Istuin järven rannalla ja hengitin. Ahdisti  hetken niin, että rintaa puristi. Suututti niin, että olisin voinut huutaa maailmalle. Ajatukset olivat kuin kaaoksessa ja niitä oli vaikea jäsentää. Ahdistus on kuin tukehduttavaa ja tukahduttavaa. Se takertuu ja peittää mielen maiseman hetkeksi kuin sumu. Ahdistus peittää kuin näkyvyyden ja pitää otteessaan, ahdistuksesta ei lähde polkuja mihinkään, eikä ole kiinteää maata, mihin astua, vain hengitys mikä maadoittaa ja palauttaa takaisin läsnäolon tilaan.

Ahdistun herkästi. Silloin kun elämä laittaa eteen tilanteita, mitkä muistuttavat parisuhteesta missä en osannut asettaa rajoja. Kadotan hetkeksi kuin yhteyden itseeni. Koko kehoni hälyttää vaarasta ja ulospääsyjä on vain yksi. Poistua ja paeta. Sellainen konfliktien väistely; mukailu, myötäily ja mielistely. Omien tunteidensa ja tarpeidensa alas polkeminen. Se ei ole enää minua! Niillä ehkä onnistuu välttämään tehokkaasti itsessään piilevän heikkouden ja kivun kohtaamista, mutta yhtä tehokkaasti niillä välttää astumasta omaan voimaansa ja pääsemästä aitoon yhteyteen itsensä, sekä lähellä olevien kanssa. Ollakseen miellyttävä, ei tarvitse mielistellä. Ihmissuhteet, jotka rakentuvat sen pohjalle keitä me olemme aidosti ihmisinä, toimivat paremmin ja ovat antoisampia, kuin ihmissuhteet, joissa piilotamme häpeämme, aitoutemme ja osan itsestämme.

 

Suurin riski siinä, että jättää itsensä varjoon ihmissuhteissa asettamalla muiden tarpeet omiensa yläpuolelle, on, että menettää yhteyden itseensä. On osattava asettaa selkeitä rajoja ja huomioida toisen lisäksi yhtä lailla myös omat tunteensa ja tarpeensa. Tasapainoinen ihmissuhde virtaa molempiin suuntiin tasapuolisesti. Jos ei virtaa, silloin on aika pysähtyä ja pohtia onko tämä minua varten? Sitä olen tänään miettinyt. Onko tämä minua varten? 

 

Jotta voi kohdata, täytyy itse myös uskaltaa tulla kohdatuksi. Meistä jokainen kantaa mukana vanhempien tarinoita, isovanhempien kokemuksia, sukumme tunnemaisemaa ja koko  historiaa mukanamme. Eikä se ole huono asia, se vaan on. Siksi se myös vaatii enemmän hyväksymistä, kuin syyttelyä menneisyyttä ja siellä olevia ihmisiä kohtaan. Mikäli vastustamme ja syytämme, helposti annamme oman vastuumme pois, jollekin toiselle. Tie aitoon yhteyteen käy lopulta vain aitouden kautta ja vaatii sitä, että rohkenee näyttää myös sen, mikä meissä on särkyvää, sillä ne muurit, jotka olemme rakentaneet suojaamaan itseämme, ovat niitä samoja muureja, jotka pitävät meitä etäällä toisistamme. Jokaisessa ihmissuhteessa, jonka haluaa kasvavan hedelmää, on tultava toista vastaan omana itsenään, sillä vain aitojen asioiden välille voi syntyä aitoja asioita. Muutos alkaa siitä, että tekee päätöksen, johon sitoutuu. Se ei vaadi, kuin sen yhden ainoan ihmisen, joka päättää valita toisenlaisen polun edettäväksi. Muutos alkaa pienistä omistautuneista askeleista ja niiden säännöllisistä ottamisesta. 

 

Mä tiedän, että en ole ihmisenä se helpoin.  Mun olisi tärkeää tehdä rauha omien tarpeideni kanssa ja alettava ilmaisemaan niitä rakentavammin. Sekä alettava uskomaan, että olen ihmisenä itse riittävä ja ansaitsen hyvää ja kunnioittavaa kohtelua. Tiedän myös sen, että riidoissa olen herkästi

dramaattinen, uhkailen erolla, otan protestiksi etäisyyttä. Kaiken tämän tarkoitus on saada toisessa reaktio, joka vaan sanoisi: Olet minulle tärkeä. Jos tätä reaktiota ei tule, alkaa ahdistus lisääntyä ja alan etsimään ulospääsyä tilanteesta. Koska koen, että minusta ei välitetä.

❤️

Siksi mun on tärkeää hiljentyä hetkeksi ja hengittää syvään, niin kuulen aidon itseni äänen. Miksi se vain sitten tuntuu niin vaikealta? Koska uskon silloin vilpittömästi, että se on vaikeaa! Kun löydän yhteyden itseeni, on taas helpompi. Enkä  silloin enää kuuntele vain tunteideni luomaa kanavaa, vaan sieluni. 
❤️

Nämä ovat hetkiä, jolloin mun sisäinen lapseni on hädissään ja jolloin kaipaan isääni eniten. Silloin riittäisi kun hän taas soittaisi ja kertoisi, että kaikki on hyvin! 

❤️