Kaikki tietävät kyllä, mitä suru on, mutta kukaan ei voi lopulta etukäteen tietää, kuinka suurta tuskaa läheisen menettäminen aiheuttaa. Suru pysäyttää hetkellisesti elämän, synkistää mielialaa ja vie kaiken huomion. Pahimmillaan ihminen voi menettää halunsa elää, kun tulevaisuus tuntuu merkityksettömältä.

 

Luin vuorokaudessa kirjan Lähtösi jälkeen. Istuin ja kuuntelin hengittämättä hiljaa, herkistyin ja hengitin. Elin kirjan verran kuin jonkun suuremman ymmärryksen kautta muiden surua ja kipua. Olinhan elänyt saman surun ja kivun itsekin. Ymmärsin, miten monessa asiassa isäni kuoleman kohdalla toimin kuitenkin oikein. Jos näin voi sellaisessa tilanteessa toimia.

Läheisen kuolema, loppuunpalaminen, sairastuminen, avioero. Elämä opettaa meitä välillä hellästi silittäen , toisinaan rajusti tönäisten. 

Surutyö on silti jokaisella erilainen. Kirjassa nousi esiin monia tapoja surra. Joku maalasi, toinen koki hautausmaan turvallisena paikkana kohdata tunteita, toinen meni metsään, toinen luopui yhteisestä kodista toinen taas jatkoi siinä elämää ja koki sen oikeanlaisena tapana. Toinen palasi töihin ja toinen koki tarvitsevansa sairaslomaa.  Toinen sai lohtua uskostaan, toinen taas elämän lopullisuudesta. Toinen koki tarvitsevansa terapiaa, toinen taas pärjäsi ilman sitä. Kaipaus ja ikävä yhdisti silti jokaista. Sitä oli vaikeaa ottaa vastaan, sillä siihen liittyi surua.

 

 

Kirjan lopussa todettiin, että tunteella on aina alku, huippukohta ja loppu. Nostettiin esiin ajatus, voisiko surun vain antaa olla. Mikään tunne ei kestä ikuisesti. Surulla on tärkeä tehtävä,  sureminen on surun hoitoa. Suru ei ole projekti, se tarvitsee aikaa ja tilaa. Surun täytyy tulla kohdatuksi.

Hyväksyvä vastaanotto ja ankkuroituminen läsnäoloon auttaa. Kun äkillinen menetys  tapahtuu, elimistössä alkaa  taistelutila ja asiaa on vaikea käsittää. Mieleen rekisteröityy tästä hetkestä myös aistihavaintoja mitkä voivat vielä vuosien jälkeen nostaa esiin huonon olon.

 

Kun surulle antaa tilaa ja aikaa se pikkuhiljaa helpottaa. Suru on silti voimia vievää ja on tärkeää olla itselleen armollinen. Surua voi lopulta hoitaa vain suremalla ja silti voi jatkaa elämää, surusta huolimatta. 

❤️