Olen omassa elämässäni saanut kohdata terveyteeni liittyviä huolia. Siksi terveys ei ole mulle ollut koskaan itsestäänselvyys.

Omasta terveydestään huolehtiminen on kuitenkin normaalia. Nuorempana paljon myös sivuutin asioita, enkä jaksanut niillä vaivata mieltäni. Koska tiesin, että ihmisellä nyt voi olla jokin pieni laukaiseva tekijä, joka saa hänet huolestumaan. Laukaisevan tekijän havaittuaan hän alkaa tulkita omaa kehoaan niin, että kehon toiminnoista ja ilmiöistä löytää ikään kuin ilmiselviä sairauden merkkejä. Siksi en halunnut hakea vain diagnoosia, vaan yritin elää oireiden kanssa. En halunnut olla yhtä kuin sairaus. Silloin kuitenkin koin aika monesti tulleeni kohdatuksi sairauksieni kanssa. Kun menin lääkäriin, minua ei kohdattu vain sairaana vaan ihmisenä. En kokenut vähättelyä,

tai hoitoon pääsyn vaikeutta.

Nyt jokin on muuttunut ja se ei tunnu hyvältä.

Olen tämän vuoden aikana joutunut muutamia kertoja tilanteeseen, missä olen oireideni kanssa kohdannut vähättelyä ja olen joutunut kuin potilaan paikalta siirtämään itseni lääkäriksi ja etsimään kuin vastauksia itse omiin oireisiin. Koska en ole saanut hoitoa niihin muuta kautta.

Näinhän se menee, että kun kiintymyssuhde aktivoituu muuttuu keskustelun dynamiikka. Yleensä tämä tapahtuu omalla kohdallani silloin, kun en tule kohdatuksi.

Silloin koen yksinäisyyttä, ulkopuolisyyttä ja pahaa oloa. Tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään on kuitenkin ihmisen tärkein psyykkinen perustarve. Kun tämä tarve ei täyty, se voi herättää surua, turhautumista tai vihaa. Näin on käynyt myös viime aikoina.

Olen koko elämäni kokenut jossain määrin kipua. Siksi olen opetellut selviämään kivun kanssa. Mulle ns liike on ollut aina lääke ja en ole pystynyt jäämään kipuun makaamaan. Koska se ei vain aina toimi. On ollut pakko opetella elämään kivun kanssa. Muutaman kuukauden ajan olen kuitenkin joutunut päästämään osittain myös tästä ajatuksesta irti oman selkäni kohdalla, aina se pelkkä liike ei tuo apua ja jälleen on ollut pakko pysähtyä ja pyytää apua heiltä ketkä ymmärtävät paremmin mistä on kyse. Olen tullut kohdatuksi maksalla siitä, että saan hoitoa ja olisin jäänyt kipuni kanssa yksin jos rahaa ei olisi ollut. Olen täällä kirjoittanut mielen palikoista, mitä yleensä liikuttelen omassa mielessäni näissä tilanteissa. Samaa teen myös kivun kohdalla: 

Hyväksy kipu osaksi elämää, jotta se ei hallitse kaikkia ajatuksiasi.

Kokeile tietoista ja rauhallista hengitystä kehon rentouttamiseksi ja hengitä sen läpi.

Pidä kiinni säännöllisestä ja terveellisestä arjesta.

Liiku kevyesti omien rajojesi puitteissa.

Tärkeää on ollut jatkaa sellaista arjen elämää. Koska aika moni asia vain kuuluu ikääntymiseen ja moni asia paranee sillä, että liikkuu ja hoitaa kehoa ammattilaisten, lääkkeiden ja liikkumisen voimin.

Se on ollut todella tärkeää, koska jos olen jännittynyt, tuntuu kipu vielä pahemmalta. Seurauksena on silloin kivun ja jännityksen oravanpyörä. Mitä pidän yllä myös omien ajatusten voimalla.

Tämä viikonloppu meni lääkkeiden voimin. Söin sen mitä lääkäri määräsi ja lepäsin. Kirjaimellisesti lepäsin, otin lääkkeet, menin sikiöasentoon ja vaivun omaan ”horrokseen” pariksi tunniksi. Selkä on tänään vähän parempi, ei kunnossa, mutta parempi.

Sen kunniaksi, laitan hiuksiin hiusvärin ja kasvoille kasvonaamion ja ostan jonkun ihanan leivoksen. 

🩷

..Haluan uskoa, että selkä tulee kuntoon…

🩷

Tulin maanantaina kotiin perinteiseltä tyttöjen reissulta. Nukuin sen jälkeen yhdeksän tunnin unet ja seuraavana päivänä olin taas täynnä virtaa. Sykevälivaihtelu on muutenkin tällä lomalla ollut hyvää. Vaikka on ollut hetkiä, milloin olen tuntenut väsymystä.

💚

Jokaisen työvuoden jälkeen tuijottelen aina hetken seinää ja toivon, että pääsisin taas käyntiin. Ja niinkuin täällä olen paljon kirjoittanutkin, että sen tuijottelun kautta muodostuu se tila, jossa voin odotella esiin nousevia tunteita.

Silloin olen herkkä reagoimaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Levänneenä sitten voin saada päähänpiston, että maalanpa tämän seinän. Ajan siltä istumalta kauppaan, ostan maalin ja pensselit ja alan hommiin. Reissun jälkeen otin vain aamukahvin ja istahdin terassille. Olen opetellut sietämään myös sitä, että jokin asia voi ja saa jäädä kesken ja kaikkea ei tarvitse tehdä heti.

Omasta loppuunpalamisesta oppineena voin tänään sanoa, että syyt väsähtämiseen eivät ole niin yksinkertaisia, kuin liiallinen työmäärä ja kiireinen arki. Syy on usein syvemmällä. Lomalla olen siksi yrittänyt välttää sitä, että menisin vauhdikkaasti hetkestä toiseen ja suorittaisin myös vapaa-aikaa. Koska tekemisestä puuttuu silloin sielullinen syvyys. Se ei lataa energiaa, vaan voi viedä sitä. Mutta en ollut myöskään tekemättä yhtään mitään.

Burn out kun syntyy usein hitaasti hiljaisista kompromisseista, jotka vievät sua kauemmaksi siitä, kuka sinä lopulta oot. Taustalla on usein syvälle juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja, jotka eivät enää palvele hyvinvointia. Näin oli myös omassa uupumisessa; oli opinnot mitkä oli pakko työn puolesta käydä loppuun ja työ mikä tuntui hyvältä ( turvalliselta ) mikä otettiin pois, koska meni terveys. Oli pakko luopua, mihin mieli ei ollut valmis. En pystynyt itseni kanssa kompromissiin. 

Ehkäpä juuri siksi epävarmuuden sietäminen väsyneenä ja kuormittuneena on mulle haastavaa. Epävarmuuden keskellä kun aivot herkästi alkavat varautua pahimpaan. Silloin en näe enää ratkaisuja. Vaan mieli skannaa koko ajan uhkia. Tämä muistuttaa aika paljonkin siitä, kun joskus paloin loppuun ja siihen liittyen mieli tekee myös virhetulkintoja vielä tänäkin päivänä. 

Monella on tapana käsitellä näitä tunteita ; välttelemällä, tarkistelemalla tai itselleni hyvin tyyppillisellä tavalla , liialla ajattelulla. Kun epävarmuus yritetään ajatella pois, mieli yrittää etsiä siihen ratkaisun ja jos taas päälle jää se ns negatiivinen kehä, se lisää vastaavasti ahdistusta. Omalla kohdallani se ei ole vaihtoehto. Jos keho on väsynyt, ei liikunta silloin vaan toimi. Tälläkin lomalla olen loman alussa keskeyttänyt ihan itseni ääneen ja olen yrittänyt olla läsnä ja olen ottanut murehtimiseen ja yliajatteluun etäisyyttä ja pyrkinyt tekemään ne asiat mihin voin vaikuttaa. Joku joskus sanoi; että murehtiminen voi olla merkki myös älykkyydestä. Fiksut ihmiset osaavat ennakoida ja ymmärtää syvemmin mikä voi mennä pieleen ja koittavat löytää siihen ratkaisukeinoja.

Epävarmuuden ja ahdistuksen hetkissä olen laittanut mielen peruskunnon 5 asiaa kuntoon; uni, terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, sosiaaliset suhteet ja mielekäs tekeminen. Näitä palikoita olen liikuttanut tälläkin lomalla. Koska aina kun tekee itselle jotain merkityksellistä kohoaa myös mieliala ja se tekeminen vie huomion pois ajatuksista. 

Tänään annoin aikaa liikunnalle. Eilen annoin aikaa äidille.

Töissapäivänä olemiselle. Kävin silloin verikokeissa, enkä lähtenyt salille, vaan lepäsin. Tiistaina olimme konsertissa ja keskiviikkona kävin kehonkorjauksessa. Se teki todella hyvää ja vapautti kipua ja antoi kehollista tilaa rentoutua. Huomenna menen kylään ystäväni luokse ja maanantaina alkaa arki.

Kun aloitin loman, en saanut kiinni ajatuksesta; että olen lomalla! Ja nyt en saa kiinni ajatuksesta, että aloitan työt. Toisaalta, tarvitseeko?! 

🩷

Jospa menisi vain päivän kerrallaan ja eläisi hetkessä …

🩵

Loman neljäs viikko alkaa olemaan puolessa välissä. Oli eilen ihana todeta, että olen palautunut. Olin loman alussa hermostossani hyvin levoton. Lopulta se, että lähdimme heti etelään auttoi kehoani palautumaan. Vaikkakin kyllä, se ei ole aina helppoa. Loman alkaminen on iso siirtymä, joka nostaa usein pintaan monenlaisia tunteita aina helpotuksesta ahdistukseen ja väsymykseen. Siirtymävaihe vaatii mieleltä ja keholta aikaa sopeutua, ja lopulta tunteiden ailahtelu on siinä kaikessa täysin normaali reaktio arjen pysähtymiseen.

Toisin taas kuin hormonien merkitys tähän kaikkeen. Mikä omalla kohdalla tuntuu välillä hyvin epänormaalilta. On ollut tärkeää valita hitaampi arki, luopua vaatimuksesta olla entisellä tasolla ja antaa lupa itselle levätä. Sallia itselle myös suru, viha tai pelko sen sijaan, että taistelisin omia tunteitani vastaan. Hyväksyä, että kehoni toimii tietyllä tavalla juuri nyt – "antaa kehon olla" ja sallia myös väsymys  ja erinäiset oireet ja kolotukset ilman syyllisyyttä.

Tälläkin lomalla itsemyötunto on ollut tärkeää. Lähtökohta siihen, että voin auttaa tai olla läheisilleni se paras puoli minusta, on ollut se, että pystyn suhtautumaan itseeni ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Myötätunto itseä kohtaan on ollut erityisen tärkeää haastavissa hetkissä. 

Sanoin miehelleni etelässä; 

”Me emme ole yksi, vaan olemme kaksi erillistä ihmistä ja meillä kummallakin oma hermosto ja erillaiset tarpeet. Nämä hermostot kun keskustelevat keskenään. Tunnen kehossani kun sinun hermosto virittyy loman alussa ja minä kuulen ne kehoitukset ”tehdä jotakin” paineena, kun minä samaan aikaan yritän päästää irti ja koitan kertoa, että nyt
tarvitsen lepoa. 

Ja koen ne vaatimukset  silloin ”uhkana” ja liskoaivot kyllä nappaavat tästä heti kopin. Koska koen silloin riittämättömyyttä. Väsymystä ja turhautuneisuutta.

Tarvitsen loman alkuun tilan pysähtyä ja tilan kokea ne tunteet mitä esiin nousee. Jotta en pala loppuun uudestaan. Kun tämän ymmärrät, silloin ei tule riitaa. Se on vain asia mikä täytyy hyväksyä, tai me riitelemme jatkuvasti. Koska ei ole voimaa muuhun”. 

Ja näin se on, kun akut 🪫on tyhjät ei ole mistä antaa muille. Nyt kun on saanut levätä, olen saanut virtaa 🔌jaksanut tehdä asioita ja olen jaksanut olla tukena myös muille. Ja olenhan mä saanut tällä lomalla aikaan myös sen, että otin yhden tai kaksi askelta kohti unelmaani. Perustin yrityksen, sen mistä olen vuosia puhunut ja haaveillut ja suunnittelin nettisivut ja onhan se herättänyt erilaisia ajatuksia ja tunteita. Oma yritys kun on vähän kuin oma lapsi, se on tämän jälkeen mukana elämässä 24/7 ja pyörii mielessä alinomaa. Ja eihän tämä oman yrityksen tarina ole hetkessä syntynyt. Sitä on tässä hiottu ja suunniteltu jo vuosia. Opiskeltu ja haettu suuntaa kaikelle.
Ensimmäinen askel piti tehdä jo koronavuonna, mutta siinä kohtaa se ei ollut realistista.

Kävin toissapäivänä  aamiaisella Helsingissä. Samalla kävin verikokeissa ja sairaanhoitaja alkoi juttelemaan mulle. Hän kyseli mistä tulen ja mitä teen työkseni. Kerroin hänelle ja selvisi, että meillä on aika paljon yhdistäviä tekijöitä. Hän oli innostunut yrityksestäni ja siitä, miten seison vahvasti omilla jaloillani ja kysyi; voimmeko verkostoitua?! Ja sanoi, että on kiinnostunut kuulemaan lisää ja kannusti, että ota omat tilat käyttöön.

Jäin pohtimaan sen jälkeen, että aina kun olen pohtinut että onko tämä nyt sellainen juttu mikä pitää tehdä?! Mulle annetaan eteen niitä kannustajia, ihan tuntemattomista ihmisistä. Löytyi sivun tekijät. Löytyi vertaistukea ja niitä tsemppaajia. Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä tuleekaan vastaan. Ja kyllä mä tiedän, että kun pääsen taas loman jälkeen arkeen kiinni ja akut 🪫 tyhjenee, tulee se tunne "poistua pois paikalta". Toisaalta, mä olen myös kokenut sen, että tunteet muuttuvat, kun ottaa tilaa ja sitä omaa aikaa ja antaa niiden olla..

Hassua miten juuri eilen sanoin äidilleni.
On tärkeää välillä pohtia, että olenko tässä kaikessa nyt itseni puolella? Kysymys paljastaa nopeasti, milloin toimii itselleen oikein ja milloin yrittää näyttää muiden silmissä hyvältä tai oikeanlaiselta. Lisäsin myös sen jälkeen, että älä koskaan anna toisen pienentää sun valoa, unelmia ja elämää, äläkä anna lyödä sua muottiin, mihin pitäisi kaikkien mahtua. Kun sellaista ei ole. Vaan kanna itsesi ylpeydellä ja ammenna voimaa heistä, ketkä joskus sanoivat, että sinusta ei ole mihinkään! Kun susta on! Kun minustakin on, vaikka silloin joskus ajattelin ettei ole. Ja itse tahdon entistä enemmän vastaanottaa, sallia ja hyväksyä elämässä tapahtuvat asiat näkökulmasta, että asiat tapahtuvat minua varten. 

Sain opinnoissa käteeni kirjan mikä on puhutellut näiden vuosien aikana ja erityisesti tämän kesän aikana;

Let them; amerikkalaisen motivaatiopuhujan ja kirjailijan Mel Robbinsin kehittämä ja tunnetuksi tekemä elämänfilosofia, jonka ydinidea on lakata tuhlaamasta aikaa ja energiaa asioihin ja ihmisiin, joita ei voi hallita. Teoria opettaa, että nopein tapa saada oma elämä hallintaan on lopettaa muiden ihmisten kontrollointi ja antaa heidän tehdä omat valintansa, virheensä ja päätöksensä.

Et voi muuttaa toista ihmistä, ellei hän itse halua muuttua.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi antaa muiden kävellä ylitsesi ja kohdella sinua huonosti ilman seurauksia. Teorian tavoitteena on auttaa sinua asettamaan terveet rajat: annat muiden tehdä omat valintansa, mutta vastaat itse siitä miten hermostosi näissä tilanteissa reagoi ja miten lähellä omaa elämääsi heidän annat olla. 

🩵

Tulimme eilen etelästä kotiin. Olin niin onnellinen siitä, että lento oli tasainen ilman suuria turbulensseja. Koska ennen lennolle lähtöä, kapteenimme jo kuulutti;

”Tullessamme, ilma oli hyvin tuulinen ja heitteli konetta. Turbulensseja on luvattu myös menomatkalle. Pyydän teitä istumaan silloin omilla paikoillanne!”

Meillä olo ihana lomaviikko. Kun lähdin lomalle, oli hermostoni aivan kuin ylikierroksilla pohjaan juuttunut kaasupoljin. Väsytti, kiukutti ja keho oli kuin krampissa. Tuntui, että kaikki pienikin ponnistus sai kyyneleet silmiin ja tunteen pintaan. Tunnistin, että olin väsynyt ja ylikuormittunut. Vielä etelässäkin oli vaikea pysähtyä. Olin levoton sisäisesti ja sain pakottaa kuin mieltäni rauhoittumaan ja lepäämään. Samaan aikaan seurasin hotellissa olevaa toista pariskuntaa, jotka joka päivä pakkasivat jo aamulla reppunsa ja lähtivät vuorille pyöräilemään. Päivällisellä sitten vaihdoimme kuulumisia, miten he olivat nähneet puoli saarta ja miten vuorilla maisemat olivat niin kauniit ja minä naurahdin, että me olimme nähneet sen tutun allasalueen.  Sanoin sitten jossain kohtaa miehelle, että teidän loma onkin todella reipasta menoa ja lisäsin, että mä olen työvuoden jälkeen niin poikki, että mun on pakko lähteä tänne palautumaan ja luen ensimmäiset päivät vain kirjoja puun tai varjon alla. Ja kyllä, myös tällä lomalla se auttoi ja tunsin kolmannen päivän kohdalla, että voimat palautuivat ja vanne päästä muuttui löysemmäksi. Samalla vapautui tilaa enemmän muulle tekemiselle ja liikunnalle. Mutta vaikka miten paljon olen opiskellut ja tutkiskellut itseäni terapia rinnalla. On tärkein asia ollut hyväksyä pysähtyneisyys. Silloinkin, kun pysähtyneisyys saa aikaan itsessä levottomuutta. Paikoillaan pitää kuitenkin olla ja antaa vanhan purkautua itsestään. Mukavaa se ei ole. Muutos on oikeastaan ollut mulle aina helpompaa, kuin aloillaan oleminen ja pysähtyminen. Mutta vain lopulta näin, minussa oleva hermosto päästää irti ja vapautuu tilaa muulle ja se lieju, joka on kiireen keskellä laskeutunut pohjalle, nousee pintaan. 

Ilahduin tämän viikon aikana myös siitä, että parisuhteestamme on tullut jollakin tapaa tietoisempi. Pienten riitojen ja ajatusvaihtojen jälkeen, herää uteliaisuus, miksi ajauduimme riitaan. On vähemmän syyllisiä ja enemmän tahtotilaa oppia ja kasvaa yhdessä. Koska turvan ja rakkauden lähde on lopulta itsessä. Ilman vahvaa turvan tunnetta pelot ohjaavat suhteen muodostumista ja hylkäämisen pelko laittaa miellyttämään toista ja silloin kadottaa myös itsensä. Opintojen ohessa olemme paljon puhuneet ns kehämallista. Kun suhteessa toiseen tai suhteessa itseen toistuu sama ns kehä omissa ajatuksissa, se vie energiaa. Lopulta kumpikin kun on vastuussa vain omasta kehästä.

Kehä ei pyöri, jos toinen osaa muuttaa omaa käytöstään tai tulkintojaan tilanteesta. Kun toinen ei enää vaadi, jää toiselle tilaa silloin enemmän tulla kohti.

Nyt etelässä olon jälkeen, on hermosto levännyt. Tuon viikon aikana otimme irtiottoja somesta ja työstä sekä arkisista velvotteista. Kallein asia, jota pystyimme toiselle antamaan oli läsnäolomme. Meitä onnisti myös ilmojen suhteen, ei ollut poikkeavia sääolosuhteita ja onnistuimme iloksemme saamaan myös hotellin parhaimman sviitin ja huoneessa oli mukavasti tilaa ja oma poreamme ja kuin meille tehty rauhallinen allasalue (vain aikuisille). Tähtiluokitus varmisti myös sen, että saimme neljän ruokalajin päivällisen joka päivä aamupalan lisäksi. Ehkä eniten tällä lomalla kaipasin ruokaa mikä ei pitäisi sisällään niin paljon sokeria ja vehnää. Mutta, koska valitsemme kohteen säiden ja paikan mukaan, on silloin osattava sietää myös sitä, jos aina kaikki toiveet eivät täyty ruuan kanssa. Lomatunnelmaa lisäsi myös se, että meillä kotona oli Suomessa kaikki hyvin. 

Tänään heti herätessä keitin kaurapuuron, kupin kahvia ja lähdin sen jälkeen salille. Nämä on niitä pieniä hetkiä, mitä arvostan kotona myös lomalla! 

Loman tarkoituksena on tuoda vastapainoa arkeen ja viedä ajatuksia pois työstä. Monen toiveissa on palautuminen ja energian tankkaus tulevaa varten. Se ei aina kuitenkaan onnistu.

Toiset viihtyvät lomalla mökillä ja tekevät mökillä todellisuudessa enemmän hommia kuin työssään arkena. Mun työ taas on fyysisesti niin raskasta, että tarvitsen lomalla totaalisen irtioton kaikkeen. En jaksa olla loman ekoilla viikoilla sosiaalinen ja ihmisten keskellä. Vaan vetäydyn irti ihmisistä. 

Kuuntelen äänikirjoja ja lepään…

Kiireestä ja paineesta johtuen stressihormonitasoni ovat olleet osittain korkealla koko kevään, ajatukset ovat vilistäneet apinanraivolla ja keho sekä mieli ovat kiertyneet korkkiruuville. Tunnemaailma on ollut herkässä. Ja on ollut ryhdyttävä tietoisesti toimimaan eri tavalla, jotta palautuu ja saavuttaa tasapainon ja saa lisää voimavaroja käyttöön. Mulla se ei tapahdu mökillä, eikä paikoissa missä aloitan kuin sellaisen suorittamisen uudelleen. Mulla se tapahtuu päästämällä hetkeksi irti kaikesta ja lähtemällä etelään.

Ikävintä vain nykyään on se, että itse matkustaminen ei ole enää rentouttavaa.   Ilmastonmuutos on tehnyt tehtävänsä ja sääolosuhteet heittelevät. Lentomatkat ovat olleet ajoittain kohdallamme aikamoista rytkettä ilman tarjoiluja ja vessassa käyntejä ja kohteeseen päästyämme vastassa on odottanut kunnon myrsky. Samoin oli viime viikolla.

Stressaantuneena kun loman alussa pakkasin laukkuja jäi osa tavaroista kotiin ja ilmatöyssyt lennolla saivat aikaan paniikin tunteita. Sanoin eilen miehelleni, että valoa ei ole ilman varjoja ja nämä on valintoja ja kyllähän nämä valinnat on vaatineet sitä oman mielen joustoa ja eräänlaista resilienssiä. Sekä myös asioiden sanomista ääneen; tiedän mikä saa aikaan itsessäni levottomuutta ja tunnistan nyt mikä tuo turvaa kaaoksen keskellä.
Parempi on vain ajatella, että itselleen voi olla vaativa, mutta varmaa on, että asiat menevät harvoin niin kuin niitä suunnittelee ja, että elämään kuuluu ne tietyt asiat ja ne on aika hyvin jos edes jossain vaiheessa paistaa se aurinko ja sängyssä on hyvä nukkua. Koska jos haluat lähteä etelään, otat riskin. Jos suomen sääolosuhteet, hintataso ja sairaalahoito haastavat jo omaa mielenterveyttä ja Suomessa tulee tunne valittaa pieleen menneestä ruoka-annoksesta. Se riski on vaan on suurempi muissa maissa.
Moni asia on muuttunut koronan jälkeen. Meillä Suomessa kun aika moni asia on usko tai älä, paremmin kuin täällä palmujen katveessa ulkomailla.

Se miksi mä lähden etelään juontaa siitä, että olemme jo paljon matkustelleet. Nähneet siis jo aika paljon. Siksi me emme lähde ns. halvalla reissuun, vaan maksamme matkustamisesta vähän enemmän. Mutta säitä ja ilmastonmuutosta ei valitettavasti rahalla saa enää ostettua. Korkeintaan sillä, että ihan jokainen valitsisi jättää lentämättä. 

Toki mulle tuo turvaa tässä muuttuvassa maailmassa myös se, että mulla on kokenut matkakumppani. Hän puhuu englantia hyvin ja on matkustanut elämässään enemmän kuin minä ja tämä antaa mulle turvaa tietyissä hetkissä. Hän on oikeastaan reissannut jo ympäri maailman elämänsä aikana. Toki hänkin on tehnyt jo yhden valinnan, eikä haluaisi lähteä enää pitkille lennoille. Tai sinne, missä on jo valmiiksi tiedossa, että sääolosuhteet voivat olla pakahduttavan kuumat tai muuten haastavat sotaan / tai terrorismiin liittyen.

Ja se miksi taas tulemme tänne missä nyt olemme juontaa taas siitä, että emme jaksa olla enää siellä missä kuumuus hipoo +48c. Sekin kun on koettu. Olemme lomailleet metsäpalojen keskellä ja sekin oli jännittävä kokemus.
Mutta täälläkin säät haastavat, lentomatka tänne ei ole aina leppoisaa kyytiä ja täällä sääolosuhteet vaihtelevat hyvinkin  nopeasti ja nanosekunneissa voi jo myrskytä. Kun tulimme satoi kaatamalla vettä ja muutaman kilometrin päässä satoi taivaalta isoja rakeita, mutta myrskyn jälkeen paistaa taas jo aurinko. 

Nukuin viime yönä  yli 10 tunnin unet ja koen olevani taas palautunut. 
Huomaan, että tänä vuonna mua on haastanut löytää sellainen sisäinen tasapaino. Tai oikeastaan olen sen löytänyt, mutta silloin kun on paljon kaikkea liikaa, ei hermosto palaudu herkästi ja kaikkeen paineeseen mitä ympäristö sanelee, en voi aina vaikuttaa. Ja sitä on itsellä ollut vaikea välillä hyväksyä. Toisaalta taas uskon sen kuuluvan osittain myös prosessiin.

Siksi olen vahvistunut itsessäni itsemyötätuntoa ja pyrkinyt löytämään sitä hyvää tasapainoa työn ja vapaa-ajan sekä kuormituksen ja levon välillä myös ihan siellä
arjen keskellä.
Koska ne kelat omassa päässä ovat vetäneet mieltä aina ajoittain korkkiruuville ja siinä on ollut paljon jäsenneltävää. 

Oma-arvontunto on kuitenkin kaiken kautta vahvistunut tämän vuoden aikana ja olen valinnut kohdella itseäni arvostavasti ja päättänyt, että en jätä itseäni kun joku asia tuntuu pahalta ja seison omalla puolella. Olen myös opetellut sanomaan enemmän ei ja sanoittamaan hetkiä, milloin tarvitsen toisen apua. Ja kyllä, se on ollut ajoittain vahvaa emotionaalista työtä.
Koska sen kautta samalla myös kerron toiselle, mistä minä alan ja mihin toinen päättyy. Se on itsemyötätuntoa ja lempeyttä itseä kohtaan, mutta mikä vääjäämättä herättää myös toisessa tunteen. Koska ei ole enää sitä  tarvetta mielistellä ja kertoa toiselle valmista vastausta. Mutta kehohan muistaa ne kohtaamattomat tunteet menneisyydestä.
Ne hetket milloin itse oli vahvasti riippuvainen toisesta. Enkä silloin edes ymmärtänyt olevani liian heikko kantamaan itse itseäni. Koen, että kaiken tämän ymmärryksen kautta mulle on syntynyt kuin uusi identiteetti ja mulla on enemmän tilaa olla oma itseni, ilman tarvetta kantaa toista. Eräänlainen napanuora läheiseiippuvuuteen on katkennut. Läheisriippuvaisuushan on tila, missä hermosto ei ole oppinut rauhoittumaan 
läheisyydessä kiintymyssuhteessa toiseen. 
Enkä enää hukkaa itseäni muihin ja uskallan olla myös haavoittuvainen. Olen viihtynyt nykyisin myös enemmän ihmisten keskellä, ketkä tukee eikä kuluta.

Mutta lomalla, kun on kaksi erillistä ihmistä. On myös kahden ihmisen tarpeet. Kahden ihmisen yhteisellä lomalla tärkeintä onkin se yhteisten odotusten ja omien tarpeiden yhteensovittaminen. Avain 🗝️ kun onnistuneeseen lomaan löytyy avoimesta keskustelusta, jossa otetaan huomioon molempien toiveet ja tarpeet.Meillä toinen vasta opettelee tunnistamaan läheisriippuvuuden takana olevia vaillejäämisiä ja omia tarpeita ja minä, joka olen kulkenut pitkän matkan kohti ymmärrystä. Niin myönnettäköön, että aina
se ei ole helppoa. Mutta, osaamme jo sanoittaa tunteita ja tarpeita, paremmin kuin vuosia sitten. Uskallamme myös näyttää tunteita ja palauttaa yhteyden uudestaan. 

Tällä kertaa kuitenkin
sovimme jo etukäteen, haluammeko tehdä kaiken yhdessä vai varaammeko aikaa myös omille harrastuksille, rentoutumiselle tai levolle. Toinen meistä kaipaa toimintaa ja aikaisia aamuja, kun taas toisen toiveissa on rauhoittaa ne aamut ja ottaa lomalla rennosti ainakin alkuun. Kompromissit ovat tärkeitä. Jotta voi lopulta keskittyä ihan vain olemiseen ja lepäämiseen.  

On hyvä osata todeta, että kyllä olen ollut väsynyt. Ja sekin on ihan ok. Olen silti aivan järjettömän ylpeä siitä työstä mitä olen saanut aikaan.
 

Ja siitä, että kaikesta huolimatta voin olla elämälle auki tässä ja nyt…