perjantai, 18. tammikuu 2019

Tänään ymmärsin...

Olen paljon tällä viikolla miettinyt omaa jaksamistani työssäni ja sitä miksi minusta tuntuu nykyisessä tiimissäni siltä miltä tuntuu. Varsinkin tänään on ollut olo, että on pakko alkaa etsimään toinen työpaikka. Tunnen tällä hetkellä oikeastaan, että jos peilaan omaa työtäni työkaverini sanomisen kautta, en osaisi oikein tehdä mitään oikein. Ja se on aika surullista, koska teen kuitenkin työni tunnollisesti. Tuntuu, että olen viimeisen puoli vuotta ollut kuin sellaisen suuren suurennuslasin alla ja kaikkea työhöni liittyvää kommentoidaan ja seurataan. Tänään ymmärsin, että luulen toistamiseen työurani aikana työskenteleväni jonkinasteisen narsistisen ihmisen työparina. 

 

Narsistiset piirteet yhdistyvät usein huonoon itsetuntoon ja tietynlaiseen kritiikkiherkkyyteen. Narsistiset henkilöt liioittelevat kykyjään ja saavutuksiaan, jotta he voisivat tuntea olonsa tärkeämmiksi ja samalla paremmiksi. Narsisteilla on myös kyky hallita kasvojen ilmeitä ja ääntä. He ovat hurmaavia ja puoleensavetäviä ja he tietävät miten käyttää  luottavaa ääntä ja heillä on omasta mielestään hyvä itsetunto. On kuitenkin hyvä muistaa, että hyvä itsetunto on aivan eri asia kuin narsistisuus. Työpaikoilla narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneet henkilöt yliarvioivat omat kykynsä ja vähättelevät toisten kykyjä ja ominaisuuksia. Heidän ajatusmaailmansa ruokkii käsitystä omasta paremmuudesta ja he odottavat toisten kohtelevan heitä ylivertaisena. Narsistinen henkilö ei tunne myötätuntoa ja hän käyttää toisia häikäilemättä hyväkseen. Käytös voi olla ylimielistä, loukkaavaa ja röyhkeää. Tai siihen voi liitttyä piilonegaation kautta esiin nousevia lausahduksia.  Jonka jälkeen itselle jää loukattu olo, eikä tiedä edes miksi. Narsistinen henkilö kadehtii työssä toisten saavutuksia. Hänen omissa mielikuvissaan pyörii tauotta ajatuksia menestyksestä ja paremmuudesta.

 

Tuntuu, että omalla työpaikallani vallitsee tällä hetkellä voimakas kilpailuasetelma, sillä tämä narsistisia luonteenpiirteitä omaava henkilö hakee tyydytystä itselleen toisten voittamisesta eli hänen on hyvin vaikea jäädä kakkoseksi. Muista hän kyllä löytää vikaa ja tekee omia tulkintojaan asioista, mitkä usein ovat vääriä. Hänen tapansa tehdä työtä on se ainut ja oikea. Puolisokseen hän on valinnut hänet joka on huonolla itsetunnolla varustettu ja ketä toimii ja tekee niin miten hän haluaa. 

 

Tuntuu, että hänen kanssaan työn tekeminen on joinakin päivinä hyvin vaikeaa. Hän nostaa esiin itsessäni voimakkasti näkymättömyyden tunteet. On vaikeaa ymmärtää hänen tapaansa toimia, koska välillä itsestäni tuntuu, että hänellä  ei ole empatiakykyä. Hän kyllä puhuu herkkyydestä, mutta usein kyyneleet nousevat hänen silmiinsä vain silloin, jos hän ei saa tahtoaan läpi tai hän itse joutuu kritiikin kohteeksi. Hän ei myöskään koskaan kadu sanomaansa tai tekemäänsä, vaan syyttää muita aina muita virheistä ja näkee vahvasti toisen virheet. Hän myös osaa tarpeen mukaan miellyttää muita ja varsinkin esimiestä. Ja jos joku asia ei mene niin miten hän haluaisi, hän uhkaa sanoa itsensä irti. Yleensä narsistin vastapariksi valikoituukin narsismille tyypillisistä kontrolloivista ja itsevarmuutta huokuvista piirteistä viehättyvä kumppani. Narsisti voi omalla mahtailevalla käytöksellään tilkitä epävarman vastaparin rakoilevaa itseluottamusta ja tuoda turvaa. Narsisti puolestaan kokee vetoa alistuvaa ja riippuvaista kumppania kohtaan, koska tällaisen kumppanin kanssa hänen oma egonsa voimistuu. Magneetin omaisesti toimiva vahva mutta tuhoisa vetovoima kehkeytyykin usein narsistisia piirteitä ja epävakaita piirteitä omaavien yksilöiden välille. 

 

 

Jos en olisi prosessoinut elämääni ja kohdannut tunteitani ja ymmärtänyt niiden syvintä sanomaa, olisin tällä hetkellä varmasti aika stressaantunut ja uupunut. Tällä hetkellä osaan kuitenkin ajatella asioita eri tavalla kuin ennen. Yritän nähdä tarpeet tekojen takana ja käsitellä omat tunteet tähän liittyen. Tärkeintä kuitenkin on, että en anna narsistisen henkilön vaikuttaa itseeni. Olen puhunut asiasta jollakin tapaa työpaikalla ja asettanut myös rajat, suojannut itseäni. Lisäksi oma suhtautuminen vaikuttaa: anna narsistiselle henkilölle tunne, että hän johtaa tilannetta, vaikka niin ei oikeasti olisikaan. Näin voin helpottaa omaa oloani työpaikalla. Ja jos tilanne tuntuu edelleen yhä tulehtuneemmalta, ainoa keino on väistyä eli lähteä kokonaan pois.

 

Onneksi tänään on perjantai. Saan etäisyyttä työhöni ja voin levätä ja nauttia viikonlopusta. 

❤️

 
401B6BB7-8F64-4562-A77D-1FC5081BB11F.jpg

sunnuntai, 6. tammikuu 2019

Askel kohti uutta ja tuntematonta...

Joskus täytyy lähteä kauemmaksi, että löytää yhteyden itseensä. Minun kuuluisi varmaan kokea itseni kiireen ja stressin keskellä turvatuksi, mutta niin ei ole. Sen sijaan koen silloin vain sisimmässäni enemmän kaaosta ja en silloin aina pysty tekemään sen kaaoksen keskellä omaa elämääni koskevia päätöksiä. 

 

Olen varttunut oppimaan käyttäytymään kirjojen ja telkkareiden avulla, seuraten, aistien ja kuulostellen muita. Olisin varmaan tarvinnut lapsena enemmän sitä sellaista rohkaisua ja ohjausta. Lapsuudessani ja nuoruudessani ei ole aina ollut sääntöjä ja rajoja , joihin turvautua kaaoksen keskellä. Olen sen johdosta opetellut elämään niin, että en olisi muille vaivaksi ja selviämään myös yksin. Sisäinen tunteeni on kuin ohjannut aina huomaamatta siihen. 

❤️

En osaa ilmaista aina tarpeitani. Minulla on tapa tulkita asioita ja monesti toisen ihmisen sanominen kuulostaa omaan korvaani minulle suunnatulta kritiikillä. Väsyneenä ja stressaantuneena vihje edes siitä, saa tunteet nousemaan pintaan. Omassa työssäni joudun usein eläytymään toisen tarpeisiin ja tunteisiin ja usein silloin väsyn samalla myös itseeni. Silloin tulee hetkiä jolloin tuntuu, että tekisi mieli tunnetasolla huutaa koko maailmalle jos en saa aikaa levätä ja löytää yhteyttä itseäni paineen alla uudestaan. 

❤️

Parisuhteessani reagoin ihan vihalla mm. toista tuhoavaan käytöksen. Toisaalta se on myös hyvinkin tyyppiesimerkki rakentavasta vihasta, joka usein liittyy toisen ihmisen ei toivottuun käytökseen. Opettelen tunnistamaan tunteeni, mutta en anna tunteen ohjata. Väsyneenä taas siihen harvemmin pystyn. Ihminen yleensä kun joutuu tunteidensa vietäväksi vain silloin jos ei tiedosta niitä. 

❤️

Nyt olen levännyt, palautunut ja yhteydessä itseeni ja sydämeeni. Irtiotto kaikkeen ja totaalinen pysähtyminen latasi akkuni uudelleen. Samalla syntyi minussa myös uutta. Kirjoitin hakemuksen aurinkotuolissa makoilesssni erääseen kouluun ja ensi viikolla aion mennä ottamaan selvää saisinko lainaa. Katsotaan uskallanko ottaa niin isoa askelta kohti uutta ja tuntematonta.

tiistai, 1. tammikuu 2019

2018...

Taakse jäänyt vuosi 2018 on pitänyt sisällänsä paljon kaikenlaista. Olen luopunut ja päästänyt irti, antanut tilaa tunteille ja uuden syntymiselle. Suurimmat muutokset on tapahtuneet minussa itsessäni. Olen muuttunut sydämessäni ja sielussani. Olen tänä vuonna kulkenut pitkän matkan lyhyessä ajassa. Ottanut isoja askeleita kohti muutosta. Kaikki nämä muutokset ovat aiheuttaneet myös kipua, välillä olen vuodattanut kyyneleitä ja välillä jopa huutanut sisäistä kipuani. Suurin oivallukseni tämän kaiken keskellä kuitenkin on se, että olen löytänyt rajani. Aina en ole ylpeä siitä miten rajaan itseäni ja tuon asioita esiin, mutta en hylkää itseäni elämän edessä ja se on lopulta tärkeintä. Ja sen kautta voin todeta, että olen löytänyt ainakin rakkauden itseeni joka on edellytys myös sille, että voi rakastaa ja antautua toisen rakkaudelle. Uskon myös, että mitä enemmän oma tietoisuuteeni kasvaa sen enempi , opin toimimaan myös vaistoni varassa. Ei sanan sanominen tuo myös kipua. Koska sen kautta voi luoda uutta ja luopua vanhasta. Se aiheuttaa ristiriitaa heissä jotka eivät halua muuttua. Silloin ei myöskään voi tapahtua sisäistä kasvua. 

Haluan uskoa ja luottaa siihen, että se mitä ensi vuosi tuo tulleessaan on tarkoitettu. Ja minusta löytyy rohkeutta ja voimaa kohdata se mitä se kaikki tuo mukanaan. Minulla on kuitenkin luja luottamus siihen, että minua kannatellaan ja kaikella on oma aikansa ja paikkansa. 

Haluan myös kiittää itseäni siitä rohkeudesta jota olen tarvinnut  kun olen kohdannut tunteeni ja kipuni. Ja myös siitä, että olen rakastanut itseäni  ja sen kautta suojellut itseäni. Sen rakkauden kautta olen myös oppinut näkemään muiden ongelmia selkeämmin ja sen kautta oppinut, että minun ei tarvitse ottaa niitä omakseni. Rakasta koiraani haluan kiittää siitä, että hän on opettanut minua olemaan kosketuksissa oman haavoittuneisuuteni ja opettanut minua siihen, että voin olla herkkä ja tarvitseva ja pyytää apua ja tukea. Tapahtumat ja nopeasti  tapahtuvat muutokset luovat ympärille painetta ja saavat tunteet hetkellisesti pirskahtelemaan ympäriinsä ja saavat sen kautta ne osumaan väärään kohteeseen. Silti minulla on jo tietoisuus, jonka kautta voin hyväksyä tunteeni. Olen saanut löytää itseni!

Matkalla olen vielä ja tulen olemaan läpi elämän. Voin silti taas hengittää ja löytää turvan itsestäni. Nyt juuri on kaikki ihan hyvin!     

   ✨Onnellista uutta vuotta 2019 ! ✨

perjantai, 28. joulukuu 2018

Annan aikaa uudelleen kytkeytymiselle...

Tämä joulu oli erillainen. Siihen nitoutui paljon eri tunteita. Väsymystä ja suruakin, kuin ahdistustakin. Kiitollisuutta ja iloa  siitä, että sain viettää joulua minulle tärkeiden ja läheisten ihmisten parissa. Tänä vuonna en jaksanut silti virittyä sille ilon tunteelle. Joululaulut nostivat kyyneleet silmiin ja tuntui, että rintaa puristaa kun niitä kuunteli. Enemmänkin koitin virittää itseäni sille armollisuudelle, saan tuntea surua, koska niin kovasti kaipaan tuota pientä karvaista ystävääni. Ensimmäinen joulu erossa hänestä. Saan tuntea surua luopumisesta, koska vietän viimeistä joulua tässä kodissa. Seuraava joulu on monessa suhteessa erillainen.

Tunteet pitää suostua kokemaan, siksi annoin tilaa taas surulleni ja ikävälle. Jouduin vastakkain myös elämän rajallisuuden kanssa, kun tajusin miten heikossa kunnossa toinen vanhemmistani on. Se tekee nöyräksi ja sen kautta taas ymmärtää, että kaikella on oma aikansa. Ja jotenkin on olo, että saan valmistua siihen, että tämä saattoi olla viimeinen yhteinen joulumme. Se ahdistaa ja herättää tietynlaista pelkoa. Olen paljon miettinyt tänä jouluna sitä, että lopulta onni ei ole olosuhteiden löytämisessä, vaan siinä mitä on nyt. Olosuhteet ovat tässä ja nyt ja niistä ei kannata pyrkiä pois. Pelko ei ole merkki aina siitä, että jotain pahaa tapahtuu. Vaan siitä, että olen liukunut pois tästä hetkestä. Muuta paikkaa ei ole kuin tämä hetki ja jos siitä lähtee pois, astuu tilalle pelko. Tärkeintä on suostua läsnäolon tilaan. Kun uskallan tuntea tunteeni tässä ja nyt, tulen niiden kautta näkyväksi. Kun tulen näkyväksi, ei myöskään sisäinen lapsi minussa hätäänny, vaan voi luottaa itseensä. Kun voin itse luotaa siihen, että minulla on lupa jokaisessa hetkessä ilmaista tunteeni ja tarpeeni voin jatkaa matkaani oman totuuteeni johdettamana. 

Omien vanhempien vanheneminen pysäyttää. Se herättää esiin kuoleman pelon. Syntyy oivallus, mikään ei ole lopulta pysyvää. Mitä vaan voi lopulta sattua ja milloin tahansa. Läheisen kuolemaa ei voi ajatella jatkuvasti, mutta asioiden  hyväksyminen auttaa elämään asian kanssa. Pelko on sallittu tunne. Auttaa kun pystyn myöntämään itselleni, että pelkään. Murehtiminen on osa pelkoa ja kun ymmärrän mitä tunnen, voin sanoittaa pelkoani ja olo helpottaa, kun lakkaan murehtimasta. 

En voi lopulta vaikuttaa siihen mitä elämä tuo tullessaan. Mutta siihen voin vaikuttaa miten voin käsitellä ja kohdata omat tunteeni ja ajatukseni. Tämä joulu vaati hetkiä, että pysähdyn ja varaan aikaa ”uudelleen kytkeytymiselle” siihen mitä haluan tuntea koko päivän ajan. Tämä auttaa ja helpottaa oloa, kun elämässä tapahtuu asioita joihin en voi muuten vaikuttaa. Tapahtui tänä jouluna paljon muutakin. Taisimme löytää uuden kodin missä vietämme seuraavan joulun. ❤️

 

sunnuntai, 9. joulukuu 2018

Kohta on joulu...

Aika rientää nopeasti, kohta on joulu. Lasken päiviä lomaan. Marraskuukaan ei ollut niin kuin aluksi luulin sen olevan. Kun suostuin surulle ja siitä toipumiselle, se loi kuin tilaa särkymiselle ja jonkin uuden rakentumiselle. En ole ”yrittänyt selvitä”, vaan olen vähän kuin keskittynyt toipumaan ja antanut itselleni aikaa. Se on ihan uusi piirre mussa. Ennen pakenin  tunteitani, nyt olen todella kohdannut suruni ja menetykseni. Sen kautta ollut taas läsnä hetkessä enemmän kuin koskaan aiemmin. Nukkunut paremmin kuin aikaisemmin tähän aikaan ja jaksanut myös paremmin. . 

❤️

Enää en osaa miettiä vain miltä minusta nyt tuntuu. Vaan olen osannut  kiinnittää huomiota tunteen takana olevaan tarpeeseen. Mitä minä tarvitsen ja mikä on lähelläni olevan ihmisen tarve? Olen tarvinnut toisia, läheisiä ja heidän tukea ja rakkautta. Koirilta olen saanut sitä pyytteetöntä läsnäoloa ja ne antavat edelleen sitä merkitystä elämääni. Vaikka yksi onkin joukosta poistunut. Tuntuu, että koirani kuoleman kautta oivalsin jotakin suurempaa konkreettisemmin. Elämässä ei ole tärkeintä se, että selviää. Vaan enemmänkin se, että kun elämässä tapahtuu kriisejä se vaatii ikävien tunteiden ja kokemusten kohtaamista ja sen kautta omien tarpeiden näkemistä, Eikä vain sitä, että huomaa miltä tuntuu ja selviää päivästä toiseen. Vaan enemmänkin, että suostuu siihen mitä elämässä on menossa, ja nyt ei tarvitse jaksaa, saan tuntea ja olla vielä toipilas. Ja minun ei tarvitse selvitä, vaan voin pärjätä ja joskus saan olla rikki ja tukeutua silloin muihin.

Armollisuus itseä kohtaan on elämässä lopulta tärkeintä ja lopulta voi huomata, että elämä kantaa myös vaikeiden aikojen yli. Ja surunkin kanssa voi oppia elämään. Samalla kun antaa kivulle tilaa, antaa myös elämälle tilaa.

❤️

Sytytin kynttilän ja laitoin tänään esille joulukuusen. Tuli vähän haikeakin olo. Tähän jouluun päättyy taas yksi osa elämästä. Ensi jouluna en tiedä vielä missä olemme. Nyt keskityn kuitenkin tähän hetkeen. Jouluna rauhoitun.Vedän villasukat jalkaan, kääriydyn vilttiin ja nautin siitä, että saan olla tarpeeton ja saan viettää aikaa läheisteni seurassa. 

❤️