Pitkästä aikaa mulla oli sellainen työviikko, että olen kiitellyt itseäni siitä, että olen kohdannut omat tunteeni ja saanut kykyä nähdä tarpeet tunteiden takana. Sain olla työni kautta kosketuksissa toisen kautta vihaan ja pelko olisi siinä hetkessä voinut kehoittaa vetääntymään tilanteesta. Näin ei käynyt. Sisimmässäni oli silti rauha ja pystyin löytämään yhteyden ja näkemään toisessa olevan tarpeen toisen voimakkaista tunteista huolimatta. Tämä aika jännittäväkin hetki, herätti sisimmässäni illalla kiitollisuuden tunteen. Kiitollisuuden siitä, että kaikki ne kivuliaatkin tunteet mitä olen tällä matkalla läpi käynyt on ollut merkityksellistä. Vaikka omassa parisuhteessa etsimmekin ehkä syyllisiä ja näytämme kipeitäkin tunteita, olen silti kasvanut tällä matkalla. Se kasvu näkyy työssäni ja sen näkevät myös työkaverini ja siitä olen kiitolinen.
Viha tunteena luo valmiuksia poistaa jokin este ja pelko luo valmiuksia vetäytyä tilanteesta. Surussa taas valmistaudutaan luopumaan tärkeistä asioista, ihmisistä tarpeista tai päämääristä. Joskus voimakas tunnereaktio kuten viha tai pelko voi olla ns. toissijainen tunne, joka ei liity varsinaiseen olemassa olevaan tilanteeseen. Tällöin tunnereaktio liittyykin omiin ajatuksiin ja tulkintoihin itse tilanteesta, jolloin saattaa jäädä kokonaan huomaamatta ensisijainen tunne. Ensisijaisen tunteen tunnistaminen on tärkeää, jotta voimme löytää tarpeen tunteen takana.
Tärkein oivallus omassa elämässäni on ollut, että voin lopulta aina vaikuttaa siihen, minkä toimintatavan valitsen tunteeni ilmaisuun. Tiedän, että kaikille tunteille on oma aikansa ja paikkansa. Tunteet ovat usein viestintuojia jostakin tärkeästä, ehkä elämässä huomiotta jääneistä asioista tai omasta henkilökohtaisesta kasvun paikasta. Siksi onkin ollut tärkeää kasvattaa omaa ahdistuksensietokykykään ja tarkastella myös vaikeita tunteita normaaliin elämään kuuluvana ilmiönä. Ellei elämässä ole välillä hankalaa ja vaikeita hetkiä, ei myöskään pysty erottamaan, milloin on onnellinen. Siksi ihan jokainen tunne ovat arvokas.
❤️
Menin eilen aikaisin unille ja nukuin pitkään. Sanoin miehelleni, että haluan käydä tänään hautausmaalla. Se on paikka missä maadoitun joka kerta läsnäolon tilaan ja irtaannun kiireestä ja jollakin oudolla tavalla koen olevani turvassa, kuin jollakin syvemmällä tasolla lähellä isää. Joka kerta siellä käydessä tuntuu, että jokin minussa oivaltaa aina uudestaan ja uudestaan, että isää ei ole enää. Vaikka tiedänhän minä sen, kohta hänen kuolemastaan on melkein kaksi vuotta. Tänään hautausmaa oli jotenkin aivan super kaunis, koska oli ruska-aika. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, olisin voinut istua siellä vaikka miten pitkään katsellen sen kauneutta.
❤️
” Sanoessani, että kyllä sinun pitäisi ymmärtää kerron omasta ymmärtämättömyydestäni ja halustani, että asiat menisivät tahtomallani tavalla.
Kertoessani sinulle, että sinun pitäisi nyt rauhoittua. En puhu sinun tarpeesta, vaan minun tarpeesta hiljentyä itseni äärelle.
Kun sanon, että jokin sinussa ärsyttää minua. Puhun itsestäni, enkä silloin olen yhteydessä itseeni. Enkä osaa rajata ja suojella itseäni niin, että olisi turvallista olla vierelläsi.”
❤️
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.