Onni on lopulta mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe.

— Maxwell Maltz

 

 

Viimeisten  kuukausien ja viimeisten vuosien aikana elämääni on mahtunut aallonpohjia ja niitä elämän huippuhetkiä. Olen saanut aika monesti käydä sellaista sisäistä keskustelua itseni kanssa. Ehkä se on sitä prosessointia. Tämä kuukausi on taas jälleen kerran opettanut mulle sen, että vaikka kuinka huolellisesti suunnittelisi elämäänsä, odottamattomia asioita voi tapahtua ja Ihmisen kyky lopulta hallita elämänsä kulkua on hyvin rajallinen.

 

 

Olen huomannut näiden omien vastoinkäymisten kautta, että kun niistä selviää sitä huomaa olevansa kuin puu, joka taipuu tuulessa, muttei kaadu. Vaikeudet ovat opettaneet mulle paitsi selviytymistaitoja, myös sen, että omat voimavarat ovat suuremmat kuin olisin välillä osannut arvatakaan. Vaikeudet usein myös vahvistavat. Vaikka siinä pohjakosketuksen hetkellä sitä ei aina pysty heti näkemään. Tutkimusten mukaan kuitenkin vastoinkäymisillä on taipumus lisätä ihmisen resilienssiä eli kykyä selviytyä elämän erilaisista haasteista ja tämän olen huomannut myös itse.

 

 

Vaikeudet ja haasteet elämässäni ja lähipiirissäni ovat saaneet myös mut pohtimaan sitä elämän tarkoitusta ja niitä asioita mitkä mulle ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. Ymmärrys itse elämästä on kaiken jälkeen lisääntynyt. Samalla myös kiitollisuus niistä elämän pienistä asioista on lisääntynyt. En jaksa valittaa pikku jutuista ja näen enemmän mahdollisuuksia, kuin niitä mitkä voisi nähdä mahdottomana ylittää. Kun arki rullaa tavallista rataansa, omasta elämästään ei välttämättä muista olla kiitollinen. Sairauden tai onnettomuuden jälkeen juuri se tavallinen arki voi olla kaikista ihanin asia. Mun ei tarvitse ripustaa tässä pyykkejä kuivumaan, vaan mä saan laittaa pyykit narulle ja olen läsnä tässä hetkessä. Kun aikoinaan aloin toipua burnoutista, ja olin synkissä vesissä, kuulin silloin kiitollisuuteen keskittymisen hyödyistä. Sitä oli vaikea uskoa. Ajattelin että lässyn lässyn, ihan höpöä. Pidin silti kiitollisuuspäiväkirjaa ja se toimi.

 

Pikkuhiljaa elämänilo lisääntyi.

 

Ja kyllä mua joskus pelottaa ja ahdistaa. Joskus taas huoliajatukset valtaavat mielen,  jos kuitenkin ahdistuksen tunnetta on usein ja pelot estävät tekemästä asioita joita oikeasti haluaisi. Niin silloin tartun heihin kenelle voin jakaa asioita. Teen elämästäni merkityksellistä ja sen ihan pienen hetken, kantajia on kaksi! 

 

 

 

❤️