Hei isä! 

 

Edelleen niin vaikea välillä uskoa, että kuolemastasi on aikaa tänään jo kaksi vuotta. Tänään taas on se päivä jolloin siirryit ajasta iäisyyteen. Jokainen läheisen menettänyt varmasti  kyllä tietää, että suru muuttaa ajan kuluessa muotoaan – ikävä silti ei koskaan katoa, mutta tunteet, joita rakkaan menettäminen aiheuttaa menettävät ne terävimmät kärkensä vuosien saatossa. Suru muuttuu osaksi elämää.

 

Tänäkin vuonna ja etenkin tänään, olet ollut mielessäni. Oikeastaan ollut ajatuksissani jollakin tavalla tässä kuukauden aikana joka päivä. Viime viikolla tuli yhtäkkiä ihan valtava ikävä. Sellainen isän kokoinen ikävä. Oli pakko mennä hetkesi kylpyhuoneeseen itkemään. Kaivoin esiin valokuvasi ja videon sinusta ja kun kuulin äänesi tuli olo, kuin olisit siinä. Ihan vierelläni. Monesti mietin, mitä tekisit nyt ja mitä sanoisit jos olisit täällä. Monesti rukoilen myös sellaista tunnetta, että saisin tuntea läsnäolosi edelleen, koska elämässä on niitä hetkiä jolloin ikävän aalto tuntuu kuin väkisin vyöryvän yli. Sitä helpottaa se, et sen antaa tapahtua. 

 

Muistan niin vahvasti vieläkin sen hetken, kun istuin sairaalasänkysi vierellä ja puristin kättäsi, mikä ennen oli niin iso ja sairauden johdosta siinä hetkessä niin hauras ja pieni. Muistan vahvasti sen tunteen, ettei henki meinannut kulkea ja rukoilin ihmettä. Muistan myös sen hetken, jolloin ymmärsin ettei sitä ihmettä kohdallasi tule tapahtumaan, vaan matkasi taivaan kotiin oli alkanut. Kuolemasi jälkeen ymmärsin, että en voinut hallita kuolemaa ja tämän johdosta syntyi kuin tarve alkaa hallita elämää. Loppuunpalamiseni aikoinaan kuitenkin opetti, että myös reippauteen voi sairastua. Siksi olen opetellut pysähtymään surun äärelle.

 

En haluaisi unohtaa sinua koskaan. Haluan muistaa aina sen miten turvalliseksi sinut koin ja miten paljon sinussa oli sellaista syvempää viisautta. Haluan muistaa myös sen urheuden ja rakkauden mitä sinussa oli. Haluan muistaa sen aina, samoin sen miten ratkaisukeskeisesti elämääsi suhtauduit. 

 

Olen paljon pohtinut mitä ajattelisit nykyisestä vallitsevasta maailman tilanteesta. Jos pystyisin, soittaisin sinulle tänään. Kertoisin mitä täällä tapahtuu. Kertoisin myös, että 

olen pärjännyt opinnoissani ja avioliitossani etsin nyt ratkaisuja. Kertoisin, että rakastan sinua edelleen ja kaipaan sinua ihan jokainen päivä ja jokainen ilta kun käyn nukkumaan. Kertoisin sinulle, että elämäämme on surun keskellä mahtunut paljon myös naurua ja huumoria ja olemme perheenä pitäneet haasteiden ja vaikeuksien keskellä yhtä. Muistamme edelleen uskosi ja muistamme sanasi, rukous on perheemme perusta. Nyt siitä perustasta olen enemmän kuin kiitollinen. 

 

.. veimme haudallesi tänään kynttilän. Taas taivas repesi ja aurinko alkoi paistamaan. Lumi sulaa ja kohta on kesä. Ehkä ostamme ensi kerralla ne hillomunkit, mistä tykkäsit ja syömme ne muistellessa sinua.

 

Terveiset sinne taivaaseen! Edelleen ikävöimme. Ihan valtavasti! Mutta me pärjäämme!! Joimme tänään kahvit ja muistelimme sinua ja hymyilimme yhteisille muistoille. Niin ja ostimme äidille kukan

 sinulta ja kerroimme terveiset. 

 

…. Niinhän me sinulle lupasimme, pidämme toisistamme huolta! 

❤️