Elämä on sellaista aaltoliikettä. Ei ole toista samanlaista päivää. Välillä sattuu ja tapahtuu enemmän, sitten voi taas olla pitkään rauhallisempaa. Yllätyksiä on ainakin omassa elämässäni tullut eteen aina silloin tällöin ja ajattelinkin, että vain lopulta muutos on varmaa epävarmassa maailmassa. Tämän aaltoilevan elämänvirran kokemus on meille kaikille sama. Huomisesta päivästä emme voi tietää. 

Kun isäni sairastui vakavasti aloin tekemään asennemuutostyötä. Koin vahvasti, että oli kaksi vaihtoehtoa, joko masentua tai yrittää nähdä se elämässä oleva hyvä vaikeista hetkistä huolimatta. Päätin valita sen hyvän. Näiden vuosien aikana kiitollisuudesta tuli osa elämääni. Sen johdosta aloin näkemään valonpilkahduksia silloinkin, kun päivä tuntui harmaalta. Ymmärsin, että ahdistus on tunne mikä syntyy ajatuksista ja vaikka elämään oli tullut pohjaton suru, elämään mahtui myös iloa. 

Tärkeimmät kiitollisuuden aiheeni ovat edelleen ne omat rakkaat läheiset ja terveys. Sitten tulevat ne oikeastaan merkitykselliset asiat, kuten, koti, työ, liikunta, luonto ja eläimet. Näiden lisäksi, elämässäni on paljon muutakin kiitollisuuden aihetta. Ne ovat niitä arjen pieniä valonpilkahduksia, mitä moni ei omassa elämässään edes kiireen keskellä huomaa. Mikä merkitys lopulta sillä onkaan lopulta, että haluaa löytää hyvän suuriempienkin vaikeuksien keskellä. Ei elämän tarvitse olla  lopulta vain iloista ollakseen onnellista . Vaan tärkeintä on se, että surun ja harmaudenkin keskellä haluaa silti nähdä valoa. 

Oikeastaan mä ajattelen, että kiitollisuus on lahja Luojalta. Siksi sitä harjoittelen ja haluan omassa elämässäni nähdä ne pienetkin kiitollisuuden aiheet ihan joka päivä. Silloin koen myös ympärilläni olevan elämäni kauniimpana ja merkityksellisempänä ja kyllä, silloin jopa niiden vaikeuksienkin keskellä näen sitä hyvää ympärilläni ja osaan olla kiitollinen. 

Mä olen saanut kasvaa tämän viimeisen kuukauden aikana työssäni varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen  kohdannut haasteita, missä olen saanut nähdä sen oman kasvuni työntekijänä. Tämä on herättänyt sellaista nöyrää kiitollisuuden tunnetta. Välillä ihan mietin, että vau! Näitä tunteita mä olen käynyt läpi ja silti niiden kanssa selvinnyt ja tähän näiden monien työvuosien jälkeen pystyin. Samoin olen ollut kiitollinen syksyn väreistä. Mietin eilen, että voisin ihan pakahtua taas syksyn kauneudesta ja tavallaan olen valmis myös siihen pimeyteen ja harmauteen. Saan ihan luvalla silloin käpertyä viltin alle ja sytyttää ne kynttilät ja juoda lempimukistani glögiä. Odotan myös jo pyhäinpäivää ja joulua. Koen kiitollisuutta, että saamme vihdoin isän haudalle hautakiven. Joku asia taas konkretisoituu ja saadaan sellainen paikka mikä muistuttaa isästä, sen kauniin hautausmaan lisäksi. Olen myös kiitollinen siitä, että se joulun tunne ei kadonnut isän kuoleman myötä, se on edelleen olemassa. Odotan jo joulua ja se herättää kiitollisuutta. Hyvää ruokaa, läheisten seuraa, rauhoittumista itseni äärelle. Kiitollinen olen myös siitä, että olen saanut olla töissä ja jaksanut herätä pirteänä ja siitä, että olen saanut opintoja vietyä eteenpäin. Sekään ei ole ollut itsestäänselvää. Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut levätä ja pitää sylissäni koiriani ja ihan van siitä, että mieheni teki hyvää ruokaa ja ihan pian pääsen saunaan. 
❤️