Ihana loma! Olen keskittynyt palautumiseen. Olo on viime aikoina ollut ihan mitäänsanomattoman tyhjä ja väsynyt. Juttelin eilen pitkästä aikaa ystäväni kanssa ja hän sanoi minulle; että ei hän kyllä ihmettele väsymyksen tunteitasi. Mieti, miten työntäyteiset kuukaudet ja vuodet sulla on ollut.

Näiden vuosien aikana on aika usein ahdistanut tunne siitä, etten ole läsnä omassa elämässäni. Opiskeluun ja työhön on lopulta aika helppo paeta. Ei ole aikaa olla siellä oman pään sisällä ja tuntea ja kun olen taas lomalla, tunnen itseni ja oloni aika irralliseksi loman ensimmäisillä viikoilla. Väsymys nousee pintaan. Mieli huutaa taustalla, että mene ja tee. Lähde salille!! Sielu taas kuiskaa, että ole kiltti ja pysähdy! Tunne se kaikki mitä on jäänyt tuntematta. 

Läsnäolon tilassa on myös jotakin pelottavaa. Sen kohtaamiseen tarvitaan myös eräänlaista rohkeutta. Koska vain läsnäolon hetkessä voi olla haavoittuva, avuton ja heikko. Toisin sanoen kuin pieni lapsi. Läsnäolon tilassa, ei ole myöskään tarvetta pakottaa elämää uomiinsa, johon se ei ole hakeutumassa. Vaan sitä pystyy myötäilemään, hyväksymään ja kokemaan kiitollisuutta siitä mitä on. Silloin myös ymmärtää elämän rajallisuuden ja elämän haurauden.

Kun olen väsynyt, joudun hyväksymään väsymykseni ja olo on aika usein outo. Tuntuu, että asioita tapahtuu mutta tulee tunne, että minä tarkkailisin niitä sivusta, pystymättä kokemuksellisesti osallistumaan niihin. Vasta kun olen saanut purkaa väsymykseni ja levätä, tulee esiin se levollinen läsnäolo, ja se on se niitä hetkiä kuvaava tunne, kun kaikki on oikein; ei ole tarvetta olla missään muualla tai mitään muuta. Hetki, jolloin kaikki vain on ja se riittää.