Loman alussa sanoin miehelleni, voi kun tulisi joku asia mikä antaisi varmistuksen tai tunteen siitä, että isällä on kaikki hyvin. Siitä parin päivän päästä iso nokkosperhonen lensi terassin ovesta sisään. Se lenteli ympäri kotiamme ja rukoilin mielessäni, että se löytäisi lentelyn jälkeen tiensä ulos. Avasin ikkunan ja se lensi avoimesta ikkunasta ulos. Siskoni laittoi seuraavana päivänä viestin, että nokkosperhonen lensi ovesta sisään ja se perhonen laskeutui lopulta  kädelle. Siskoni vei perhosen ulos ja perhonen istui vielä 5 min ja lähti korkealle lentoon taivasta kohti. Kunnes joku lintu lensi taivaasta ja meinasi napata sen, mutta tuo perhonen teki ihmeelliseen kierron ja se lintu ei saanut sitä kiinni. Kun se lintu lensi pois, hetken päästä tuo perhonen lensi uudestaan siskoani kohti ihan kuin kiittäämään ja lähti sitten pois. Samaan aikaan kun luin viestiä siskoni luona vierailleesta perhosesta, huomasin miten nokkosperhonen lensi ovesta ulos. Tuli tunne, kuin isäni olisi tullut onnittelemaan syntymäpäiväni. Siitä jonkin ajan päästä sähköpostiini tuli tieto, että minut on valittu opiskelemaan monien hakijoiden joukosta.

❤️

Se, että ennätin iloitsemaan tuosta valinnasta ja perhosen tuomasta lohdutuksen tunteesta. Aloin saamaan seuraavana yönä kovia vatsakramppeja. Kivut olivat niin sietämättömän kovia, että ne saivat minut polvilleen. Tuntui siltä kun joku olisi pistänyt puukon alavatsaani. Lopulta lähdin sairalaan ja monien tutkimusten jälkeen sain diagnoosin tulehduksellisesta suolistosairaudesta. Se tieto tuli aivan puun takaa. Sairaalassa ollessani seurasin monia ihmisiä. Ihmisiä jotka istuivat hiljaa ja ihmisiä jotka valittivat joka asiasta. Samaan aikaan muistelin isääni jolle tuo paikka tuli viimeisten vuosien aikana niin kovin tutuksi. Muistin hänen asenteensa, miten hän aina pystyi kuitenkin näkemään sen hyvän mitä siinä hetkessä oli. Olin kiitollinen siitä, että koin tuota kiitollisuutta ja koin tulleeni nähdyksi. Minua hoitavat lääkärit olivat mukavia. Asiaani heti tartuttiin ja minua tutkittiin. Kun viiden tunnin jälkeen astuin ovesta ulos ja pääsin kotiin, oli minulla diagnoosi kädessä. Olin helpottunut.

 

Sanotaan, että voimme tasapainottaa aivojemme ”vinoutumia”. Voimme rentouttaa kuin aivomme lepotilaan. Silloinkin kun elämä tarjoaa myrskyä. Ja silloin kun näin tapahtuu palaamme luonnolliseen olotilaamme ja meidän on hyvä olla. Aivoihin kehittyy hyvän huomaamisen kierre, kun tarpeeksi monta kertaa näin teemme, ei tuo kielteinen vinouma sumenna aivoja, vaan näemme positiivisen hyvän ympärillämme. Silloinkin kun se kultainen pilvenreunus on harmaan pilven peitossa.

 

Olen kiitollinen myös siitä, että pääsin opinnoissani jatkoon. Pääsin siihen tavoitteeseen, mihin niin kovasti pyrin. Samaan aikaan se myös jännittää ja herättää erilaisia ajatuksia ja tunteita. Myös pelkoja, miten selviän ja selviänkö? Tavoitteellisen toiminnan keskellä pystymme kuitenkin vaikuttamaan elämään ja se lisää mielihyvähormonien toimintaa. Jokainen välivaihe tällä matkalla on kuin pieni saavutus kohti päämäärää. Palkinto ja kiitollisuuden tunne tuleekin siitä, että itse työskentelee mennäkseen kohti päämäärää. Ja pienestäkin saavutuksesta usein silloin iloitsen ja juhlin. Maailmasta tulee sen kautta taas vähän parempi parempi paikka. Mieli kyllä pyrkii suojaamaan tunteiden kautta niillä suojakeinoilla ja selviytymiskeinoilla mitä sillä on. Mielen keinot ovat kuitenkin muodostuneet menneisyydessä ja ne samat keinot aiheuttavat harmia nykyisyydessä, jos antautuu niiden valtaan.
 
 Mitä enemmän osaan tunnistaa noita selviytymiskeinoja itsessä, sitä selvempää on, että mieleni elää niissä lapsen tunteissa ja se aiheuttaa kärsimystä elämään, koska en ole enää lapsi. Itsensä hyväksyvä ja oman varjonsa tunnistava ihminen ei projisoi vaillejäämisen kokemuksiaan ja tiedostamattomia tunteitaan muihin ihmisiin. Vaan pystyy sietämään ja löytämään selviytymiskeinoja tunteidensa kanssa. 

 

Laskin tuossa eilen, että olen loman aikana laittanut ison summan rahaa itseeni ja lääkäreissä juoksemiseen. Loma huipentui siihen, että satutin jalkani toistamiseen. Onneksi jalka ei murtunut ja onneksi minulla on vakuutus. Koin sen kaiken keskellä kiitollisuutta tästä. Olen  menettänyt terveyteni tarpeeksi monta kertaa. Se on laittanut samalla minut etsimään ymmärrystä, laajentamaan tietoisuutta ja opiskelemaan päästä varpaisiin ja takaisin naisen kehon toiminnan, ravinnon ja psyykkeeseen. Äitini sanoi, että sehän on lopulta paras sijoitus. Nyt ei tarvitse käyttää mielen voimaa vaan voi luottaa faktatietoon ja näinhän se on, rahaa saat aina lisää tekemällä, mutta terveyttä et.

 

Haluan kaikesta huolimatta nähdä sen oman tarinani ja sen miten kaikki päättyy ja en voi sitä vielä nähdä, koska tarina on kesken

❤️