Olen näiden viikkojen ajan pohtinut sitä mitä ja millaista on hyvä vuorovaikutus. Vuorovaikutus on kahden tai useamman henkilön välistä kommunikaatiota. Vuorovaikutuksessa osapuolet ovat aloitteellisia, reagoivat toistensa viesteihin ja kokevat olevansa yhteydessä toisiinsa.

Olen saanut huomata, että aika harva lopulta tajuaa niitä pieniä viestejä mitä toiselle antaa vuorovaikutustilanteissa. Äänen painoa, katseiden välttelyä.
Tai vastaavasti sitä, että koko keho viestittää sanomattomia sanoja ja tunteita. Mistä voi tulkita tai nähdä, että ei ole kiinnostunut tai haluaa mieluummin olla rauhassa. Tällöin myös muut eivät lähesty, ja vuorovaikutus jää vähäiseksi. Toiset luulevat ja  tulkitsevat tilannetta, että hän ei halua nyt ehkä jutella. Koska kaikki kehon viestinnässä kertoo tästä. Sitä voidaan kutsua myös häpeäksi tai siihen voidaan etsiä syitä muualta. Ongelmatilanteissa kun ihmisellä on tapana ratkoa ne itsemme ulkopuolelta. 

Olen hyväksi tavaksi kokenut harjoitella vuorovaikutustaitoja olen samalla myös seurannut  toisen käyttäytymistä. Millä tavalla he tulevat tilanteisiin? Miten he lähtevät muuttamaan toimintaa stressitilanteissa? Ja miten he pystyvät sietämään haastavia tunteita, vai pystyvätkö? Mitä he sanovat? Miten he reagoivat toiseen ihmiseen? Palaavatko he yhteyteen, vai jättävät asian siihen. Ja mitä tämä herättää minussa? Uskallanko rakentaa yhteyttä ja olla aidosti kiinnostunut toisesta. Vaikka tunteet minussa kehottaisivat juoksemaan pois paikalta. Pystynkö olemaan rauhallinen, läsnäoleva ja keskustella itse asiasta ja rakentaa yhteyttä. 

Olen viimeisen vuoden ajan opiskellut vuorovaikutustaitoja eri opintojen kautta. Pysähtynyt tarkastelemaan myös sitä, millaisen vaikutelman annan tietyissä tilanteissa itse. Olenko hermostossani ylivirittynyt, vai rauhallinen. 

Olen tutustunut syvemmin ajatus - tunne ja toimintakehään! Se on malli mikä näissä tilanteissa käynnistyy ja  tämä tapahtuu meissä hurjan nopeasti. Noin nanosekunnissa.
Ja silloin kun se käynnistyy, silloin ei tee päätöksiä tästä hetkestä käsin vaan sen hetkisen tunteen pohjalta. Tunteen mikä lopulta juontaa jostakin muusta hetkestä kuin tästä. Kehotietoisuus on taas se kehomielentila, jossa teemme tietoisia valintoja ja päätöksiä ja se muodostuu sekä oman kehonmielentilan hahmottamisesta ja rakentuu kaiken sen tiedon havaitsemisesta, analysoimisesta ja ymmärtämisestä mitä tässä hetkessä tapahtuu. 

Olenkin saaneet opintojen harjoituksissa opetella tunnistamaan näitä hetkiä ja olen huomannut, että yleisin laukaiseva tekijä näissä on stressireaktio ja omat haitalliset ajatusmallit. Mitä ihminen ei tunnusta itse. Silloin hän  herkästi kadottaa yhteyden itseensä ja alkaa toimimaan omasta tunteesta käsin, tekee tulkintoja, mikä lisää tunnetta ja lopulta hän itse kehossaan käynnistää  kehon puolusta pakene reaktion. 
Ja yhteys tähän hetkeen katkeaa. Ja silloin herkästi  pyöräytetään se lumipallo pyörimään tämän tunteen pohjalta, muutetaan nopeasti rakenteita ja tapaa toimia ja lopulta ihmetellään kun sen vaikutukset ovat suuremmat kuin itse tilanne siinä hetkessä. 

Olen jo vuosia sitten todennut, että en tee päätöksiä voimakkaan tunteen tai sen hetken hetkellisen stressireaktion vallassa. Ellei se ole oikeasti välttämätöntä. Koska silloin päätökseni eivät pohjaudu tähän hetkeen. Vaan sen hetkiseen kehon tulkintaan tilanteesta. Stressaavassa tilanteessa ihminen kun ei pysty yhteyteen, ei toisten eikä itsensä kanssa. Silloin harvemmin edes näkee oman kehonsa reaktioita, vastaavasti miten vierellä oleva ne näkee. Samoin ratkaisut jäävät näiden tunteiden alle.

Jotta voi selvitä, pitää pienentää pelkoa ja lisätä turvaa itsessä.
Vain silloin kykenee haastaavassakin tilanteessa toimimaan
 ja pitää yllä oman toimintavalmiuden. Vähän kuin lentokoneessa jos tarve niin vaatii. On hyvä asettaa happinaamari ensin itselle, jotta kykenee auttamaan muita.

Toisaalta ihmissuhteisiin kuuluu myös epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden hyväksyminen. Voi miten herkästi omassa parisuhteessa käytän ääntäni enemmän kuin tarvitsisi ja teen tulkintoja. Mutta harjoittelen. Täydellisiä ihmisiä tai ihmissuhteita ei ole olemassa, vaan ne jäävät usein keskeneräisiksi ja ovat joka tapauksessa rajallisia. Armollisuus ja myötätunto itseä sekä toisia kohtaan auttavat ymmärtämään ihmissuhteita ja vuorovaikutustilanteita. Kiitollinen ihminen osaa arvostaa hyvää itsessä ja muissa.

Haluan kuitenkin elää niin, että voin oppia keikuttamaan venettä ja pysyä silti pinnalla. Haluan elää nyt enkä sitku! Haluan on hän, jonka tarinoita voidaan vanhainkodissa muistella nauraen ja kiitollisuuden kautta. Sillä se mitä uskomme, siitä tulee totta.

❤️