En mä ole syksyn lapsi. Olen syntynyt keski-kesällä ja mulle kesän valoisuus ja aurinko tuo paljon energiaa, mutta voi miten mä rakastan silti sitä, kun illat rupeavat pimenemään ja yöt ovat vielä kesän lämpöisiä ja sitä hetkeä kun puiden lehdet vaihtavat väriään tuoden sen kauniin värien kirjon mukanaan. 

Pimenevien syysiltojen viettäminen kynttilän valossa, lämmin teekuppi kädessä terassilla, villasukat jalassa, joko kirjaa lukien tai ihan vain istuskellen on rentouttavaa. Siinä on sitä jotakin. Ja kuinka maadoittavaa on kuunnella sateen tasaista ropinaa siinä kaikessa hiljaisuudessa. Hengittäen ja silmät suljettuina keskittyen ropinaan! 

Sitä antaa syksyllä kuin itselleen luvan olla ja jollakin tavalla päästää irti. Käpertyy kuin luvan kanssa sinne sohvan nurkkaan lempiviltin alle, katsomaan sitä lempparisarjaa kynttilöiden palaessa pöydällä. Samoin kuin luonto, niinhän sekin lopulta päästää hetkeksi irti. 

Muistan vieläkin sen hetken kun ensimmäistä kertaa loppuunpalamisen jälkeen tunsin sellaista mielihyvää jostakin ja se mistä sitä tunsin oli sateen ropina, saunan lämpö, tervan tuoksu ja kynttilän liekki. Nämä kaikki linkittyvät vahvasti aisteihin ja sinne lapsuuteni kokemuksiin ja mummon luokse maalle. Sinne missä lopulta kaikki oli sellaista syvempää läsnäoloa. Vai oliko. Olenkin nyt pohtinut edustivatko nämä jollakin tavalla turvaa myös silloin. Ehkä nämä olivatkin hetkiä, missä sain kokea turvaa, silloin kun koin turvattomuutta tai vaikeita tunteita mitä en osannut sanoittaa.

Savusauna oli paikka, missä aina saunottiin ja juteltiin ja se sateen ropina peltikattoa vasten, kuului aina kammariin asti kun kävimme lapsena nukkumaan. Muistan myös sen sateen tuoksun aamulla, kun yöllä oli satanut vettä ja tervan tuoksun saunassa. Rakastan nästä kumpaakin. Nämä kaikki edustavat mulle vielä tänäänkin sellaista vahvaa turvan kokemusta. Tunnetta, missä hermostoni rauhoittuu. Siitä tilasta käsin tavoitan vahvasti sellaisen hyvän olon ja rauhan tunteen vielä nytkin sen sisäisen kaaoksen leskellä ja nämä palauttavat mut herkästi siihen läsnäolon tilaan, pois pääni sisältä tähän hetkeen.

Olen herkkä tuntemaan ja aika monesti joudun pohtimaan; Mikä on minulle totta, kun tunnen näin ?! Siksi nämä hetket mitkä maadoittavat tähän hetkeen ovat tärkeitä.

🍁❤️🍁