Hei minä, se pieni tyttö!
Minä kirjoitan nyt sinulle tyttö. Sinulle, joka olet siellä syvällä sisimmässäni ja joka opit jo pienenä pitämään huolta siitä, että kukaan ei kantaisi sinusta huolta.
Sinulle, joka niin urheasti sopeuduit kaikenlaisiin tilanteisiin, ja opit jo lapsena hyvin tarkaksi siinä, että tunteita ei ole hyväksi näyttää ja tarvittaessa vetäydyt vaikka kuoreesi, että kukaan ei näkisi sitä, kun sinulla on paha olla.
Nyt kuiskaan sinulle tyttöni, hellästi kosketan kättäsi, kuuletko. Olen löytänyt näiden vuosien saatossa syvemmin taajuutesi. Tunnen sinut, koska olen opetellut kuuntelemaan itseäni. Olen etsinyt sinut sieltä sieluni sopukoista.
Tänään tiedän, että sinä olet siellä sisälläni edelleen. Kivun ja haparoivan tuntemisen kautta olen löytänyt askel askeleelta lähemmäksi sinua. En ole halunnut aina jatkaa tätä matkaa kanssasi, en ole aina meinannut uskaltaa jatkaa, mutta vähitellen olen löytänyt ne pienet polkusi ja ne sisäiset metsät, joista olet etsinyt lohtua. Sanattomat vihjailusikin olen kuullut, ne kaikki sellaiset, jotka ovat auttaneet sinua nukkumaan ja olemaan hiljaa minussa. Lopulta olen havahtunut siihen, kun sinä huudat kovemmin. Ehkä minä olenkin hyräillyt sinua tietämättäni uneen, koska olen ollut siinä itsekin. Läsnä, mutta silti niin kaukana itsestäni.
Itkenyt olen nähdessäni sen piilossa olevan turvattoman pienen tytön, kuin pienen orpolapsen, joka on rakentanut kuin oman turvapaikan sisimpäänsä. Kuin piilopaikan suojaksi itseltään. Sellaisen, missä aikuinen saa kuin syntyä uudestaan lapseksi. Siksi, joka jo on.
Siellä me kohtasimme toisemme eilenkin, otin sinua kädestä, koska huomasin, että pelkäsit. Me hyräilimme, hengitimme ja katsoimme yhdessä luottavaisesti taivaalle. Esittäen sen saman toiveen kuin lapsena; ethän jätä minua nyt yksin! Sanomme ääneen toisillemme: Minä näen sinut. Minä tunnen sinut. Näen ne haastavat tunteesi, pelkosi ja jopa surusi. Olen tässä, kanssasi. Hengitän ja lohdutan. Minä rakastan sinua. Minä olen tukenasi ja minä en jätä sinua koskaan yksin!
”Vaikka säät voivat vaihdella, sininen taivas niiden takana ei koskaan muutu” ja aina voit aina valita, miten reagoit tuleviin säihin. Et ole yhtä kuin vahvat tunteesi, vaan tunteet vaihtuvat samoin kuin nuo säätilat. Siksi voin aina valita miten reagoin omaan tunteeseeni. Vaikka kuulen sen äänesi, tyttö! Ja se ei aina ole helppoa! Ja tulee hetkiä jolloin joudun kokemaan, että ollakseni riittävä tähän elämään, pitää yrittää olla joku muu kuin on! Ja silloin ote kädestäsi irtoaa, tyttö! Siihen tarinaan en kuitenkaan halua enää uskoa! Vaan kuljen läpi vaikka sen metsän ja etsin sinut! Ja haluan kertoa mitä ajattelen, vaikka se voi joskus tarkoitaa sitä, että joku suuttuu! Haluan seisoa itseni puolella! Sinun puolella, tyttö!
Terveisin: minä se aikuinen sinussa!
Lopuksi…
Kaikki kai me olemme joiltain osin kesken, hauraita ja haavoittuneita, mutta ihmisinä aina yhtä arvokkaita. Hankalissa hetkissä turva ja toivo voi löytyä hyvin arkisista asioista tai omien tunteiden näkyväksi tekemisestä jollekin toiselle. Kuten sinulle!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.