Kävin eilen laskemassa isän haudalle kynttilän. Olen monelta kuullut, että ensimmäinen joulu läheisen poistumisen jälkeen on vaikein. 

Joulu on jollakin tavalla herkistänyt  minut aina, joka vuosi se on saanut pohtimaan elämän perusasioita. Läheisten merkitystä ja sitä kiitollisuutta heistä. Joulu voi nostaa herkästi esiin sen tunteen, että läheinen on poissa. Tämä joulu on se ensimmäinen joulu ilman omaa isää. Mutta lopulta tämän vuoden aikana vain yksi päivä muiden joukossa ilman isää.

 

Isäni kuoli tänä vuonna vakavaan sairauteen, jossa ihminen todella ”riisutaan”. Olen saanut tämän suruni keskellä kuitenkin maailman suurimman lahjan: isäni uskon siihen, että kerran vielä kohdataan. Saattohoito jäi mieleen vahvasti ja siellä näkyi se koko elämän merkityksellisyys. Osalle ihmisistä saattohoito on kaukainen asia, jopa pelottavakin. Mikä halutaan siirtää pois mielestä. Tämäkin on tunne omassa sisimmässä. Lopulta vasta kun se sattuu oman läheisen kohdalle, saattohoidon merkitys avautuu. Minulle se avasi sen viikon jälkeen uuden maailman, jossa huomasin, miten kaikella elämässä on aidosti merkitystä. Jokaisella hetkellä ihmisen elämässä on merkitystä, myös niillä viimeisillä päivillä ja viikoilla, jopa viimeisillä minuuteilla ja sekunneilla. Ihminen elää ihan viimeiseen hengenvetoon asti. Elämä ei pääty siihen, kun siirrytään saattohoitoon. Elämä jatkuu loppuun asti. Myös jouluna.

 

Joulussa on lopulta kyse rakkaudesta ja hyväksymisestä. Rakkauden tunnistamista itsessään sekä kauneuden ja pyhyyden näkemistä toisessa. Joulu on lopulta tunne omassa sisimmässä. Joulu on tunne. Mikä

Voidaan lopulta rakentaa vaikka keskelle kesää. Joulu nostaa esiin myös konflikteja. On aikaa pysähtyä, pitää ennenkaikkea pysähtyä. Pysähtymisen kautta jää aikaa tunteille.

Kiireen kautta taas nousee esiin omaan jaksamiseen liityvät tekijät. Raskas vuosi tulee päätökseen jouluna. Jouluun liittyy paljon odotuksia. Pidetään yllä perinteitä, jotka voivat nostaa esiin tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Perhe ja suku kokoontuvat yhteen. Ollaan lähellä, liian lähellä. Tullaan näkyviksi niin hyvässä kuin pahassa.

 

On paljon vanhuksia, joita kukaan ei käy katsomassa. Yksinäiset tuntevat yksinäisyyttä enemmän kuin minään muina päivänä. On yksinäisiä lapsia, vaikka perheet ovat ympärillä. On perheitä missä nyrkit heiluvat ja Alkoholi virtaa. On heitä jotka pelkäävät joulua. Voi tulla tarve lähteä pakoon koska sattuu liikaa. 

 

 

Tämän vuoden aikana olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan aikaisemmin, enkä soimaa itseäni  tai pelkää enää tunteitani. En anna epäonnistumisen pelon tai häpeän enää vaikuttaa toimintaani. Elämä kun ei ole pelkkää positiivisuusfiilisten esiin nostamista, vaan sitä, että annamme tilaa omille kokemuksillemme, ajatuksillemme sekä ihan kaikenlaisille tunteillemme ja tutkailemme niitä avoimesti ja rehellisesti. Aina. Ei vain pelkästään jouluna. 

 

Uskon itse, että jokaiselle tunteelle on aikansa ja paikkansa, mutta onkin ehkä tärkeää  huomata, että tunteen tutkailu on eri asia kuin siihen reagoiminen. Kärsimyksen tielle päädytään usein vasta silloin, jos annetaan tunteen vahvistaa ajatuksia, ajatusten tunteita, tunteen ajatuksia ja niin edelleen. Tuollaisessa myrskyn silmässä ahdistus ja pelko alkavat rajoittamaan ihmistä ja tapaa toimia. Lempeys ja asioiden hyväksyminen taas auttaa suostumaan muutokseen, ja mikään ei ole yhtä varmaa kuin se, että elämässä tapahtuu muutoksia. Mikään ei elämässä ei ole jatkuvaa. Siksi olen valtaavan kiitollinen niistä hetkistä kun elämässä kuitenkin kaikesta huolimatta löytyy asioita mistä saa olla kiitollinen tänäänkin. Oli joulu tai joku muu päivä vuodesta.

 

 

Olen herkkä ja aina ollut herkkä aistimaan sitä, miten pitäisi toimia. Tai mitä toinen ajattelee. Olen saanut myös rohkeutta nostaa esiin epäkohtia ja uskallan kyseenalaista ja sanoa ajatuksiani ääneen. Minusta tuli aikoinaan suorittaja ihan siksi, koska ajattelin, että niin miten maailma toimii sitä vaaditaan myös minulta. Luulin, että jos pelaan annetuilla säännöillä ja onnistun kaikessa, tulen onnelliseksi. Terapiassa vuosia sitten vasta havahduin, että niin miten maailma toimii on eri asia kuin mitä minä haluan.

 

Tämä joulu piti sisällään koko tunneskaalan isän ikävästä kiitollisuuden tunteisiin, samalla tavalla kuin koko vuosi on pitänyt. Joulu ei eronnut lopulta muista päivistä ja sain löytää  sen joulun tunteen ja turvan itsestäni kaikesta huolimatta. Tämä vuosi näytti sen, että Ihminen ei tosiaankaan voi valita, mitä elämä eteen heittää. Joskus tapahtumat lähtevät vain vyörymään niin, ettei niistä pääse irtautumaan. Tilanteen pitkittyessä kasvaa vain sisimmässä se tunne siitä, että kaikki tämä kuuluu minun elämääni ja on jaksettava. 

 

Lopulta se lumeton joulu, tai harmaa sadepäivä ei himmennä sitä hyvän olon tunnetta, joka syntyy pienten hetkien kautta tai ulkona luonnossa kulkiessa tai sohvan nurkassa lämpimän glögin kanssa viltin alla hyvän kirjan seurassa. Pimeinkään talvi ei vie nautintoa hyvästä elokuvasta, takkatulesta, kynttilän valosta tai koiran karvan silittelystä.

 

Kaikki päivät ovat elämää, on joulu tai sitten pääsiäinen, myös ne pimeät, sateiset ja harmaat. Kaikki päivät on elämää, pitävät ne sitten mukanaan mitä tunteita tahansa. Nautitaan vuodenajoista, päivistä – ja elämästä!! Hyväksytään myös ne kipeät tunteemme ja haavaumat itsessämme. 

 

Valoa ja voimaa sinulle ja rauhaisaa ja lempeää joulunaikaa! 
❤️


CEDCD412-8C36-426B-B50E-09B6AD87DE69.jpg