Olen pohtinut tämän kesän aikana paljon ystävyyttä ja sitä, minkälainen ystävä minä olen. Mitä ystävyys merkitsee minulle?

 

Usein sanotaan, että ystävät ovat kuin perhe, jonka valitsemme. Tältä kannalta näen, että ystävyys on syvempää ja pysyvämpää kuin kaveruus. Ja ajattelen, että jos joku on sydämen tasolla sydänystävä, ei ystävyys katkea – samalla tavoin kuin perhesiteetkään eivät katkea. Vaikka elämäntilanteet muuttuvat ja toinen muuttaisi kauemmaksi, ei ystävyyssuhde katkea, kun yhdessä on koettu tarpeeksi. Eikä haittaa, vaikka ei pitkiin aikoihin nähtäisi tai edes kuultaisi – mutta se ystävyys pysyy. Kunhan kummallakin on tahtotila pitää yllä tätä ystävyyttä.

 

Tapasin eilen ystäväni monen vuoden jälkeen. Ystävyytemme ei ole katkennut välimatkasta huolimatta. Vaikka hän muutti toiselle puolelle Suomea. Olemme soitelleet ja viestitelleet näiden vuosien ajan. Vaikka emme ole fyysisesti nähneet. Eilen kun pääsimme vihdoin näkemään, se kohtaaminen tuntui siltä kun olisi jollakin oudolla tavalla tullut kosketetuksi. Nauroimme sitä kumpikin, kun pyyhimme kyyneleitä poskiltamme ja halasimme pitkään. 

 

Olen monesti miettinyt, että jos Jumala johdattaa ihmisiä elämäämme. Niin hänet hän aikoinaan johdatti elämääni. Mieleeni on jäänyt hetki kun hän tuli työpaikalleni työhaastatteluun ja hän tiputti kynän käytävälle. Nostin tuon kynän ja annoin sen hänelle ja naurahdin; että tässä, sulta tipahti kynä! Kun katseemme kohtasivat, tuli tunne kun olisimme tunteet aina. Siitä hetkestä alkoi ystävyytemme ja se syveni työpaikan haasteiden kautta. Meistä tuli kuin toistemme tukijat. Silloin en tiennyt, että myös hänen kantava voima on hengellisyys. 

 

Arvostan häntä ystävänä, myös siksi, että hän ei ole koskaan vain ”paijannut päätäni”. Hän on uskaltanut olla myös asioista eri mieltä. Meillä on myös samanlainen huumori ja osaamme nauraa myös elämän vastoinkäymisille. Mulle ystävyys on sitä, että voin luottaa että mun ystävät haluaa mulle aina hyvää. Voi olla ettei kuule aina toisesta, ja voidaan olla eri mieltä asioista tai eri vaiheessa elämässä, mut kun voi luottaa että toinen välittää musta sellasena kun olen ja haluaa mulle hyviä asioita. Ja sitä, että uskaltaa myös sanoa, jos jokin asia ei ole mun edunmukaista hänen mielestään. Koska ystävien kanssa jaetaan sekä ilot että surut ja ihmetellään jatkuvasti muuttuvaa maailmaa. En mä selviäisi uusista elämänvaiheista ilman ystäviä, jotka toimivat majakkana tuntemattomilla ja joskus synkilläkin vesillä. Yhdessä niiden läheisimpien ystävien kanssa muovataan elämästä kauniimpi, rikkaampi, hauskempi ja sellainen, jota voi yhdessä vanhana muistella.

 

Ystäväni kenet eilen tapasin, on itselleni eräänlainen hengellinen äiti. Meillä on ikäeroa, mutta meillä on paljon yhdistäviä ajatuksia. Keskustelumme ovat syvällisiä ja ne usein rakentavat toinen toisiamme. Arvostan hänen avoimuuttaan ja myös sitä, että hän pystyy sanomaan minulle; että huomaatko, nyt sun on nyt aika pysähtyä! Hän tuntee minut niin hyvin, että oikeastaan kuulee kun olen stressaantunut ja väsynyt. Hän kantaa myös rukouksin ja luottaa siihen, että selviän vastoinkäymisistä voittajana, kun muistan vain armollisuuden itseäni kohtaan. Hän antaa minun loistaa, tukee minua ja hellästi potkii minua kohti unelmiani ja uskaltaa myös sanoa, jos ne unelmani eivät ole hänen mielestään tavoittelemisen arvoisia. Hän tietää, että en loukkaanu tästä. Ystäväni on myös ihminen, jonka elämään on mahtunut vaikeuksia ja haasteita, mutta jonka olemus kaikesta huolimatta on valoisa. Hän on oivaltanut saman kuin minä. Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet, kyse onkin lopulta niiden kanssa pärjäämisestä. 

 

Ystäväni oli myös suuri tukijani elämäni vaikeimpina hetkinä silloin kun paloin loppuun. Hänen kokemuksensa kautta sain  nähdä, että myös loppuunpalamisesta voin selvitä. Koska myös hän oli siitä selvinnyt. 

 

Ehkä sanoisinkin tälle ystävälleni; että sinun ystävyys on minun supervoima, sillä sinulle saan olla minä!

 

-Kiitos, että olet sinä!

 

❤️