Kahdeksan vuotta sitten elämääni tupsahti ihminen joka tuntui jollakin oudolla tavalla läheiseltä, vaikka emme tunteneet. Jollakin tavalla meissä oli tosi paljon samaa. Meitä yhdisti elämän vastoinkäymiset, saman rotuiset koirat ja omanlainen musta huumori ja mikä huvittavinta, sairastimme jopa samaa kroonista sairautta. 

 

Saimme toisiltamme vertaistukea. Aina oli joku kenelle pystyi laittamaan viestin, kun kivut ylittivät oman sietorajan. Meistä ei koskaan tullut sellaisia ystäviä, että olisimme nähneet päivittäin. Mutta meistä tuli erilaisia ystäviä ja olimme paljon tekemisissä muuten. Olemme jutelleet ja jakaneet ajatuksiamme näiden vuosien aikana ja olemme olleet toistemme tukena. 

 

Kohtalo puuttui peliin myös muutama vuosi sitten ja menetimme toisen vanhemmista lähes samaan aikaan ja samalle sairaudelle. Silloin koin, että tarvitsin tilaa käsitellä omia tunteitani ilman hänen tukeaan. Koska en kyennyt kohtaamaan suruani ja menetystä samalla tavalla kuin hän ja koin, että ajatuksemme isoista menetyksistä olivat samanlaisia mutta tapamme suhtautua niihin hyvin erilaisia. En jaksanut kantaa häntä, kun en kyennyt kantamaan edes itseäni. En kuitenkaan kääntänyt hänelle selkääni, vaan annoin tilaa ja olin tavoitettavissa, mutta viestien määrä ja puhelut omalla kohdallani vähenivät. Kannoin häntä silti ajatuksissani ja rukouksissani ja toivoin hänelle pelkkää hyvää.

 

Jos jollekin ihmiselle olen toivonut onnellista elämää niin hänelle. Niin paljon hän on joutunut kokemaan vastoinkäymisiä elämänsä aikansa. Näihin vuosiin on mahtunut hetkiä, milloin en ole meinannut löytää sanoja miten tukea. Silloin olen vain kuunnellut. Olemme yhdessä myös nauraneet omaa onneamme ja ihmetelleet sitä, miten nopeasti elämä on kohdallamme kääntänyt onnen epäonneksi ja miten vaikeudet ovat kaikesta huolimatta kasvattaneet ja kaikesta huolimatta, olemme pystyneet keskittämään ajatuksemme lopulta siihen hyvää mitä elämä tarjoaa.

 

Tämä vuosi toi ystäväni elämään etäsuhteen ja kaksi samanlaista tatuointia kummankin iholle kertomaan syvästä rakkaudesta. Viimeiset viikot toivat mukanaan kihlat ja avioliiton ja tämä vuosi tuo mukanaan muuton toiselle puolelle maailmaa. Hassua, että hän rakastui myös mieheen, jonka ammatti on sama kuin omalla miehelläni. Hänen puoliso vain asuu ja työskentelee toisella puolella maapalloa. 

 

Olen niin iloinen ja kiitollinen, että elämä vihdoin tarjoilee ystävälleni hyvää ja iloinen olen siitä, että ystäväni uskaltaa ”hypätä syvään päähän” ja luottaa, että elämä pitää pinnalla. 

 

Tässä oman avioliiton kriisin keskellä muistan myös sen saman tunteen kun tapasin oman aviomieheni, etenimme todella nopeasti ja paljastin hänelle hääpäivänä, että ostin kyseisen hääpuvun jo silloin kun tapasin hänet, vaikka samaan aikaan en ollut edes varma kosisiko hän minua. Otin suhteemme alussa myös omaan selkääni tatuoinnin muistuttamaan siitä syvästä rakkauden tunteesta mitä silloin koin; 

 

“Two souls with but a single thought, Two hearts that beat as one” - John Keats 🌹

 

…uskoin hänet tavatessani vahvasti meihin!I Uskoin rakkauteen ja siihen, että selviämme elämässä mistä vain! 

 

…ja hänet minä valitsin ja hän valitsi minut!