”Hei, jutellaas siitä, että missä sä olet onnistunut”. ”Missä sä haluat onnistua paremmin?”.
Viikko meni vauhdilla ja nyt ollaan taas viikonlopussa.
Viikkoon mahtui paljon onnistumisia ja sellaisia oivalluksen hetkiä. Myös ihania kohtaamisia.
On ihana joka kerta huomata miten sitä on kasvanut omassa työssään ja on tullut sellainen olo, että selviän.
Löydän ratkaisuja pulmatilanteisiin ja pääsen niissä eteenpäin. Saan sen kaaoksen keskellä ankkuroitua itseni rauhaan ja sellaiseen turvaan, mikä auttaa jaksamaan myös niissä haastavissa hetkissä, vaikka kehooni en enää ehkä luotakkaan samalla tavalla.
Perjantaina olin jo aamulla ihan poikki ja väsytti. Epäilin sen olevan sellainen kehoni viestittämä ennakko-oire ja sitähän se oli nytkin. Pidin työpäivän aikana sellaisia mikrotaukoja, jolloin hengitin ja hain yhteyttä itseeni. Aamuinen pyörähdys Helsingissä toi myös sellaista irtiottoa kehon tuntemuksiin ja väsymyksen tunteeseen.
Samoin ilta, kun haimme puolisoni kanssa valmista ruokaa ja otimme rennosti. Torkuimme illan sohvalla viltin alla ja menimme aikaisin nukkumaan. Eilen kävimme aamulla salilla ja päivällä kiertelimme kauppoja ja kävimme syömässä. Istuimme kahvilla auringossa ja illalla katsoimme leffan. Tämä palautti kehoa ja nukuin viime yönä pitkät unet.
Tänään aloitin taas uudet opinnot. Vitsi miten tuntuu kivalta ja mukavalta, 40 vierasta ihmistä ympäri suomen ja yksi jopa toiselta puolelta maailmaa ja kaikki uusien asioiden äärellä. Tuli jo ensimmäisen koulupäivän aikana tunne, että olen nyt niiden omien asioiden äärellä ja syntyi paljon uusia oivalluksia. Ja se sellainen olo, tässä mun pitää oikeastaan nyt just olla. Asioiden äärellä, mitkä mua aidosti kiinnostavat ja mistä saan taas ammentaa voimaa omaan jaksamiseen. Parasta tässä kaikessa on se, kun huomaan nauttivani: tykkään opiskelusta, opintojaksojen tehtävistä ja siitä tavasta, jolla opetetaan. Pidän myös siitä, miten huomaan nyt jo oppivani uutta ja opinnot mitä opiskelen antavat mulle itselleni jotakin. Eikä ne ole kuin perästä revittävä kivireki, mikä tyhjenee kuin kivi kerrallaan. Vaan se on reki mitä on kiva vetää ja mikä palauttaa mieleen jo oppimaani ja mistä saan taas pääomaa omaa elämää varten. Aivan mahtavaa!
❤️
”Everything happens for a
reason.”
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.