sunnuntai, 15. heinäkuu 2018

Rajat ja niiden tärkeys...

Juttelimme eilen ystäväni kanssa pari tuntia puhelimessa. Nauroimme ja välillä melkein itkimme. Lopuksi ystäväni totesi, että melkein terapiaksihan tämä puhelu meni. Ystäväni kertoi omista tuntemuksistaan ja siitä, miten toisen käytös voi välillä satuttaa ja saada koko kehon melkein raivon valtaan. Vaikka samaan aikaan miettii, että mistä se johtuu? Mikä on sen toisen piikittelyn ja pahan olon takana? Mikä on se syy? Miten itse voisi auttaa itseään, että ei mene samalle tasolle toisen kanssa. 

Sanoin, että emme voi puhua kuin omista tunteista. Siitä mitä minä olen ja mitä minä ajattelen. Lopulta, emme voi ottaa edes vastuuta toisen tunteista vain omista. Eikä minun tehtävä ole lopulta korjata muita. Voin muuttaa lopulta vain omaa elämääni. Toisen käytöksen takana on aina ne toisen tunteet ja usein myös se, että hän ei itse ota vastuuta omista tunteistaan. Vaan heijastaa ne tunteet itsestä ikäänkuin ulkopuolelle. Silloin se osuu toiseen. Tässä kohtaa ei juuri pitäisikään tehdä mitään. Vaan antaa tunteen nousta  ja pysähtyä ja tulla tunteesta tietoiseksi. Ja pohtia, että miksi minusta tuntuu tältä? Tunnistaa tunne ja nimetä se ja etsiä tunteelle tapa purkaa se. Sitten pitäisi löytää se oma tarve tunteen takana. Mitä minä tarvitsen? Miten voisin tässä hetkessä saada osakseni sitä? Tai millaisia ajatuksia tai tunteita voisin tässä kohtaa saada, että tuntisin itseni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Mikä on minun toiveeni ja miten voin itse edesauttaa sen toteutumista? 

Itse opettelen vieläkin tunnistamaan tunteitani ja sanoittamaan niitä. Olen tehnyt tätä matkaa jo seitsemän vuotta ja edelleen opettelen. En osaa aina kertoa peloistani ja haavoistani. Ja sitten yhtäkkiä ne nousevat voimalla esiin, kun en ole osannut tunnistaa omia tarpeitani. 

2360333E-052D-47A2-B24F-9541D2795738.jpg

torstai, 12. heinäkuu 2018

Riitely puhdistaa ilmaa...

Ihminen oppii keinonsa stressin säätelyyn jo lapsena ja varhaislapsuudessa. Vetäytyminen on lapsen tapa silloin kun varhainen hoiva on ollut torjuvaa ja korostanut enemmän yksin pärjäämistä tunteiden osalta. Tai kun aikuiseen ei ole voinut tukeutua. Toiset lapset taas ovat saaneet huomiota kiukulla. Se on yleistä, jos aikuinen ei ole ollut turvallisesti ja johdonmukaisesti läsnä. Silloin on pitänyt vaalia läsnäolo vaatimalla. Itsensä rauhoittaminen niin, että kykenee rakentavaan riitelyyn, on haasteellista ja vaikeaa. Se on psyykkinen kyky joka omaksutaan varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. 

 

Vaikeimpia tehtäviä ihmisarvoissa on säilyttää myötätunto itseä ja toista kohtaan, silloin kun parisuhteessa on riitaa. Tai suhteen turvallisuus on uhattu. Riitely aktivoi kehon

taistele ja pakene- valmiustilan . 

 

Ennen parisuhteissani tein kaikkeni, että riitoja ei syntyisi. Riidat edusti minulle pelkoa ja oli helpompi heijastaa mukautuvuutta. Jotenkin ajattelin, että myönteiset tunteet pitävät yllä läheisyyttä. En ymmärtänyt, että kielteisillä tunteillakin on viesti ja ne kertovat mikä ei toimi ja mitä tarvitsemme. Enkä ymmärtänyt myöskään sitä, että joka kerta kun myötäilen vain  toisen toiveita tai tarpeita, sivuutan sillä myös itseni. 

 

Nykyisin riitelen. Varsinkin silloin, kun en osaa tarpeeksi aikaisin sanoittaa omia tunteitani tai tarpeitani. Ja kun toisen piirteet käyvät ärsyttämään. Nykyisin olemme puolisoni kanssa erilaisuuksistamme jo tietoisia. Kumpikin tuo esiin riidoissa itselleen tärkeitä asioita luopumatta niistä turhan helposti. Jolloin samalla syntyy myös osaltaan mahdollisuuksia, jossa on tasapuolisesti aineksia kummankin suunnalta. 

 

94D20AD8-BF3F-4A5A-B39A-74F3F81A9C49.jpg

 

 

 

lauantai, 7. heinäkuu 2018

Voi yrittää kasvaa samaan suuntaan...

Silloin tällöin, maailmani törmäävät. Esiin nousevat silloin ne tunteet ja ajatukset mitä olen käsitellyt ja ristiriidat niihin liittyen. Toisinaan silloin tunnen, että olisi helppoa saada ihmiset voimaan tunteen pohjalta yhtä pahoin kuin itse voin. Haluaisin vain lähinnä hyökätä ja huutaa.

Tuon tunteen takana on häpeä. Se saa minut hetkellisesti epätoivoiseksi, kuin ei olisi paikkaa mihin paeta- eikä oikein ketään jolle siitä puhua. Kokiessani tuota tunnetta pakenen emotionaalisesti ja mentaalisesti. Se tunne saa tuntemaan ja kokemaan vieraantuneisuutta maailmasta. Häpeässä kyse on pelosta. Yhteyden menettämisen pelosta. Kokiessa häpeää, ihminen täyttyy pelosta. Eniten pelkäämme tiedostamattamme yhteyden menettämistä läheisiimme. Toisin sanoen häpeän voima on suurin, kun läheisemme tai puolisolle asettaa meille odotuksia. 

Lopulta häpeästä ei pääse koskaan pysyvästi eroon. Mikä itselleni on ollut tärkein tiedostaa. Niin kauan kun on yhteys toisiin, myös erillisyyden pelko on osa elämääni. Hyvää taas on se, että häpeänsietolykyä voi kehittää. Tunnistamalla, että juurikin häpeä saa minut tuntemaan ja käyttäytymään näin ja tiedostamalla, että voin tunteena päästä sen yli rakentavasti, niin että voin kasvaa kokemuksesta, on mahdollisuus rakentaa vahvempi ja merkityksellisempi yhteys elämässäni oleviin ihmisiin. 

Entäpä jos puolisokin on sidottu tiedostamattaan omaan häpeään? Silloin tunteet tuulettuvat ja syntyy ristiriitoja puolin ja toisin. Saavuttaaksemme rohkeutta, myötätuntoa ja yhteyttä, on tiedostettava mikä vie meitä poispäin. Häpeän vastakohta on empatia.

”Jos häpeän asettaa petrimaljaan ja peittää sen tuomitsemalla, vaikenemisella ja salailulla, se laajenee, kunnes hävittävää kaiken näkyvistä. Tämän se tarvitsee menestyäkseen. Jos taas asetan häpeän petrimaljaan ja valelen sitä empatialla, häpeä menettää voimaa ja alkaa heiketä. Empatia luo vihamielisen ympäristön häpeälle- se ei voi selviytyä.” 

❤️

Häpeä- pelko, itsesyytökset ja erillisyys. Empatia- rohkeus, myötätunto ja yhteys. 

❤️

Makoilen tässä aurinkotuolissani ja nautin auringosta. Palmun alla on helpompi miettiä mennyttä ja kysyä vähän myös itseltäni miten meni noin niinku omasta mielestä. Loma itsessään käynnistää jo ajatuksia tulevaan. Miten voin loman jälkeen edesauttaa omaa jaksamistani ja tunnistaa ne tunteeni, heittäytymättä niiden vietäväksi. Viime vuosi toi kokemusta, armollisuutta ja ymmärrystä. Armosta itseä kohtaan, kun olen tehnyt töitä itseni kanssa. Vaikka aika on muovannut itseeni ne tavat miten toimin. Voin ainakin yrittää kasvaa samaan suuntaan kuin toinen.  

 

1D036D0A-65D1-4971-AEB1-50A9AA989530.jpg

torstai, 28. kesäkuu 2018

Aikaa ja aurinkoa ..

Istuimme ystäväni kanssa eilen terassilla auringon paisteessa kun miehet treenasivat ja tekivät meille ruokaa. Juttelimme miten lopulta elämä menee nopeasti ja ennen kuin ehtii huomaamaankaan se on ohi. Totesimme, että se on surullista. Ja miten tärkeää olisi viettää heidän kanssaan aikaan ketkä tuovat sitä positiivista energiaa ja tehdä niitä to do asioita ja nauttia ja liikkua. Kaikki kun nyt tässä hetkessä on kuitenkin ihan hyvin. 

Huomasin, että illalla keskutelustamme tuli surullinenkin olo. Luin päivällä jutun surusta. Jossa kerrottiin, että suru tunteena asuu keuhkoissa ja oireilee ja tuntuu  paljon sillä alueella. Itse voin jollakin tapaa tämän väitteen allekirjoittaa ja jos mietin viime vuoden parin viikon sairaslomaa. Niin olin ennen tätä käsitellyt paljon surun tunnetta. Johon itse en ole ollut elämässäni aina yhteydessä. Olen padonnut sitä, koska se on tunne mitä on välillä ollut niin vaikea kohdata. 

Kirsi Salon kirjoitti blogissaan; ”  Kun sydämeni viimein reilu vuosi sitten 50 elinvuoden jälkeen avattiin, olen pystynyt kokemaan myös ihmisen synkimmät tunteet isosti. Siis ISOSTI. Kuten rakkauden, koen myös surun, ilon, myötätunnon, vihan ja kaikki tunteet niin, että kehollani on kestämistä. Kuolinvuoteellani voin hengähtää viimeisen kerran rauhassa ja ilolla, sillä minä ELIN.”

Jäin miettimään, että mahtavaa siinä sen joku muukin kertoo miltä itsestäni välillä tuntuu. Tunteet mitä ennen ei ole tuntenut tuntuu isosti. Jopa niin, että ne välillä vyöryvät yli. Myös hyvissä tunteissa. Kun jäin lomalle tuntui parin päivän ajan, että ilo olisi virrannut suonissani. Sellainen sanoinkuvaamattoman kiitollinen olo siitä, että selvisin tästä kaudesta vaikka paljon oli haasteita ja olin välillä siellä epämukavuusalueella. Ja opinnotkin ovat nyt yli puolenvälin. Siitä parin päästä tunsin väsymystä ja huomasin, että kaipaan sitä omaa tilaa palautua ja lähdin yksin liikkumaan ja hengittämään. Olen omassa työssäni niin vuorovaikutuksessa toisiin ihan koko ajan. Joka hetki joku vaatii jotakin ja joku tarvitsee minua. Lomalla menee hetki siihen, että totun olemaan tarpeeton. Lomalla tarvitsen  aikaa olla myös yksin. Ajatuskin siitä, että joutuisin viettämään lomalla aikaa koko ajan isossa porukassa ei houkuta. Tarvitsen omaa tilaa ja omaa aikaa, että palaudun ja jaksan taas. ❤️

” Aikaa ja aurinkoo, anna mulle taikaa ja nautintoo. Nää valonsäteet silmissä, saa näkee maailman väreissä. Anna mulle aikaa ja aurinkoo. Anna mulle taikaa ja nautintoo. 

.. en uskonut, totta se on ja tää on just sitä mitä toivon..”

FE2CE9D8-2074-4397-B818-BE319983803F.jpg

tiistai, 26. kesäkuu 2018

Nauti elämästä tässä ja nyt...

Maalasin tien, vahvistin kynällä sen ääriviivoja ja otin sakset ja leikkelin lehdestä kuvia ja itseeni osuvia ajatuksia. Tien vierelle piirsin tienviittoja, tielle piirsin auton, sekä kyltin lentokentälle ja liimasin kuvia ja kirjoitin tavoitteita, ja unelmia joita kohti haluan ojentua.

Keskityin myös siihen mitä en halua tehdä ja mihin en halua kuluttaa omaa energiaani. Pohdin samalla mikä voimaannuttaa ja mikä taas syö omia voimavarojani. Yritin fokusoida kuin tulevaisuutta ja huomista päivää ja keskittyä hetkeksi siihen mistä nautin. Tärkeimmäksi tätä tehdessä nousi oma hyvinvointi ja läheiset ja ystävät ja rakkaus. 

Siinä askarrellessani taas mietin, että miten kiitollinen saan olla heistä ketkä ovat ystäviäni tänään. Pohdin myös mitä ystävyys omalla kohdallani tarkoittaa ja mitä omilta ystäviltäni toivon ja millainen ystävä itse olen. Ystävyys ei lopulta ole elämässä itsestäänselvää. Olen onnekas koska osa ystävistäni on heitä jotka olen tuntenut koko elämäni ja miten suuri voimavara he ovat olleet silloin kun itselläni on ollut vaikeaa. Jotenkin näiden ystävien arvo on nousut esiin taas nyt, kun seuraan joidenkin sukulaisteni elämää joilla ei ole oikein ketään ja nyt vanhemmiten ystävien löytäminen ei olekkaan enää helppoa. Itselleni on tärkeää, että voin nähdä heitä tietyin väliajoin. Samaten oma perhe, heidän tuki. ja hetket heidän kanssaan. Haluan omalta osaltani vaalia näitä yhteisiä hetkiä jolloin tapaamme. 

Seuraavaksi pohdin mikä syö voimavarojani ja mitä ehkä haluan poistaa elämästäni. Totesin, että voimavarojani syö sairaudet ja läheisiin kohdistuvat murheet ja oma työni. Työni on nykyisin niin omia arvoja vastaan työskentelemistä ja aika paljon myös voimia syövää. Itselläni monesti on ongelmia palautua työviikkojen jälkeen, varsinkin syksyisin. Toisaalta tiedostan sen ja asian eteen teen töitä koko ajan. Olen katsellut aika pitkään työpaikkoja ja aika lähellä oli jo työhakemuksen lähettäminen ihan uuteen työhön. Ja on lohdullista tietää, että vaihtoehtojakin on. Sairauksille taas en aina mitään voi. Voin yrittää hyväksyä ne mihin en voi vaikuttaa ja ruokavalion ja liikunnan kautta taas vaikuttaa niihin mihin voin. Läheisten tukena voin olla parhaani mukaan muistaa heitä rukouksin. Uskon, että rukouksilla on se kantava voima. Se mikä taas antaa itselleni voimaa, on opiskelu ja matkustaminen. Kolme sellaista paikkaa on kartalla ylitse muiden mihin haluaisin. Vuosi sitten tuntui varmalta se miksi haluan isona tulla ja valmistua nyt huomaan, että en ole asiasta enää niinkään varma onko se sittenkään niin. 

Esiin nousi paljon myös liikunta ja unelmat ja tavoitteet sen osalta. Ruokavaliota olen paljon jo muuttanut terveellisempään suuntaan. Liikuntaan taas haluan enemmän monipuolisuutta ja antaa aikaa palautumiselle suhteessa liikuntaan. Ja ennen kaikkea haluan tietää miten edes palaudun ja palaudunko edes. Ja opintoihin liittyen haluan koulutukseen myös hengityksen osalta. Koska olen huomannut, että oma hengitykseni ei mene stressin ja kiireen keskellä loppuun asti. Unen ja läsnäolon merkitystä korostin myös. Tiedän, että uneeni mahtuu kausia jolloin se on katkonaisempaa ja kevyempää. Asioiden hyväksyminen on silloin tärkeää ja täytyy päästää irti ja olla itselleen armollinen. 

Keskelle paperia liimasin ison lehdestä löytämäni tekstin: Nauti elämästä tässä ja nyt! ❤️                

CC3E4DB9-750C-4E40-A96F-8287824905D6.jpg