Mistä sä saat turvaa, silloin kun elämä heittelee ja tulee tunne, että se oma kaarnavene uppoaa kriisin keskellä niiden omien tunteiden voimasta?!
Kun tarkastellaan syvemmin mikä on aitoa turvaa, niin se on lähtökohtaisesti totuudellisena omissa tunteissaan ja toimissaan olemista. Itsensä puolella olemista. Itsensä pienentäminen, asioiden suurentaminen ja peitteleminen heijastaa turvattomuutta.
Lapsena turvan tunteeseen kasvetaan siten, että vaikeat ja heikotkin tunteet saavat olla olemassa. Tässä ja nyt. Kun on hyväksytty ja rakastettu kaikkine tunteineen, mitään ei tarvitse silloin oppia häpeämään. Kaikki tunteet ovat luonnollisia. Kun lapsi kasvaa ajattelemaan näin perheensä ja vanhempiensa esimerkin avulla, turvan tunteen rakentumisen pohja on kunnossa. Kun vanhemmat oivaltavat, että pelon ja häpeän näyttäminen puhtaana tunteena ilman toisenlaisen tunteen naamioita on yhtä riemullinen asia kun kevään ensimmäinen leskenlehti vihreä nurmella, se osoittaa vapautta ja tunteiden terveellisyyttä. Silloin ollaan hyvällä pohjalla.
Harvoin näin kuitenkaan lähikontakteissa tapahtuu. Todellisuus on, että emme tiedä. Minulle ei ole edes kaikkein tärkeintä, mikä on totta, ja mitä tapahtuu. Tärkeintä tässä on, että mahdollisimman moni säilyttäisi kuitenkin toimintakykynsä ja selviäisi tästäkin kriisistä voimissaan, tapahtuipa sitten ympärillä mitä tahansa. Ymmärrän, että monet ovat peloissaan ja jähmettyvät. Hetkittäin palaan itsekin siihen syvimpään pelkoon. Minulla on kuitenkin nykyisin enemmän työkaluja palauttaa sisäinen turva, ja tässä haluan auttaa myös muita.
Olen oman prosessoinnin kautta tullut siihen tulokseen, että tahdon elämässäni vaalia ihmissuhteita, joissa välitetään, enkä suhteita, joissa pitää keskittyä siihen, ettei välitä! Olen yrittänyt varovasti mutta silti avoimesti kertoa myös läheisilleni, mikä minuun on joskus sattunut ja mitä toivoisin. Olen välillä kuvannut tunteitani, yrittänyt sanoittaa niitä ja sitten taas selittänyt järjellä sen hetkisen suhteemme dynamiikkaa, pohtinut, mistä sen hetkinen konflikti voisi johtua. Välillä epäonnistuneesti tipahtaen sinne lapsen tasolle, mistä käsin olen yrittänyt kertoa sen hetkisistä ajatuksista ehkä vähän epäonnistuneesti.
Se oma perhe on itselleni ne ihmisistä tärkeimmät. Jos he on ohittanut sen kaiken. Jos he eivät halua tai pysty kohtaamaan minua haavoittuvaisimmillani vaan kääntävät katseensa pois, en koe siinä hetkessä turvalliseksi kohdata heitä.
Toinen vaihtoehto olisi se, että heidän pitäisi tehdä tai sanoa jotain, edes pientä, mistä tuntisin tulevani kuulluksi tai jollakin tavalla nähdyksi. Että saisin sen henkisellä kokemuksellani kokea, että niillä kaikenlaisilla tunteillani olisi arvoa. Riittäisi, että he suostuisivat näkemään sen oman osuutensa suhteessamme.
Tällä hetkellä olen kasvanut yhteyteen sisäisen lapseni kansaa ja yritän olla terveen itsekäs. Niin meistä jokaisen pitäisi. Koen, että meistä jokainen ajautuu vuorollaan usein pienen lapsen energiaan. Itse yritän silloin pysyä aikuisena – missä en kyllä aina onnistu. Enää en suostu kuitenkaan olemaan se pelkkä terapeutti joka ottaa kaiken vastaan, vaan haluan olla aikuinen, joka laittaa lapselle rajat. Se nostattaa läheisissäni tunteita. Eikä se ole helppoa minullekaan.
Sisälläni kun on edelleen pieni lapsi, joka toivoo läheisiltä tiettyjä asioita. Nykyään tiedostan, että kaikki ei siihen pysty ja he ei eivät välttämättä ole niitä, jolta niitä saisin. Mutta itseäni en pysty silti enää pienentämään.
Mulle kuitenkin tuo turvaa se, että löydän kuin sen yhteyden aikuiseen minussa. Selviän niiden vaikeiden tunteiden kanssa ja pysyn töimintakykyisenä. Joskus tarvitsen sitä, että joku kuuntelee ja sanoo että tästä selvitään ja ymmärtää myös tunteita mitä käyn läpi. Mutta myös osaa rohkeasti keskeyttää, jos homma karkaa käsistä tai lähtee asioiden suurenteluun.
Olen kuitenkin itse kärsinyt aikaisemmin ahdistuneisuudesta, ja tiedän millaista on, kun turvallisuudentunnetta ei ole. Tiedän myös sen, että tämä viikko on perheessäni virittänyt monien hermoston niin pahoille ylikierroksille, että rauhoittuminen ja sisäisen turvan löytäminen on voinut tuntua täysin mahdottomalta.
Jos sinä olet nyt tässä tilanteessa, haluan sinun tietävän, että sinunkin on mahdollista löytää sisäinen rauha ja turvallisuudentunne. Se ei kuitenkaan välttämättä tule yhdessä hetkessä, koska keho ja mieli tarvitsevat aikaa rauhoittua.
Se on vain niin, että stressaavissa tilanteissa se lapsuuden kiintymyssuhde aktivoituu, opitut selviytymisstrategiat aktivoituvat ja oman käyttäytymisen takana on aina lopulta vain tarve palauttaa turvallisuuden tunne.
Mikä on sinun oma kiintymyssuhde strategia?
Turvallinen
Turvaton ristiriitainen
Turvaton välttelevä
Organisoitumaton
Siihen strategiaan me tipahdamme, kun meitä ”uhkaa vaara”. Jos en ole itsessäni turvassa turvallisuus skanneri on koko ajan aktiivinen ja arvioimme tuntosarvillamme onko tilanne nyt;
Turvallinen
Uhkaava
Hengenvaarallinen
…Kehomme on se, mikä tekee lopulta päätöksen…
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.