perjantai, 12. tammikuu 2018

-365 ❤️

Näin viime yönä unta. Unessa mieheni polki polkupyörällä ja lensi pyöränsä kanssa edessä olevaan mutajärveen. Katsoin kun hän vajosi pinnan alle. Jostain syystä olin täysin rauhallinen. Hyppäsin perään, irroitin hänet pyörästä ja vedin pintaan. Hetkeäkään en miettinyt, jaksanko tai pystynkö. Nostin hänet ihmeen kevyesti maalle. Tiesin mitä teen. Avasin hänen hengitystiet. Minun ei tarvinnut elvyttää. Silloin hän alkoi itsestään yskimään. Unessa en pelännyt. Olin levollinen koska tiesin miten toimia. Tiesin, että hän selviää. 

Eilen illalla istuin pöydän ääressä kirjoittamassa. 365 pientä lappua johon jokaiseen on tarkoitus kirjoittaa syy vuoden jokaiselle päivälle, miksi rakastan juuri häntä, niihin tekoihin peilaten. Pääsin eilen illalla lappuun numero 88. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Siinä kirjoitellessa mietin, että tämä pitäisi tehdä paljon useammin. Avata silmiä sille, miksi toinen on tärkeä. 

Koen, että viimeisen vuoden olen paljon prosessoinut asioita mitkä tavalla tai toisella ovat heijastuneet myös parisuhteeseen. Ristinyt myös monen monta kertaa käteni oman avioliittoni puolesta. Tuntuu, että eteeni on paljon kuin tipahdellut vastauksia omiin tunteisiini liittyen. Viimeksi viikko sitten mm. Tommy Hellstenin pieni     tallenne tähän aiheeseen liittyen. Kuinka ”liittyminen toiseen” vaatii ensin oman itsensä löytämistä ja miten siitä syntyvä muutos vaikuttaa lopulta omaan parisuhteeseen. Parisuhde kun on kasvun kannalta se paras harjoittelupaikka. Koska usein sama riita on kuin eri kulisseissa ja toistuu vuodesta toiseen. Tässä asetelmassa kun toinen lähtee kasvamaan, toisen tietoisuus lisääntyy, jolloin hänen täytyy taas pienentyä toista kohti, jotta suhde onnistuu ilman riitoja. Koska toisen kasvun johdosta syntyy asetelma, että kun itse on kasvanut, myös toisen täytyy kasvaa ja tulee tarve muuttaa toista. Mikä ei toimi. Vasta kun muutos on siinä pisteessä, että alkaa muuttamaan itseään jotta toinen voi peilata omaa käytöstä itseni kautta voi toisessa syntyä tahtotila kasvaa myös. Minussa on ollut se ymmärrys jo jonkin aikaa. Mutta se on siinä kohtaa, että on helpompi yrittää muuttaa toista. Prosessoinnin kautta, omat tunteet ovat olleet kuitenkin pinnalla. Traumatisoitunut mieli näkee ympärillään uhkia. Löydän välillä uhkia tilanteista, mitkä eivät liity millään tapaa itse tilanteeseen. Näin vaikkapa toisen työpaineista syntyvä stressireaktio, voi laukaista itsessäni turvattomuuden tunteen ja jos tästä en ole tietoinen, se vie mennessään ja syntyy riita. Haluaisin olla järkevä ja toimia rauhallisesti sitä maailmaa rakentaen. Mutta tunteitani ohjaa silloin vahvasti tarve ja putoan hetkellisesti tämän ymmärryksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi olen tehnyt itseni kanssa töitä, että huomaisin nämä hetket. Missä itsessäni menee päälle tämä tietynlainen autopilotointi ja että, tunnistaisin tunteen ennen kuin lähden sen vietäväksi. Ja, että osaisin olla toiselle se peili, enkä se joka löytää vain vikaa vain toisesta. Vaikka yhteys omiin tunteisiin on katki. 

Ja palatakseni niihin lappuihin. Ne annan miehelleni. Numero 365- Sinun katsoessasi näen itseni, rakastettuna ja hyväksyttynä, kaiken kauniin arvoisena. Se tekee minut kokonaiseksi ja ehjäksi. Onnelliseksi ja voimakkaaksi. Kiitos, että sinun suojassasi uskallan olla myös heikko ja sinun kalliotasi vasten voin myös tyrskytä. ❤️

66081917-053E-4432-964C-08DA51AF80E3.jpg

keskiviikko, 3. tammikuu 2018

Ehkä toiveet voivat toteutua..

Viimeisin puolen vuoden aikana olen uskaltanut tunnustella mieleni maailmaa. Varjojen ja valojen sävyjä. Se on välillä tehnyt todella kipeää, koska nykyisin markkinoidaan vain sitä toista ääripäätä, iloista kiillotettua elämää ja peitellään elämän tummia sävyjä. Itseäni nykyisin ahdistaa, jos pitää olla valoisa koko ajan. Koska näen vihan tunteet tunteina ja ne ovat sallittuja, kun tunteen tunnistaa sen voima vähenee. Tunne ei ole sama asia kuin teko. 

Itselläni pimeyden ja harmaan sään johdosta mieli on ollut välillä maassa. Marraskuu ja lokakuun alkupuoli jäi omalla kohdallani mieleen jollakin tapaa jopa negatiivissävytteisenä. Tiedän tähän niin monta syytä. Suurin syistä on se, että tänään tunnen tunteita. Olin välillä ärtynyt, mielialani oli välillä masentunut, kiukkuinen ja ahdistunut. Reagoin herkästi kiireeseen ja stressiin ja siihen, että on päiviä jolloin ei vain jaksa vaikka ehkä halua olisi. Esiin nousivat myös ne tietynlaiset pelot, mitä itse kutsuin kuoleman peloksi. Se heijastui pintaan tunteina läheisten pelon menettämisen kautta, sekä oman terveyden menettämisen kautta. Osittain ne nousivat pintaan varmasti myös sen oman prosessoinnin johdosta. Taideterapia toimi omalla kohdallani avaavana tekijänä ja hahmoterapia taas vei lähemmäksi ymmärrystä ja oma hormonitoiminta nosti asiat välillä voimalla pintaan. Näiden tunteiden olleessa pinnalla, mieleni viestitti, että en kestä enää yhtään enää. Mikä purkautui ärtymyksenä ja kiukkuna. Löysin avun liikunnasta, tunteiden hyväksymisestä, maalaamisesta ja terapiasta. Sekä terveellisistä elämäntavoista ja tunteiden sanoittamisesta ja ymmärryksestä.

Olen oppinut, että voin paeta myös tunteitani. Hyppäämällä vaikka lentokoneeseen ja kieltämällä niiden olemassa olon. Tai ihan pakenemalla tunnetta raskaaseen liikuntaan tai tekemällä jotakin, että en tuntisi tunteen sitä syvintä sanomaa. Olen ajatellut ja oppinut, että nämä eivät kuitenkaan omalla kohdallani saa toimia tunteiden kiertäjinä. Koska lopulta se vain voimistaa itse tunnetta.  Nykyisin ajattelen, että tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Niitä voi oppia säätelemään. Voin oppia puhumaan tarpeista tunteiden takana ja lopulta voin vain sietää itse tunnetta ja rakentua ihmisenä niiden kautta. Edelleen opettelen sitä, että en jää vellomaan tunteisiin. Vaan oppisin hyväksymään ne tunteina. Positiivista on kun on olemassa se halu kehittyä ja kasvaa ja ottaa opiksi, niin silloin on jo lähempänä itse tavoitetilaa. Helppoa se ei ole. Helpompi on löytää vika toisesta, kuin itsestä. 

Tällä hetkellä koen olevani etuoikeutettu kun saan nauttia auringosta. Olen myös kiitollinen, että sain viime viikon levätä ja palautua ja mennä läpi väsymyksen ja sain opetella taas sietämään tunteita  ja kasvaa niiden kautta. Kuuntelen kun meri pauhaa vieressä ja viereeni on varattu kirja tätä lomamatkaa varten. Sanoin taas miehelleni ääneen, että haluaisin joskus kesäkodin etelästä. En täältä, mutta jostakin etelästä. Ehkä toiveet voivat joskus toteutua kun niihin ripustautuu ja ne sanoo ääneen. Ehkä. ❤️

lauantai, 30. joulukuu 2017

Mennyt vuosi...

Se kiitollisuus kaikesta tässä ja nyt. Tässä nyt pyyhin kyyneleitäni siitä, että kaikki on nyt hyvin. Olen saanut levätä lomalla ja viettää aikaa perheeni ja läheisteni kanssa. Kaikki ne rakkaimmat ovat tänäkin jouluna olleet lähelläni ihan niitä pieniä koiria myöten. On ollut hyvää ruokaa ja koti missä meidän kaikkien on ollut hyvä olla. Tänä jouluna olen myös ollut yhteydessä omiin tunteisiini. Mikä ei aina ole ollut niin mukavaakaan ihmiselle, joka on vältellyt melkein koko elämänsä tunneyhteyttä ja joka on kokenyt särkyvänsä kyynelien tai vihan tunteiden voimasta. Kiitollinen olen myös siitä, että olen saanut olla terve. Pysynyt terveenä, vaikka ympärillä on ollut tauteja ja viruksia joiden tartunta olisi ollut mahdollinen. Kiitollinen myös siitä, että sain valmistua ja saan nyt jatkaa opintoja eteenpäin. Sekä iloinen niistä rukoilevista käsistä jotka ovat minua tänä vuonna muistaneet ja ystävistä jotka ovat tuoneet valoa ja iloa päiviin jolloin mieheni on ollut maailmalla. 

Vaikeaakin oli. Tasapainoilla sen oman työn ja opintojen ja liikunnan puitteissa niin, että ei väsytä itseään. Myös sen oman varjonsa kohtaaminen ei ole tapahtunut aina ilman tietynlaista kipua. Opinnot ovat opettaneet ja palkinneet mutta myös pakottaneet pysähtymään omien tunteiden äärelle. Se on ollut palkitsevaa, mutta myös raskasta. Kaiken jälkeen se on kirkastunut myös omia arvoja ja sitä, millaista elämää itse haluan elää. Välillä olen joutunut ottamaan myös aikalisän ja myöntämään, että nyt on aika levätä. Onnistunut jopa siinä ja voittanut pelkoni ja kääntänyt sen vahvuudekseni. Olen oppinut olemaan enemmän läsnä. Vaikka edelleen teen tietynlaista työtä hyväksynnän saralla, että oppisin hyväksymään tunteeni ja näkisin vahvuutena myös sen varjoni. 

Tänään laitan joulun pakettiin ja huomenna nostan maljan menneelle vuodelle. Otan vastaan uuden vuoden ja kiitän, että kaikki ne oppiläksyt mitä menneisyys on antanut ovat kasvattaneet ja vahvistaneet ja tuoneet minut lähemmäksi itseäni. Tulevaisuus on jo tässä ja nyt ja toivon, että se on jatkossa antoisaa ja hyvää. ❤️

Meidän loma jatkuu vielä. Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille !

sunnuntai, 17. joulukuu 2017

Kehon tunnistamattomat tunteet..

Kun aloittaa prosessoinnin se kestää läpi elämän. Välillä tulee esiin uusia asioita ja sitten taas nousee pintaan jotakin vanhaa mikä täytyy taas kohdata uudestaan. Näin se menee. Koskaan et ole valmis. Paitsi sitten, kun elämä on ohi. Näin sanoi Terapeuttini. 

Tämä viimeinen pari viikkoa ennen lomaa on ollut stressaavaa. Viime viikolla sain pääni niin kipeäksi työpäivän jälkeen, että kolme  päivää mentiin buranan voimin eteenpäin. Hartiat ovat olihan jumissa ja migreeni kolkutteli ohimolla. Sain tehtäväkseni viimeksi terapiassa kuunnella tunnetta ja sietää sitä. Vaikka ihan katsella elokuvia ja tunnustella samalla kehoani ja huomata itsessä tunteet mitä elokuva herättää. Piirtää kehon karttaan itse tunne missä kohtaa tunne tuntuu ja nimetä se tunne. Terapiassa oivalsin, että usein tulkitsen toisen tunteita jopa omina tunteitani. Aina en edes tunnista itse tunnetta. Jos en tunnista toisen tunneta käytöksen takana, olisi hyvä jopa vaikka kysyä toiselta, että oletko nyt vihainen. Omassa työssäni ja opintoihin liittyvissä harjoituksissa en useinkaan ota toisen tunteita kannettavakseni. Terapeuttini muistuttikin minua, että tiedätkö miksi, olet silloin läsnä. Silloin vuorovaikutus toisen kanssa on sujuvaa. Lopulta läsnäolon tilan ihminen löytää vasta silloin kun uskaltaa menettää kontrollin. Koska silloin kun on läsnä tässä hetkessä, on myös itse tietyllä tapaa haavoittuva, heikko ja nöyrä. 

Viime viikolla kävin paljon myös lääkäreissä. Huomasin, että se sai aikaan tietynlaista stressiä. Ajatus siitä, että keski- ikä lähestyy herättää välillä ajatuksia. Myös niitä pelkoja. Omien vanhempien ikääntyminen ja heidän terveys ja omaan terveyteen liittyvät tekijät eivät ole enää tämän ikäisenä itsestäänselviä. Kiitollinen saa olla, että saa olla terve. Enää en näe onnen löytyvän ominaisuuksista. Vaan siitä, että pystyn hyväksymään olosuhteet mitkä ovat tässä ja nyt. Läsnäoleva ihminen ei pakota elämää kulkemaan sen mukaan miten itse haluaa, vaan hyväksyy, myötäilee ja pystyy kokemaan kiitollisuutta elämästään sellaisena kun se nyt on. 

Jouluaatto on ihan pian täällä. Nautitaan ja rentoudutaan. Ihanaa joulua kaikille. ❤️

perjantai, 17. marraskuu 2017

On ihan Ok ...

Asia jota juoksen pakoon, enkä suostu sitä kohtamaan. Silloin varmaa on, että se nousee esiin säännöllisen epäsäännöllisesti, niin kauan kunnes suostun pysähtymään sen äärelle, kohdaten sen kivun tuskan ja menneisyyden, saaden sen kautta eheyttävän kokemuksen. 

Kuusi vuotta sitten, mun kohdalla kääntyi uusi sivu mun elämässä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olen päässyt elämässäni eteenpäin ja oppinut elämään omien arvojen mukaista elämää. Edelleen vastaan tulee hetkiä jolloin kompuroin ja jokin minussa pelkää saman toistuvan. Mutta silti sydämessäni tiedän, että uskallan ottaa niitä askeleita jotka johdattavat takaisin sinne oikealle polulle. Jos eksyn, tiedän, että elämässäni on heitä jotka ohjaavat ja näyttävät valoa jos oma lyhty alkaa hiipumaan. Tämän kaiken ymmärryksen kautta on syntynyt se usko elämän valoon ja luottamus kohdata myös oma varjoni. Tässä hetkessä koen kiitollisuutta kaikesta. Olen kiitollinen myös siitä kivusta mikä tähän matkaan on sisältynyt. Ja joka vielä tänäänkin työntää minua jatkuvaan kasvuun, missä voin työstää omia haavojani.  

Viimeisen kuukauden olen pitänyt huolta itsestäni. Tunnistanut  tietynlaisia tunteita ja kohdannut myös kipukohtiani. Hyväksynyt sen, että olen vain ladattu puoliksi täyteen ja voin silti olla riittävä. 

63DC93BD-08D4-495A-92DC-664A9292D4E5.jpg