keskiviikko, 20. lokakuu 2021

Rukous …

Kiitos siitä, että olet tuonut eteeni mahdollisuuksia ja antanut rohkeutta tarttua niihin. Kiitos, että olet hionut rosoisia kohtiani ja opettanut nöyryyttä  vaikeuksien kautta ja näyttänyt, että synkimpinäkin hetkinä en ole yksin.

❤️

Kiitos siitä, että olet ollut valoni, kun ympärilläni on ollut pimeää. Kiitos, että olet lohduttanut surun keskellä ja auttanut näkemään kiitollisuuden elämän pienissä hetkissä. Kiitos, että olet tuonut eteeni ”enkeleitä” juuri silloin kun omat siipeni ovat unohtaneet miten lennetään.  Kiitos, että olet auttanut hyväksymään asioita mitä en voi muuttaa ja viisautta muuttaa ne mitä voin. Kiitos, että olet auttanut tunnistamaan tunteeni ja tahtotilan hyväksyä ne. Kiitos, että olet antanut terveyttä ja viisautta hoitaa  ja kuunnella itseäni. Kiitos, että olet antanut rohkeuden nostaa esiin epäkohtia ja puolustaa oikeutta. Kiitos, että olet kulkenut mukanani  koko elämäni ajan ja ja antanut suunnan elämälleni. Kiitos, että olet opettanut olemaan heikko. Kiitos, että pidät kädestäni ja kannat kipuni. Kiitos siitä, että annat anteeksi syntini ja ymmärrät rikkinäisyyteni. Kiitos, että olet antanut voimia kun olen heikko. Kiitos, että olet opettanut minua näkemään hetken kauneuden ja elämän ainutlaatuisuuden. Kiitos niistä ihmisistä ketä olet tuonut elämääni. Kiitos siitä, että he ovat saaneet olla  osana sitä. Kiitos kodistani, läheisistäni ja aviomiehestäni. 

 

Kiitos siitä, että jokainen henkäys joka minusta lähtee ja minuun palaa, on muistutus siitä, että Sinä olet antanut minulle lahjan elää.

 

❤️

lauantai, 9. lokakuu 2021

Kun löytää turvan…

Eilen töissä suljin hetkeksi oli kuin isä olisi tunnetasolla käynyt siinä. Suljin silmäni ja hengitin. Muistin niin elävästi hetken kun kävelimme isäni kanssa yhdessä töihin. Se tapahtui ihan aikuisiällä, kun muutin lähelle vanhempiani. Olin silloin jo aikuinen. Sinä hetkessä oli kaikki. Sen hetken jälkeen huomasin usein miettiväni, että mitkä kaikki?! Tunsin siinä hetkessä olevani turvassa. Meidän välissä oli yhteys ja läsnäolo. Turvallisuus ja molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus. Silloin elämääni ohjasi eräänlainen elämänpelko. En uskaltanut vapautua elämään. Elin kyllä, mutta niin eri tavalla kuin tänään. Olin tietämättäni antanut peloille paljon tilaa ja valtaa toimia. Olin antanut aivoilleni tilaa skannata vaaroja, uhkia ja ongelmia. Silloin aivot myös löytävät niitä. Pelokkaat ja negatiiviset ajatukset heijastuvat tunteisiin ja käytökseen. Syntyy kuin itseään vahvistava pelon kierre. Ja pelko estää saavuttamista omien arvojen mukaista elämää.

❤️

Tuo pelko oli astunut elämääni menneistä parisuhteista, lapsuuden vaillejäämisistä, menetyksistä ja niiden kohtaamattomuudesta. Elin kyllä, mutta elämääni johdatteli turvattomuus. Tein päätöksiä siitä käsin. Koko kehoni ja hermostoni olivat tilassa mikä oli jatkuvasti aktiivinen. Minussa oli tikittävä trauma. Se odotti hetkeä jolloin sai nousta pintaan. Se ei oikeastaan kestänyt enää yhtään venymistä. Jos siinä hetkessä olisin kuvaillut pelkoani, se oli olisi ollut kuolemanpelkoa. Jopa niin suurta, että sen sanominen ääneen sai minussa aikaan liikehdintää. En vain ymmärtänyt, että pelkoa oli myös se, että olin kiinni jatkuvasti tutussa ja turvallisessa. Vaikka elämä olisi vaatinut siirtoja niin työssä kuin ehkä sen hetkisessä yksityiselämässäkin. Hermosto silloin ohjasi elämää ja viestitti vaarasta, koska se koki turvallisena vain tutun ja turvallisen. 

❤️
Loppunpalamisen kautta tuo trauma nousi pintaan. Se elämän kolhuissan pingottunut kuminauha napsahti poikki.  Sen jälkeen  traumasta toipuessani  olen kehittänyt niin suuren määrän rohkeutta, että turvan tilassa koko elämänsä eläneet ihmiset eivät sellaista pysty  kuvittelemaankaan ennen kuin kokevat itse vastaavaa. Eilen tuossa hetkessä ja tätä asiaa miettiessäni  koin taas suurta selkeyttä, varmuutta ja rauhaa. Se, että elää kuin viimeistä päivää, sanoo ja tekee kaiken mikä on tärkeää, tuntuu itseasiassa siltä kaikista turvallisimmalta. Turvassa uskaltaa tehdä ja pitää rajoista kiinni. Kun mikään ei ole varmaa, voi olla levollisesti. Voi rentoutua siihen varmuuteen, että mitään ei voi hallita. Se vapauttaa elämään täydesti. Tekemään sydämensä mukaan oikein.
 

Kun löytää turvan tästä hetkestä, on aina perillä. Onni ei synny olosuhteista, vaan siitä, että olet turvassa niissä olosuhteissa missä olet nyt. 
❤️

keskiviikko, 29. syyskuu 2021

Kiitollisuus se pieni juttu…

Elämä on sellaista aaltoliikettä. Ei ole toista samanlaista päivää. Välillä sattuu ja tapahtuu enemmän, sitten voi taas olla pitkään rauhallisempaa. Yllätyksiä on ainakin omassa elämässäni tullut eteen aina silloin tällöin ja ajattelinkin, että vain lopulta muutos on varmaa epävarmassa maailmassa. Tämän aaltoilevan elämänvirran kokemus on meille kaikille sama. Huomisesta päivästä emme voi tietää. 

Kun isäni sairastui vakavasti aloin tekemään asennemuutostyötä. Koin vahvasti, että oli kaksi vaihtoehtoa, joko masentua tai yrittää nähdä se elämässä oleva hyvä vaikeista hetkistä huolimatta. Päätin valita sen hyvän. Näiden vuosien aikana kiitollisuudesta tuli osa elämääni. Sen johdosta aloin näkemään valonpilkahduksia silloinkin, kun päivä tuntui harmaalta. Ymmärsin, että ahdistus on tunne mikä syntyy ajatuksista ja vaikka elämään oli tullut pohjaton suru, elämään mahtui myös iloa. 

Tärkeimmät kiitollisuuden aiheeni ovat edelleen ne omat rakkaat läheiset ja terveys. Sitten tulevat ne oikeastaan merkitykselliset asiat, kuten, koti, työ, liikunta, luonto ja eläimet. Näiden lisäksi, elämässäni on paljon muutakin kiitollisuuden aihetta. Ne ovat niitä arjen pieniä valonpilkahduksia, mitä moni ei omassa elämässään edes kiireen keskellä huomaa. Mikä merkitys lopulta sillä onkaan lopulta, että haluaa löytää hyvän suuriempienkin vaikeuksien keskellä. Ei elämän tarvitse olla  lopulta vain iloista ollakseen onnellista . Vaan tärkeintä on se, että surun ja harmaudenkin keskellä haluaa silti nähdä valoa. 

Oikeastaan mä ajattelen, että kiitollisuus on lahja Luojalta. Siksi sitä harjoittelen ja haluan omassa elämässäni nähdä ne pienetkin kiitollisuuden aiheet ihan joka päivä. Silloin koen myös ympärilläni olevan elämäni kauniimpana ja merkityksellisempänä ja kyllä, silloin jopa niiden vaikeuksienkin keskellä näen sitä hyvää ympärilläni ja osaan olla kiitollinen. 

Mä olen saanut kasvaa tämän viimeisen kuukauden aikana työssäni varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen  kohdannut haasteita, missä olen saanut nähdä sen oman kasvuni työntekijänä. Tämä on herättänyt sellaista nöyrää kiitollisuuden tunnetta. Välillä ihan mietin, että vau! Näitä tunteita mä olen käynyt läpi ja silti niiden kanssa selvinnyt ja tähän näiden monien työvuosien jälkeen pystyin. Samoin olen ollut kiitollinen syksyn väreistä. Mietin eilen, että voisin ihan pakahtua taas syksyn kauneudesta ja tavallaan olen valmis myös siihen pimeyteen ja harmauteen. Saan ihan luvalla silloin käpertyä viltin alle ja sytyttää ne kynttilät ja juoda lempimukistani glögiä. Odotan myös jo pyhäinpäivää ja joulua. Koen kiitollisuutta, että saamme vihdoin isän haudalle hautakiven. Joku asia taas konkretisoituu ja saadaan sellainen paikka mikä muistuttaa isästä, sen kauniin hautausmaan lisäksi. Olen myös kiitollinen siitä, että se joulun tunne ei kadonnut isän kuoleman myötä, se on edelleen olemassa. Odotan jo joulua ja se herättää kiitollisuutta. Hyvää ruokaa, läheisten seuraa, rauhoittumista itseni äärelle. Kiitollinen olen myös siitä, että olen saanut olla töissä ja jaksanut herätä pirteänä ja siitä, että olen saanut opintoja vietyä eteenpäin. Sekään ei ole ollut itsestäänselvää. Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut levätä ja pitää sylissäni koiriani ja ihan van siitä, että mieheni teki hyvää ruokaa ja ihan pian pääsen saunaan. 
❤️

 

671ED1F8-8675-4E90-B5AC-3A857CF83BEB.jpg

lauantai, 25. syyskuu 2021

Tänään hautausmaa oli kaunis…

Pitkästä aikaa mulla oli sellainen työviikko, että  olen kiitellyt itseäni siitä, että olen kohdannut omat tunteeni ja saanut kykyä nähdä tarpeet tunteiden takana. Sain olla työni kautta kosketuksissa toisen kautta vihaan ja pelko olisi siinä hetkessä voinut kehoittaa vetääntymään tilanteesta. Näin ei käynyt. Sisimmässäni oli silti rauha ja pystyin  löytämään yhteyden ja näkemään toisessa olevan tarpeen toisen voimakkaista tunteista huolimatta. Tämä aika jännittäväkin hetki, herätti sisimmässäni illalla  kiitollisuuden tunteen. Kiitollisuuden  siitä, että kaikki ne kivuliaatkin tunteet mitä olen tällä matkalla läpi käynyt on ollut merkityksellistä. Vaikka omassa parisuhteessa etsimmekin ehkä syyllisiä ja näytämme kipeitäkin tunteita, olen silti kasvanut tällä matkalla. Se kasvu näkyy työssäni ja sen näkevät myös työkaverini ja siitä olen kiitolinen. 

Viha tunteena luo valmiuksia poistaa jokin este ja pelko luo valmiuksia vetäytyä tilanteesta. Surussa taas valmistaudutaan luopumaan tärkeistä asioista, ihmisistä tarpeista tai päämääristä. Joskus voimakas tunnereaktio kuten viha tai pelko voi olla ns. toissijainen tunne, joka ei liity varsinaiseen olemassa olevaan tilanteeseen. Tällöin tunnereaktio liittyykin omiin ajatuksiin ja tulkintoihin itse tilanteesta, jolloin saattaa jäädä kokonaan huomaamatta ensisijainen tunne. Ensisijaisen tunteen tunnistaminen on tärkeää, jotta voimme löytää tarpeen tunteen takana.

Tärkein oivallus omassa elämässäni on ollut, että voin lopulta aina vaikuttaa siihen, minkä toimintatavan valitsen tunteeni ilmaisuun. Tiedän, että kaikille tunteille on oma aikansa ja paikkansa. Tunteet ovat usein viestintuojia jostakin tärkeästä, ehkä elämässä huomiotta jääneistä asioista tai omasta henkilökohtaisesta kasvun paikasta. Siksi onkin ollut tärkeää kasvattaa omaa ahdistuksensietokykykään ja tarkastella myös vaikeita tunteita normaaliin elämään kuuluvana ilmiönä. Ellei elämässä ole välillä hankalaa ja vaikeita hetkiä, ei myöskään pysty erottamaan, milloin on onnellinen. Siksi ihan jokainen  tunne ovat arvokas. 

❤️

Menin eilen aikaisin unille ja nukuin pitkään. Sanoin miehelleni, että haluan käydä tänään hautausmaalla. Se on paikka missä maadoitun  joka kerta läsnäolon tilaan ja irtaannun kiireestä ja jollakin oudolla tavalla koen olevani turvassa, kuin jollakin syvemmällä tasolla lähellä isää. Joka kerta siellä käydessä tuntuu, että jokin minussa oivaltaa aina uudestaan ja uudestaan, että isää ei ole enää. Vaikka tiedänhän minä sen, kohta hänen kuolemastaan on melkein kaksi vuotta. Tänään hautausmaa oli jotenkin aivan super kaunis, koska oli ruska-aika. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, olisin voinut istua siellä vaikka miten pitkään katsellen sen kauneutta. 

❤️

  ” Sanoessani, että kyllä sinun pitäisi ymmärtää  kerron omasta ymmärtämättömyydestäni ja halustani, että asiat menisivät tahtomallani tavalla.

Kertoessani sinulle, että sinun pitäisi nyt rauhoittua. En puhu sinun tarpeesta, vaan minun tarpeesta hiljentyä itseni äärelle. 

Kun sanon, että jokin sinussa ärsyttää minua. Puhun itsestäni, enkä silloin olen yhteydessä itseeni. Enkä osaa rajata ja suojella itseäni niin, että olisi turvallista olla vierelläsi.” 
❤️

 

 

sunnuntai, 19. syyskuu 2021

Koen tekeväni tärkeää työtä…

 

 

Ystäväni haastoi kirjoituksellaan pohtimaan työtäni vähän syvällisemmin ja sitä miksi sitä teen...

❤️

Saan työni kautta joka päivä oppia uusia asioita, saan kehittyä ja saan kokea onnistumisen elämyksiä. Saan nähdä työssäni konkreettisesti kätteni jäljen ja se yltää pitkälle aikuisuuteen asiakkaani elämässä. Saan työssäni kokea ihania koskettavia kohtaamisia päivittäin ja jokapäiväisten asiakkaiden palautteiden kautta saan voimaa omaan työhöni. Kohtaamalla työssäni asiakkaani myötätuntoisesti, hyväksyen samalla myös oman haavoittuvaisuuden ja heikkouden itsessäni voin saada kosketuksen samalla omaan sisäiseen lapseeni.  Sitä kautta on tapahtunut muutos joka johtaa kykyyn ja mahdollisuuteen kohdata lapsia aikuisena, turvallisena aikuisena. Kun oman sisäisen lapsen tunteet on kohdattu ja hyväksytty, saatu riittävästi turvaa, löytyy rauha ja vapaus, uskallus olla läsnä asiakkaalleni työssä. Myös muutosten keskellä. Sitä kautta löytyy syvempi ymmärrys myös niinä hetkinä, kun joskus tuntuu, että olen väsynyt arjen haasteisiin. 

❤️

Koen tekeväni tärkeää työtä ja teen sen ammattiylpeydellä. Se on ylpeyttä siitä, että haluan tehdä työni hyvin. Minulle on tärkeää tehdä työni huolella ja ammattitaidolla. Mielestäni myös onnistun siinä. Työssäni saan toteuttaa itseäni monella eri osa-alueella ja koen olevani oman työni ammattilainen. Ajattelen, että omaa ja tekemääni työtä arvostetaan. Olen ahkera ja hoidan työni tunnollisesti. Haluan kehittää itseäni ja olenkin opiskellut työni ohessa monen vuoden ajan. Opintojeni kautta olen saanut viisautta nähdä työni ongelmakohtia laajemmin ja näenkin niitä nykyisin enemmän mahdollisuuksien kuin mahdottomuuden kautta. Työssäni kuitenkin voin itse vaikuttaa moneen tekijään ja usein onkin niin, että sitä itse on se oman elämänsä suurin kriitikko. Näen työssäni positiivisena asiana myös sen, että työni on työtä mitä tehdään työpaikalla. Siksi ei ole tarvetta kantaa työasioita kotiin. Vaan voin vapaa-ajalla keskittyä työstä palautumiseen ja itselle merkityksellisten asioiden tekemiseen. 

❤️

Näiden vuosien aikana on myös kirkastunut ajatus siitä missä on oman työni painopiste ja se on asiakas itse. Samalla on myös syntynyt  ajatus siitä mikä itseäni kiinnostaa ja joskus ehkä toivoisinkin pääseväni kurkistamaan vielä hiukan syvemmälle. Sen vuoksi kehitän itseäni ja otan askeleita  sinne suuntaan missä se ehkä jonakin päivänä voisi olla mahdollista. 
❤️