Ystäväni haastoi kirjoituksellaan pohtimaan työtäni vähän syvällisemmin ja sitä miksi sitä teen...

❤️

Saan työni kautta joka päivä oppia uusia asioita, saan kehittyä ja saan kokea onnistumisen elämyksiä. Saan nähdä työssäni konkreettisesti kätteni jäljen ja se yltää pitkälle aikuisuuteen asiakkaani elämässä. Saan työssäni kokea ihania koskettavia kohtaamisia päivittäin ja jokapäiväisten asiakkaiden palautteiden kautta saan voimaa omaan työhöni. Kohtaamalla työssäni asiakkaani myötätuntoisesti, hyväksyen samalla myös oman haavoittuvaisuuden ja heikkouden itsessäni voin saada kosketuksen samalla omaan sisäiseen lapseeni.  Sitä kautta on tapahtunut muutos joka johtaa kykyyn ja mahdollisuuteen kohdata lapsia aikuisena, turvallisena aikuisena. Kun oman sisäisen lapsen tunteet on kohdattu ja hyväksytty, saatu riittävästi turvaa, löytyy rauha ja vapaus, uskallus olla läsnä asiakkaalleni työssä. Myös muutosten keskellä. Sitä kautta löytyy syvempi ymmärrys myös niinä hetkinä, kun joskus tuntuu, että olen väsynyt arjen haasteisiin. 

❤️

Koen tekeväni tärkeää työtä ja teen sen ammattiylpeydellä. Se on ylpeyttä siitä, että haluan tehdä työni hyvin. Minulle on tärkeää tehdä työni huolella ja ammattitaidolla. Mielestäni myös onnistun siinä. Työssäni saan toteuttaa itseäni monella eri osa-alueella ja koen olevani oman työni ammattilainen. Ajattelen, että omaa ja tekemääni työtä arvostetaan. Olen ahkera ja hoidan työni tunnollisesti. Haluan kehittää itseäni ja olenkin opiskellut työni ohessa monen vuoden ajan. Opintojeni kautta olen saanut viisautta nähdä työni ongelmakohtia laajemmin ja näenkin niitä nykyisin enemmän mahdollisuuksien kuin mahdottomuuden kautta. Työssäni kuitenkin voin itse vaikuttaa moneen tekijään ja usein onkin niin, että sitä itse on se oman elämänsä suurin kriitikko. Näen työssäni positiivisena asiana myös sen, että työni on työtä mitä tehdään työpaikalla. Siksi ei ole tarvetta kantaa työasioita kotiin. Vaan voin vapaa-ajalla keskittyä työstä palautumiseen ja itselle merkityksellisten asioiden tekemiseen. 

❤️

Näiden vuosien aikana on myös kirkastunut ajatus siitä missä on oman työni painopiste ja se on asiakas itse. Samalla on myös syntynyt  ajatus siitä mikä itseäni kiinnostaa ja joskus ehkä toivoisinkin pääseväni kurkistamaan vielä hiukan syvemmälle. Sen vuoksi kehitän itseäni ja otan askeleita  sinne suuntaan missä se ehkä jonakin päivänä voisi olla mahdollista. 
❤️