Sanoin tänään miehelleni, että loppuunpalaminen opetti mut rakastamaan kiireettömyyttä. Olen loppuunpalamisen kautta sisäistänyt, että vaikka pystyn tekemään asioita suhteellisen paljon, pystyn pitämään naruja monesta suunnasta käsissäni, se ei ole kuitenkaan se tapa millä haluan elää. Rauha ja levollisuus on itselleni tärkeämpää. 

 

Niin tämä loma kuin moni muukin loma on vienyt minut väsymyksen ja eräänlaisen ”lomamasennuksen” äärelle. Perinteisestä loma masennuksesta puhun nyt siinä mielessä että olen havainnut viimeisimpien vuosien aikana kokevani samoja tunteita aina loman koittaessa. Älkää ymmärtäkö väärin, loma on aina kovin odotettu ja toivottu asia. En kuitenkaan ole välttynyt näiltä tunteilta ainakaan viimeiseen kolmeen edelliseen vuoteen. Suru, ahdistus, yksinäisyys, toimettomuus, merkittömyys ja monia muita ei niin positiivisia tunteita olen kokenut lomani aikana. Miksi? Olen tullut siihen tulokseen että hektisen arkeni myötä (opiskelu, työt) Se että on tottunut tekemään paljon asioita ja yhtäkkiä pitäisi olla tekemättä mitään, vaati alkuun totuttelua ja irtipäästämistä. On vaikea sammuttaa takaraivossa pitkään kolkuttanutta ”tee duunia, opiskele ja lue jotta selviydyt” ääntä. Ei ihminen ole kone jonka voi loman koittaessa vaihtaa hetkessä ON moodista OFF tilaan. Ainakin olen huomannut sen olevan äärimmäisen vaikeaa minulle.

 

Nykyisin tiedän rajani. Olen joka hetki yhteydessä siihen pieneen sisäiseen lapseeni, siihen tuntevaan osaan minusta. Siksi koen nykyisin myös uupumusta ja väsymystä herkemmin. Kun kokonaiskuormitus nousee tarpeeksi, keho ilmoittaa ja pysäyttää minut. Silloin löydän yleensä jarrut. Kehoni antamien merkkien avulla ymmärrän, kun on sanottava ei! En kestä silloin sitä, että ulkopuolelta asetetaan paineita jaksaa ja ruoskitaan tekemään asioita vielä vähän enemmän ja vielä vähän paremmin. Asetan itseni kuin tietoisesti offline tilaan ja se tarkoittaa sitä, että ei kenellekään mitään. Joskus siihen riittää yksi päivä, joskus useampi.

 

Olen näiden vuosien aikana joutunut kysymään aika montaa kertaa itseltäni, onko tämä mitä nyt teen sitä, millä eniten on elämässäni merkitystä? Ja totean aina saman vastauksen; ei! Eniten merkitystä on sillä, että saan ola terve. Saan viettää aikaa minulle rakkaiden ihmisten parissa. Liikkua omissa voimavaroissa. Mielestäni se kaikkein tärkein asia itsensä kuuntelemisessa onkin se ajan järjestäminen sille mikä itselle on tärkeää. Koko ajan ei tarvitse olla tekemässä ja suorittamassa jotain. Sisintään ei pysty kuulemaan stressantuneena. Sielu kuiskailee vain silloin, kun on rauhallinen ja pysähdyksissä itsensä kanssa. Omalla kohdallani se tarkoittaa todella sohvalla makoilua, kotona oleilua. Saunomista ja lepäämistä. Itselle ajan antamista. Aikaisin nukkumaan menemistä. Hetkiä, milloin ei ole yhtään mitään tekemistä!

Usein kuunnellessani itseäni näinä hetkinä, erilaiset ajatukset ”nousevat esiin” pääni sisällä. Kuulostelen, ihmettelen ja tunnustelen niiden tarinaa sekä pohdin millaisia tuntemuksia ja tunteita ne nostavat esille. Vaikka tuntemukset ovat välillä ikäviä, en torju silti niitä. Annan kaiken tulla pintaan, myös itkun, pelon ja ahdistuksenkin. Aina ei kaikki aukea kerralla, vaan jotkut asiat vaativat pitkänkin työstämisen omassa mielessä. Joskus huomaa, että jokin asia taas napsahtaa kerralla kohdilleen. Mieli, ajatukset ja sielu ovat monimutkaisia viritelmiä ja ne toimivat hyvin arvoituksellisesti sekä vaatien tilaa ja aikaa tulla kuulluksi.

 

Itsensä kuuntelu voi joskus olla todella vaikeaa, varsinkin jos on kipuja tai masennusta. Tai taustalla on traumoja. Jos aivot ovat altistuneet voimakkaalle stressille, niissä voi tapahtua pysyviä hermostollisia muutoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että traumatisoitunut on alttiimpi kokemaan stressiä kuin sellainen ihminen, joka ei ole kohdannut elämässään yhtä vaikeita asioita. Stressi myös aktivoi nopeammin kehollisen hätätilan. Siksi trauman kokeneella on aika usein hankaluuksia säädellä omia tunteitaan ja pienetkin asiat voivat suistaa normaalin elämän pois raiteiltaan. Mutta jos antaa itselleen luvan rentoutua ja hyväksyy sisimmässä olevat tunteet, niin se voi olla helpompaa. Joskus joutuu myös miettimään mikä on itselle se oikea tapa pysähtyä.

 

Itse jaksan stressihormonien avulla tehdä töitä ja opiskella ja keskittyä siihen, mitä olen tekemässä. Jos stressi jatkuu pitkään tai toistuu useasti ja tunteet eivät ole enää tasapainossa, yleensä saattaa ilmentyä oireita niin kehollisesti kuin henkisesti. Oireisiin ei ehkä enää osaa kiinnitä huomiota tai ei osata yhdistää niitä. Näin stressin oire saattaa muhia pitkäänkin ja kehittyä sairaudeksi. Tämän vuoksi oman väsymyksen ja ylirasituksen huomaa helpommin vasta lomalla ja usein pitkään töissä jatkunut stressi, ylirasitus ja kuormitus näkyvät vasta, kun on aikaa levätä. Tästä syystä loma voi tuodakin esiin uupumuksen tai unettomuuden. 

 

Se, miten reagoimme eri tilanteissa, kertookin usein siitä, mitä olemme kokeneet elämässämme. Tunteet ovat meille viestejä. Ei huonoja, oikeita, vääriä, hyviä tai pahoja. Vain viestejä.

 

Tunteitsta huolimatta tähän lomaan mahtui myös ihania hetkiä äidin kanssa ja siskon perheen kanssa ja ystävien kanssa. Yleensä meidän omat ajatuksemme kertovat jo stressille pohjan mutta emme osaa tulkita tai yhdistää niitä ja oireita toisiinsa. Kun tunnet itsesi, tiedät voimavarasi ja helpotat omaa elämääsi.

 

❤️

 

 

.