Olen ollut viikon opintojen parissa. Huomannut, että tehtävät alkavat kuormittamaan ja olen ollut väsynyt. Olen tällä matkalla sallinut itselleni erilaiset tunteet ja tiedostanut, että nekin ovat tällä matkalla sallittuja ja tulevat tutuiksi. Voisi jopa sanoa, että tunteet kuuluvat kuvaan. Kuormittavaksi ne kuitenkin muuttuvat vasta silloin, kun niihin jää jumiin. Kun ihminen väsyy, negatiivinen ajattelu astuu silloin kuvaan. Tipahtaa kuin hetkeksi kuoppaan mistä ei nää valoa. Lopulta negatiivinen ajattelu alkaa olemaan, niin kokonaisvaltaista, ettei pysty ollenkaan innostumaan asioista ja heittäytymään omien tunteiden vietäväksi. Masennuksesta puhutaankin silloin, kun negatiivisten tunteiden määrä kohoaa ja ei pysty näkemään kuin asiat negatiivisten lasien kautta. Kun nykyisin näen jonkun näin toimivan, silloin huomaan itsessäni liikahduksen, oma valmiustilani kohoaa ja jotakin minussa liikahtaa. On kuin sisäinen lapseni alkaisi huutamaan, ei näin!!

 

Mikä sitten avuksi? Itsensä hyväksymisestä ja armollisesta suhtautumisesta on hyvä aloittaa.

 

Jos olet kuopassa, älä ainakaan kaiva esiin lapiota ja jatka kuopan kaivamista. Suhtaudu hyväksyvästi omiin uhkakuviisi ja ajatuksiisi. Älä koeta torjua niitä, vaan hyväksy oma tunnekokemus. Nyt tuntuu tältä, onpa ikävä tunne, se ei kerro kuitenkaan koko kokonaiskuvaa. Olen nyt tässä hetkessä väsynyt, kiukkuinen ja turhautunut. On aika pysähtyä ja muistaa se armollisuus ja antaa aikaa palautumiseen. Tunnistaa myötätuntoisesti omat huolet ja pelot ja katsoa tätä asiaa uudelleen myöhemmin.

 

Jos taas tunteesi ja olotilasi eivät muutu. Älä ainakaan lähde negatiivisen ajatuksen vietäväksi. Älä lähde siihen, että jaat asiaa sosiaalisessa mediassa negatiiviseen sävyyn, vaan mieti ratkaisuja ja ala kypsyttelemään ajatusta, että onko tässä kohtaa aika tehdä jokin muutos omassa elämässä. Muutos itseni suuntaan, muutos oman jaksamisen suuntaan. Tuulimyllyjä vastaan on äärimmäisen raskasta ja se taistelu väsyttää, se kuormittaa lopulta enemmän kuin mikään. Et voi työssäsi muuttaa rakenteita, voit lopulta vain muuttaa itseäsi. Se muutos lähtee aina itsestä. 

 

 

Minua itseäni kiinnostaa muutos, omien voimien vieminen välillä äärirajoille ja selviytyminen niistä haastavissa olosuhteissa. Ahdistus ja ikävät ajatukset kuuluvat ihmisenä olemiseen. Jokainen murehtii joskus ja on väsynyt. Ne ovat tunteita, joita kaikki tunnemme, vaikka kukapa ei olisi mieluummin virkeä, iloinen ja aina myönteinen. Avain jaksamiseen on kuitenkin lopulta juuri tässä itsemyötätunnossa. Luonto, sen kauneus ja hiljaisuus merkitsevät minulle tosi paljon palautumisen suhteen. Usein riittää kun kävelee meren rantaan ja hengittää, tai itkee. Itku on niin maadoittava tekijä, sen kautta pääsen läsnäolon tilaan ja kykenen taas näkemään asiat kiitollisuuden kautta. 
 

❤️