Iltapäivälehden lööppi kirjoitti viikonlopun aikana suuresta surusta, kun auto ajoi pienen tytön päälle Espoossa. Tyttö kuoli vammoihinsa heti. Se järkytti ja pysäytti ja nosti silmiin kyyneleet. Oikeita sanoja ei ole tällaisissa tilanteissa. Elämä pysähtyy, tulee shokki ja suru ja alkaa kuin syyllisten etsiminen. Miksi näin kävi ja kuka teki mitä? 

 

Ensimmäinen ajatus kun tästä kuulin, oli että olisin halunnut halata vanhempia ja läheisiä. Olemalla vain läsnä. Sitä he nyt tarvitsevat. Läsnäolevia ihmisiä lähelleen ja kuuntelijoita. Heitä ketkä tukevat, nyt kun shokki on päälimmäinen tunne. Surijan psyykkinen tila voi tällaisessa tilanteessa olla sellainen, että ihan sama, mitä hänelle sanotaan; hän kokee kaikki sanat vääriksi. Hän haluaisi ja toivoisi vain, että menetetty palautettaisiin. 

 

Suru on tunne ja surua ei voi pyyhkiä pois, vaikka laulussa näin lauletaan. Kyse on lopulta välittämisestä ja tukemisesta. Lopulta kehon kieli on tärkeämpi kuin itse sanat. Ilman jälkeennäkemisen toivoa, en olisi itse jaksanut syvimmissä suruissani. Takerruin ajatukseen, että vielä me joskus kohtaamme. Näin haluan uskoa myös tuon pienen tytön kohdalla joka jäi rekan alle. Hän on nyt taivaassa. Siellä missä ei ole kipuja ja särkyjä. Ne suurimmat kivut on nyt heillä, jotka jäivät tänne. Hänellä joka siinä hetkessä auton ratissa ei vain huomannut tuota pientä pyöräilijää ja hänellä,  joka sai tuona päivänä puhelinsoiton mitä kukaan vanhempi ei haluaisi saada ja he jotka tekivät kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin tuon pienen lapsen elämän pelastamiseksi. Tai ystävät jotka olivat vieressä, kun tuon lapsen sydän lakkasi lyömästä. Tällaiset hetket muistuttavat meitä kuoleman vääjäämättömyydestä ja elämän rajallisuudesta. 

 

Joku  kaunis päivä meistä jokainen on muisto. Se on oikeastaan niitä harvoja vuorenvarmoja asioita elämässä. Se, joka elää valmistautumatta kuolemaansa, elää kuin jonkinlaisessa unessa. Iankaikkisuus on äärettömän paljon pidempi kuin maanpäällinen elämämme. Siksi kannattaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä mitä saamme elää ja kiitollinen niistä päivistä kun läheisemme ovat tässä. Huomisesta kun kukaan ei tiedä.

 

Muistan kun isälleni vakavan sairastumisen johdosta sanoin, että olosuhteisiin ympärillämme me emme aina voi vaikuttaa ja on elämäämme tulee asioita mitä meidän täytyy vain hyväksyä, mutta ajatuksiimme voimme vaikuttaa.  Emme aina kuule Jumalan vastaavan rukouksiimme vaikeuksien keskellä ja kun katsomme suoraan myrskynsilmään ja Jumalan vastaus ei ollut se mitä me siinä hetkellä toivoimme saavamme, mutta voimme nähdä Jumalan tekevän työtään kun kohdistamme katseemme pois myrskynsilmästä. Se tarkoittaa sitä, että laajennamme katsettamme ja alamme etsimään metsää puiden  sijasta ja pikkuhiljaa askel kerrallaan, kiinnittämään huomiota  asioihin mitkä kaikesta kurjuudesta huolimatta on tässä hetkessä hyvin. 

 

Toivoisinkin tämän tytön perheelle välittäviä ja kuuntelevia ihmisiä lähelle, paljon  kukkia tuomaan kauneutta pohjattoman surun keskelle. Lohdutuksen sanoja ja kosketuksen tuomaa turvaa. Muistutuksen siitä, että ei tarvitse jaksaa kuin hetki kerrallaan ja ette ole surunne kanssa yksin. Koko Lähderanta ja Suomi suree kanssanne. Toivoisin myös teille niitä rukoilevia käsiä. Muistakaa ajatuksin ja rukouksin tämän pienen lapsen vanhempia, läheisiä ja perhettä. Muistakaa tätä kuskia ja lapsen ystäviä ja paikalla olleita. Auttajia ja koulukavereita, ketkä palaavat maanantaina kouluun ilman koulukaveria. 

 

 

Suru on lopulta rakkauden muoto, sen tehtävä on opettaa elämään ja sopeutumaan elämään ilman rakasta läheistä. 

 

”Tee kämmenistä kuppi ja anna niiden olla nyt sylissäsi. Keskity siihen, että sylissäsi on kaksi kättä ja ne ovat olleet aina mukana . Niillä on kosketettu ja niillä on osoitettu hellyyttä . Niillä on rakastettu. Anna surun sisältä laskettua kämmeniesi maljaan . Kuvittele, että suru lepää käsien hyvässä suojassa. Se saa olla, sen aika on nyt. Pane se merkille, anna sille tilaa ja aisti käsiesi tuoma lempeys ja jatka tätä hetki ja päästä se irti.  Sitten kun tuntuu oikealta. Laske se irti, kuin pieni kyyhkynen taivaalle. Kerro tuolle kyhkyselle terveisesi ja luota, että ne menevät perille.” 

 

 

Lämmin osanottoni omaisille! Vein kynttilän onnettomuuspaikalle ja itkin. Suren kanssanne ja muistan teitä rukouksessani.

 

 

💔