittelemään tunteitani. Koen, että tämä matka on ollut tärkein matka mitä elämäni aikana olen tehnyt. 

Muistan sanoneeni joskus, että paloin loppuun koska olin suorittaja. Todellisuudessa olen tehnyt asioita enemmän loppuunpalamisen jälkeen kuin sitä ennen. Mutta suurin ero onkin ehkä siinä millainen olin ihmisenä silloin ja millainen olen tänään. Nyt en suorita tai tee mitään asiaa ajatuksella ”että mun on pakko”. Teen asioita siksi, että niiden taakse on piilotettu ajatus mikä pohjautuu omiin arvoihini ja siksi, että mun sydän käskee niin tekemään. Entinen minä, ei osannut kuunnella oman sisäisen lapsen tarvetta. Eikä osannut asettaa rajoja itselleen. Käytännössä en osannut kuunnella itseäni ollenkaan. 

Nykyisin tunnistan oikeastaan jo itsessäni stressin varhaisimmat hälytysmerkit ja siinä
kohtaa jo pyrin vähän kuin saamaan oman fysiologiani hallintaan. Tiedän mitä stressi saa aikaan kehossa. Miten sympaattinen hermosto on kuin kaasupoljin mitä voin itse kiihdyttää ja miten taas vastaavasti parasympaattinen hermosto on kuin hiljentävä jarrupoljin. Mitä voin itse aktivoida toimimaan paremmin esimerkiksi hengityksen voimin. 

Stressinsäätely on lopulta opittuja tapoja, mitä
voin itse edistää omilla valinnoilla. Tunnistan nykyisin herkästi milloin kehoni on ylivirittynyt ja tiedostan itsessäni olevat stressinmerkit. Tunnistan myös seikkoja mitkä lisäävät stressiä ja kortisolin tuotantoa itsessäni ja taas vastaavasti tiedän millä saan kehoni kuin takaisin haltuun. Usein näenkin mielessäni kuin ympyrän mikä pitää sisällään sen hetkisen elämäni. Työn, liikunnan, terveyden ja asiat mitkä antavat sitä hyvää oloa ja palauttavat ja asiat mitkä tuovat stressiä. Jos tämä ympyrä ei ole tasapainossa, keho ei jaksa silloin enää kauan ja alan kuormittumaan. Ympyrä pitää saada aina takaisin vastapainoon. Kaiken jaksamisen pohja on palautuminen. 


Mikä tahansa toimeliaisuus lisää hallinnan tunnetta ja edistää hyvinvointia. Tänä vuonna olen saanut voimia siitä etten ole tehnyt yhtään mitään ja taas sitten tietynlaisesta toimeliaisuudesta. Toimeliaisuus on hyvä olla tasapainossa oman kyvyn ja mahdollisuuksien mukaan. Tekemisten ja toimintojen ei ole tarvinnut  olla mitään suurta.
Arjen perusasiat kuten itsestä huolehtiminen, ruoanlaitto, työ, liikkuminen ja siivoaminen ovat olleet jo ihan riittäviä. Perusasioista suoriutuminen kun luo rytmiä arkeen ja tuottaa paljon mielihyvää. Silloin kun ympärillä on paljon stressiä tuovia asioita. 

Elämässä tulee paljon eteen asioita mitkä tuovat stressiä ja mihin vain emme voi vaikuttaa. Läheisen vakava sairastuminen ja sen tuoma epävarmuus on yksi sellainen. 
Koska epävarmuutta on vaikeina hetkinä todella vaikea sietää, silloin tuntuu houkuttelevalta saada varmuus kaikista asioista, niistäkin joihin ei voi itse omalla toiminnalla vaikuttaa. Tämä taas lisää murehtimista ja väsyttää. Asioita vatvomalla ja pahimpaan valmistautumalla hallinnantunne saattaa vahvistua ja tilanne tuntuu helpottavan hetkeksi, mutta huoliajatuksia jatkuvasti läpikäymällä huolestuneisuus tosiasiassa vain pahenee, josta voi olla vaikea päästä irti. Vastaavasti taas  epävarmuuden sietämisen opetteleminen voi johtaa
murehtimisen vähenemiseen. On siis mahdollista oppia elämään sellaistenkin asioiden kanssa, joita ei pysty itse kontrolloimaan ja joista ei voi saada varmuutta. 

❤️
Niin mahdottoman Tärkeää tämän kaiken lisänä on ollut asioiden käsittely. Tämä mitä tässä teen nyt on juurikin sitä. Kirjoittamien jäsentää omia ajatuksia. Muistan kun terapeuttini antoi vuosia sitten minulle neuvon: ”älä kirjoita vain silloin kun sinulla on vaikeaa. Tee kirjoittamisesta tapa ja kirjoita myös silloin kun elämässäsi on kaikki hyvin!” Sitä neuvoa olen yrittänyt noudattaa.  Puhuminen auttaa kaikkeen. On tosi tärkeää kertoa omista tuntemuksistaan, huolista ja peloista. Huolien jakaminen saattaa helpottaa olotilaa huomattavasti, kun asioihin voi saa uutta näkökulmaa ja ajatukset jäsentyvät.
Lähes kaikki stressistä toipuneet mainitsevat yhtenä tärkeänä tekijänä paranemisproses- sissa läheisiltä, ja erityisesti kumppanilta tai ystävältä, saadun tuen.

❤️ 

Olen viettänyt viikonlopun käytännössä ulkona. Nauttien lämmöstä ja kesästä. Odotan jo tulevaa kesälomaa ja sitä hetkeä kun saan olla tarpeeton. 

❤️