Viimeisen kolmen viikon aikana mun päässä on pyörinyt erilaisia ajatuksia, myös välillä niitä mollivoittoisia. Ehkä siksi, että oli ajanjakso jolloin oli aikaa ajatella. Kun arki sujuu ja työn kiireet pitävät kiireisinä ei ole aikaa miettiä. Kun on sairaana, on aikaa. Sairastelu ja sellainen äkkinäinen pysähdys elämästä tuntuu välillä vähän jopa ahdistavalta mutta samalla se laittaa myös miettimään asioita. Viimeiset viikot elämä kun on pyörinyt aika pienien asioiden ympärillä ja sen kautta on oppinut taas arvostamaan niitä hetkiä jotka yleensä arjessa menisivät ohi. 

 

Ajatukset saavat toisaalta meissä esiin myös tunteet ja laskevat näin myös mielialaa. Mieli kiirehtii toipumaan ja keho taas kehoittaa pysähtymään. Sairauden keskellä olosta helposti omien ajatusten kautta tulee vielä kurjempi. Olen odotellut tässä, että parannun ja samalla myös pohtinut, mitä jos se ei tapahdukaan heti. Silloin joudun katsomaan omaa arkea uudestaan ja pohtimaan miltä se tuntuu ja sitten vasta voin tehdä suunnitelmia eteenpäin. 

 

Parisuhdeterapia tämän kaiken lisänä on tuonut myös haasteita parisuhteeseeni ja saanut avioliittomme välillä lähelle kuin myrskyn silmää. Mieheni opettelee kohtaamaan vaikeita tunteita ja selviämään niiden kanssa ja opettelee vetämään rajoja ja pitämään itsensä puolta. Me opettelemme löytämään yhteyttä myrskyn keskellä ja yritämme löytää tilaa keskusteluille. Tähän soppaan kun on saanut lisätä sen, että on ollut aikaa ajatella voi kuvitella, että aina ne omat ajatukset eivät ole kovin toiveikkaita. Ajatuksillamme onkin lopulta suuri merkitys omaan hyvinvointiimme. Olenko  itseni puolella vai itseäni vastaan. 

 

Aviolittossa ja parisuhteessa on olemassa sellaisia aikoja, jolloin rakkaus tekee kipeää, hetkiä milloin tuntuu kuin rakkaus repisi koko sielumme pieniksi riekaleiksi, tekee meidät onnettomiksi ja estää meitä kunnioittamasta ja ymmärtämästä itseämme saati lähellä olevaa puolisoa. Nämä ovat sellaisia hetkiä, jolloin rakkaus ei näytä osaavan olla meidän puolellamme vaikeina aikoina; se hämmentää meidät ja saa meidät vihan ja surun valtaan ja siinä hetkessä tulee tunne, kuin pitäisi vain sanoa hyvästit sille, vaikka sen tekeminen tuntuukin siltä kuin se murentaisi meidät sisältä päin. 

 

Olen tämän sairasloman aikana ymmärtänyt kuitenkin oman osuuteni siihen, missä nyt olemme alkoholin suhteen. Oikeastaan voisi sanoa, että alkoholi ei ole se suurin ongelmamme. Vaan miten alkoholi on saanut meidät toimimaan parisuhteessamme. Se on katkaissut yhteyden. Vihollinen ei usein olekaan se oma kumppani, vaan tapa toimia. Usein se oma tunne onkin paras tienviitta. Jos oma tunne kertoo syvästä ahdistuksesta, kun olet puolisosi lähellä tai ajattelet olevasti puolisosi lähellä, siihen löytyy silloin apua. Parisuhde on joutunut solmukohtaan, ja solmuthan tulee avata. Useimmat haluavat jatkaa yhdessä ja kokevat suurta helpotusta, kun parisuhteen solmu on auennut. Siinä on paljon korjattavaa ja se vaatii työltä meiltä kummaltakin. Ystäväni minulle sanoikin, että ette te ole ainoita kenen suhteessa on solmuja, mutta siitä hatunnosto, teillä on tahtotila niitä avata. 

 

Nämä viikot on taas opettaneet arvostamaan sitä arkea. Niitä elämän pieniä juttuja, kun saa herätä ja mennä töihin. Siivota ja ripustaa pyykkejä narulle. Kunnossa en ole vieläkään, mutta edes hitusen lähempänä sitä kuin viikko sitten. 
 

❤️