Aina joskus tulee hetkiä jolloin kaikki lukemasi ahdistaa. Tulee tunne kuin kurkkua kuristaisi ja tuntuu kuin edessä ei olisi mahdollisuuksia. Vaan pelkkiä kauhukuvia, virheellistä tietoa ja ihmisten vastakkaisasettelua. Viime aikoina huomaan, että kaikki mediasta eteen tullut uutisointi on saanut sisimmässäni aikaan eräänlaisen kiukun ja ahdistuksen tunteen. Tekisi mieli oksentaa se ahdistus ulos ja tyhjentää sillä oma mielensä kaikesta koronaan liittyvästä. Sulkea hetkeksi kaikki ympäriltä mikä viittaa koronaan. 

 

Turvallisuutta itsessäni lisäisi se luotettava ja totuuteen pohjautuva tieto, mutta nykyisin tuntuu, että sitä ei ole. Samoin ne konkreettiset teot koronan estämiseksi pidemmällä aikavälillä. Miten saadaan yhteiskunta pyörimään koronan rinnalla turvallisesti? Elämä on odottamattomasti muuttunut, tilanne tuskin tulee muuttumaan kahdessa viikossa tai kuukaudessa ja tuntuu siltä, ettei voi lainkaan ennustaa, mitä tulee tapahtumaan ja millaiseksi kaikki vielä muuttuu ja tulee hetkiä, että jos ei voi olla varma asioista, elämä ei voi olla enää millään tasolla riittävän hyvää. 

 

Ajatus siitä, että sairastuisi koronavirukseen herättää monissa ahdistusta tai pelkoa, vaikka virus onkin useimmille vaaraton. Omalla kohdallani tämä ei ole se mikä saa aikaan ahdistusta. Vaan ehkä enemmänkin se, että sellainen itselle merkityksellinen elämä koronan johdosta tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta ajatukselta. Kaikkeen sisältyy se pieni sana, jos Epävarmuus on se normaali arki mihin pitäisi tottua ja se on itselleni vaikeinta. 

 

Ensimmäistä kertaa huomaan myös työhön paluun herättävän näitä tunteita. En jaksaisi parin viikon mittaisia sulkuja ja taas parin viikon päästä todeta, että mikään ei muutu vaan taas aloitetaan alusta. En jaksaisi myöskään viime hetken muutoksia opintoihin liittyen. Olisi vain helpompi kestää ja sisäistää ajatus, että opinnot ovat puoli vuotta etäyhteyden päässä, kuin todeta taas muutaman viikon päästä, että taas tehdään muutoksia. Ajattelen, että hyvin suuniteltu on kuitenkin puoliksi tehty. Ei joka kerta tarvitsisi suunnitella uutta pyörää. Jostain syystä epävarmuus saa aikaan itsessäni ajatuksia, että jos asiat ovat epävarmoja ne voivat mennä helpommin pieleen. Myönnän, että myös terveydenhuoltoon pääseminen huolettaa ja herättää pelkoa. En jaksaisi huolehtia siitä mistä itse en ymmärrä ja siitä, että pääsemmekö silloin lääkäriin kun sitä oikeasti tarvitsisimme. Saammeko apua jos siihen on tarve?

 

Sanoisinkin, että pelko on tunteista pahimpia, sillä se synnyttää haitallista reagointia. Omalla kohdallani se tarkoittaa hätääntymistä, turhautumisen tunteita, epätoivoa, ahdistusta ja ulkopuolisuuden kokemusta. Näistä puolestaan seuraa katkeruutta tai marttyyriutta, epätoivoa ja huonommuuden kokemuksia. Ainut, millä voin selättää pelon, on rakkaus, myös rakkaus itseä kohtaan. Kiitollisuus on oma voimavarani, elän sellaisessa jatkuvassa kiitollisuuden tilassa. Jos olen paniikissa, mietin että miten selviän jostain tulevasta vaikeasta tilanteesta, rauhoitan itseäni kiittämällä kaikesta.

 

Niin tänäänkin. Olen kiitollinen terveydestä ja läheisistäni. Kiitollinen myös siitä, että olen löytänyt tavan purkaa vaikeita tunteitani. Kiitän myös mahdollisuudesta reagoida tässäkin asiassa toisin. Kiitän siitä, että minulla on keinoja sietää myös epävarmuutta ja tiedän minkä kautta voin pelosta rakentaa yhteyttä turvaan. 
 

❤️