Mun motto on ollut elämässä: Tee se, mihin voit vaikuttaa ja hyväksy se mihin et voi!

Viime viikonlopun makasin sikiöasennossa sohvalla ja Tramalin voimin koitin selvitä. Itketti ja pelotti: Mitä jos en enää pysty harrastamaan kunnolla liikuntaa?! Mitä jos kipu jää krooniseksi?! Lääkäri kannusti silti lääkkeiden voimin liikkumaan ja tekemään tietyt liikkeet ja venytykset joka päivä. Ja olen tehnyt ja liikkunut koko viikon, vaikka on tuntunut siltä, että tajuhan tässä lähtee.

Tämä viikko on myös laittanut mut pohtimaan sitä, miten pienestä se normaali arki ja kivuton elämä voikaan olla kiinni ja myönnän, että se kun satutin selkäni, harmitti! Koska kipu ei ole mulle mikään uusi asia ja mä olen

elämässäni joutunut oppimaan elämään kivun kanssa. Olen myös joutunut tekemään elämässäni valintoja kivun vuoksi ja joskus se on ollut myös uuden alku. 

Sairastin endometrioosia 37 vuoden ajan ja jokaikinen kuukausi kärsin kovista kivuista. Kipu oli todella voimakasta, suorastaan helvetillistä välillä ja veti koko lantion alueen lihakset kramppiin. Kova kipu teki välillä myös pään sumeaksi ja lamaannutti ja vaikeutti keskittymistä, mutta se ei tehnyt minusta  tyhmää tai vienyt kykyä oppia uutta. Oikeastaan en ollut montaa päivää pois työstäni kyseisen sairauden vuoksi. Vaikka muutamaan kertaan jouduin ensiavun kautta sen vuoksi leikkauspöydälle. Näin jälkikäteen ajateltuna, sairaus opetti mulle sinnikkyyttä ja myös armollisuutta itseä kohtaan, se opetti olemaan kiitollinen päivistä jolloin ei tunne kipua. 

Kun ”paranin” hormonien hiipumisen myötä endometrioosista, sain tilalle tulehduksellisen suolistosairauden. Myös migreeni on ollut aina jollakin tavalla osa elämääni, ihan teinivuosista alkaen. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Kipu on oikeastaan muokannut aina elämääni, se on ohjannut kulkemaan lähemmäksi itseäni. Se on kuin pakottanut etsimään vaihtoehtoja kivun hoidolle. Opettanut kuin huomaamatta tekemään valintoja kohti terveellisempää elämää.

Ajattelen tänään, että  ihminen on kokonaisuus, ja siksi uskon, että olen saanut voimia kivun kanssa elämiseen ja siihen on auttanut näiden vuosien aikana moni asia: sauna, kylmäsuihkut, hieronta, kauratyyny, hengittäminen, ystävien seura, terveellinen ruokavalio, hyvät elokuvat, hengitys, huumori, läheisten tuki, vitamiinit, liikunta ja ne särkylääkkeet ja kiitollisuus ja oma hengellisyys ja usko ja asioiden hyväksyminen. Hyväksyminen on asia mikä saatetaan välillä ymmärtää luovuttamisena tai heikkoutena. Omasta mielestäni se tarkoittaa taas rohkeutta kohdata todellisuus ja tunnustaa, ettei kipua voi aina parantaa. Taistelu kroonista kipua vastaan lopulta vaikeuttaa elämää. Se sitoo kuin ajatukset kipuun, jolloin elämästä tulee herkästi kipukeskeistä. Kun voima­varat kuluvat parannuksen etsimiseen, aiem­min iloa tuottaneet asiat unohtuvat. Myönteiset tunteet helpottavat kivun hyväksymistä.

Kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei ole oikein koskaan helpottanut mun omaa oloa mitenkään. Omassa surkeudessa vellominen pitkään, vain pahentaa oloa. Sairaudet ei ole mulle mun identiteetti, mutta ne ovat osa minua. Oikeastaan voisin sanoa, että en huolehdi vaan kannan mukanani täsmälääkkeitä koko ajan. Enkä ota lääkettä siksi, että kokisin olevani sairas. Otan ne siksi, koska se helpottaa  senhetkistä oloani. Ajattelen, että nämä sairaudet ovat ehkä osa elämääni, mutta ne eivät ole määrittäneet minua koskaan ihmisenä. Kipu ja sairaudet ovat enemmänkin opettaneet antamaan itselleni luvan levätä ja lukea ne lukematta jääneet naistenlehdet tai kirjat. Kivuliaankauden jälkeen olen aina hetken kuin uusi ihminen; pursuan ideoita, energiaa ja luovuutta. Huonoina hetkinä taas keskitän ajatukseni asioi­hin, jotka ovat elämässäni hyvin ja joista olen kiitollinen! Yritän myös jäsentää kokemaani kirjoittamalla ajatuksiani ratkaisukeskeisesti. 

Olen päättänyt joskus, että

kipu ei saa olla mulle este! Vaan haaste! Koska mitä useammin sanon itselleni, etten pysty. Sitä todennäköisemmin en pystykään.

Myönnän, että on ollut hetkiä milloin olen elämäni aikana huutanut ääneen elämän epäreiluutta. Kuten tällä viikolla. Mutta kun olen päästänyt pahimmat höyryt ulos, ajattelen, että niistä kivun täyteisistä päivistä  huolimatta elämäni on ollut elämisen ja kiitollisuuden arvoista!