lauantai, 15. syyskuu 2018

Omien pelkojen läpi meneminen...

Kun synnymme maailmaan. Olemme erillisiä. Syntymästämme lähtien muodostamme kuvan itsestämme ja maailmasta suhteessa muihin ihmisiin. Kuva itsestä muodostuu peilaamisen, heijastuksen ja palautteen kautta. Olemme sisäistäneet katseet, sanat ja kosketukset ihollamme, mutta myös väheksyvät katseet, julmat ja ivalliset sanat ja kovat satuttavat otteet- jos sellaisia olemme osaksemme saaneet. 

Omien pelkojen läpi meneminen tuo mieleen hetkiä omasta lapsuudesta. Hetkiä jolloin jäi lapsena vaille jotakin, mitä olisi silloin tarvinnut. Tunteet tarvitsevat aikuisena luvan ja ymmärryskyvyn, että ne eivät ole totuus tästä hetkestä. Ne ovat lapsen tunteita aikuisen kehossa. Mutta tuntuvat aivan samalla tavalla, kuin silloin lapsena jos jäi vaille jostakin ja turvatankkimme ei täyttynyt.

Siihen, että tunnistaa jo itse tunteen voi usein liittyä monia epämiellyttäviäkin tuntemuksia. Ja kun alkaa tunnistamaan jonkin käyttäytymisen kehän, alkaa tunteet syntymään sen kautta. Tässä kohtaa nousee yleensä esiin se, että tekee mieli sulkea silmänsä ja lopettaa prosessi. Tai tulee tarve kääntää katse itsestä pois päin ja alkaa etsimään syitä muista. On helpompi todeta, että minussa olevan pahan olon syy on toisen aiheuttamaa.  On helpompaa uskoa, että kun toinen muuttuu, niin minun on silloin helpompi olla. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Tunteet ovat kuitenkin jokaisen omia. Tapamme reagoida omiin tunteisiin kulkee aina mukanamme vaikka asiat ja ihmiset ympärillä muuttuisivat. 

Elämä tuo eteen vastoinkäymisiä. Voin yrittää juosta niitä karkuun, kontrolloida tunteita ja elämää tai istua alas, hyväksyä ja pysähtyä tunteiden äärelle ja miettiä miksi minusta tuntuu nyt tältä ja miksi tapani reagoida tähän asiaan on tämä. Voin aina  muuttaa tapaani toimia kun tiedän, että tunteiden juuri ei aina ole tässä hetkessä.

Jos emme halua kohdata omaa keskeneräisyyttämme, emme myöskään kykene olemaan täysin läsnä tässä hetkessä, jota nyt elämme. Uskon, että elämässä mikään ei ole sattumaa. Itse koen, että olen onnekas, että saan uskoa ”tarinaan” joka uskoo rukouksen voimaan. Se ei tee omasta arjestani mitenkään helpompaa, mutta kantaa vaikeidenkin tunteiden yli ja luo elämälle merkityksen- mikä ei ole nykymaailmassa vähäinen juttu. 

41F58074-B8E4-495F-80E0-AC94B8316F30.jpg

lauantai, 8. syyskuu 2018

Ne omat lapsuuden kokemukset...

Olen kasvanut niin paljon näinä vuosina. Vaikeinta on omalla kohdallani silti ollut hyväksyä hormoonitoimintaan liittyvät tuntemukset. Kipu ja ”mieleen liittyvät notkahdukset”. Se mitä olen käsitellyt nousee usein pintaan hormonien kautta. 

 

Viime vuonna melkein tähän aikaan jouduin jäämään sairaslomalle. Ennen sitä pyysin työpaikallani vähän kuin ”apua” ja esimieheni ja eräs työntekijä eivät vastanneet tuohon avunpyyntööni. Terapeuttini kysyi silloin, että osaatko kertoa mitä tapahtui ennen tätä sairaslomaa? En oikein siinä hetkessä osannut sitä itse edes sanoittaa. Mietin vain, että ehkä se syksy. Tai sitten koin vain, että en tullut työntekijänä nähdyksi ja kuulluksi. Mietin paljon myös, että ehkä vain väsyin tietynlaiseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Enää en vain jaksa taistella. Se kaikki käynnisti itsessäni pitkän tietynlaisen prosessin. Tuo kysymys nousi mieleeni tietyin väliajoin. Vasta viime viikolla omat silmäni aukesivat ja tuntuu, että ymmärsin. Osittain opintoihin liittyvän työn kautta. Näin ainakin uskon.

 

Ymmärsin, että tunteissani kaiken tämän takana on pitkälti ne omat kokemukset lapsuudesta. Usein tunsin ala-asteella koulussa, että jäin oppimisvaikeuksien kanssa yksin. En uskaltanut pyytää apua, koska koin, että en olisi sitä saanut. Olin myös isosisko jonka tehtävä oli usein olla se pienempää ymmärtävä osapuoli ja joka ehkä silloin pikkutyttönä olisi tarvinnut enemmän sitä aikuisen huomiota, kosketusta ja tunteiden sanoittamista ja kannattelua. Koin, että jouduin välillä

 ehkä jopa vähän kilpailemaan huomiosta. Työpaikallani tämä lapsuuden tuttu kuvio ikäänkuin toistuu. Sen aikuisen roolissa on nyt esimies, joka suosii yhtä ylitse muiden. Välissä työntekijöiden välinen kilpailu ja sellainen näkymättömyys tarpeiden osalta. Asioita nostetaan työntekijöiden toimesta rohkeasti esiin, mutta tarpeeseen siellä tunteiden takana ei vastata. Kaikki yrittää kuin pitää yllä sellaista positiivista ”kivaa” viestintää työntekijöiden kesken. Mikä ei aina ole aitoa. Sen positiivisuuden taakse kätkeytyy jokaisen omia tarpeita, mistä pidetään tiukasti kiinni ja sellainen riittämättömyyden tunne. 

 

Mitä tämä kaikki minussa herättää? Ne samat tunteet ja tarpeet kuin lapsena. 

Minulla voi olla kaikki mitä olen aina halunnut ja silti voin tuntea jonkun puuttuvan. Joku sisäinen tyhjiö kertoo tarpeesta, jota ei ole vielä täytetty.

Lapsella on oikeus saada perustarpeensa tyydytetyksi mutta aina näin ei käy. Kaikki vanhemmat ovat kuitenkin tehneet parhaansa niillä taidoilla joita heillä on ollut, joten heitä on hyödytöntä syyttää.

 

Se, mikä on lapsena jäänyt vanhemmilta tai aikuisilta ketä lapsen elämässä on ollut saamatta, jää odottamaan täyttymystään. Kohdistamme tämän odotuksen usein parisuhteeseen, työpaikalle ja meille tärkeisiin ihmissuhteisiin. Aivan kuten silloin lapsena, toivomme ( ja huudamme) ”tarvetankkimme” täyttöä siltä ihmiseltä, jonka kanssa vietämme paljon aikaamme. Pahimmillaan se saa aikaan riitoja ja syytöksiä ja pahaa oloa. Omalla kohdallani se herättää lähinnä tunteita, jotka tunnistan nyt helpommin ja pysähdyn niiden äärelle. 

 

Tunnistan, että kyse on oman ”sisäisen lapsen” tarpeesta. Tytön joka oli iältään ehkä 5-7 v. Joka oli hyvin arka, jännittynyt ja joka olisi tarvinnut enemmän turvaa aikuisilta. Hän halusi aina luokassa istumaan luokan takariviin, vaikka olisi enemmän toivonut, että häntä kuultaisiin. Hän ei ollut matemaattisesti ja koulumenestykseltään lahjakas ja olisi sen vuoksi tarvinnut paljon enempi aikuisen tukea ja kannattelua myös koulumaailmassa. Hän oli herkkä tuntemaan ja aistimaan ympärillä olevien aikuisten tunteita ja tekee näin vielä tänäkin päivänä. 

 

Olen toisaalta kiitollinen yhdestä asiasta, työpaikkani haastaa minua kasvamaan ja kohtaamaan ne sisäisen lapseni tarpeet. Ja tuomaan ne esiin, aikuisen varmoin ottein. 

 

2AC26B98-F92A-4420-B303-3D70BD59A86A.jpg

keskiviikko, 5. syyskuu 2018

Agressio on tärkeä voima...

Työkaveri iloitsee laihduttamisestaan ja siitä missä on elämässään onnistunut. Huoneeseen laskeutuu hiljaisuus. Nopeasti ajateltuna ei heti arvaisi, että taustalla on agressio. Epäsuora sellainen. Joka on naisille se kaikista tyypillisin agression muoto. Toinen tapa on puhua pahaa toisen selän takana. Toisen asemaa pitää kuin heikentää, mutta ei osata tunnustaa sitä itsessä, mikä on itsessä oleva tarve tehdä näin. Agressio on paljon paljon muutakin kuin vihaa. Siihen nitoutuu paljon eri tunteita. Agressio on tunne ja reaktio johonkin tilanteeseen. Se voi olla kateutta, raivoa, mustasukkaisuutta, loukkaantumista tai ärsyyntymistä. Vaikka tähän liittyy paljon eri tunteita, ei se kuitenkaan ole huonoa asia. Se on voima jota me tarvitaan, sen avulla voi saada ja sen kautta pystyy asettamaan rajoja. Sitä voi käyttää haitallisesti tai rakentavasti. Siitä päätät sinä itse. 

Lapsuudella on merkitys agressioon. Miten aikuiset lähelläni ovat sanoittaneet tunteitani. Onko tapahtumiin reagoitu vain raivon kautta. Esim kun lapsi on vaikka meinannut tipahtaa jostakin tai meinannut jäädä kadulla pyörän alle. ” Mitä sinä nyt taas teit!! Älä enää koskaan juokse noin!! Aikuisen reaktio on ymmärretävä, mutta lapselle jää mieleen vain säikähdys ja tunteet teon takana jäävät täysin piiloon. Aikuisena kun näkee vaikka aviopuolisonsa makaamassa sohvalla ja itse kokee, että tarvitsisi toisen tukea, mutta ei osaa sanoittaa sitä. On riita valmis. Agression käsittelyssä tärkeitä on pysähtyä ja tunnustella, mitä tarpeita on omien voimakkaiden tunteiden takana. Useinkin kokemus on, että jää jostain vaille. Agression ja tunteiden tunnistaminen sen takana ja tunteiden säätely on avain siihen, että ihmissuhteet paranevat. Omin toiveiden ja tarpeiden sanoittaminen on myönteisen agression käyttämistä. 

Hassuinta on, että agressio ei tule välttämättä näkyviin, jos sitä on ollut perheessä kiellettyä ilmaista. Jos aggressiota ei saa ilmaista, se ei poistu, vaan kääntyy itseä kohti. Kilttien ihmisten agressio tulee esiin masennuksena.

Minä esimerkiksi olin lapsuudessa kiltti, arka ja kunnollinen. En osannut odottaa, että kukaan voisi tukea tai auttaa herkkyydessäni ja arkuudessani. Opettelin kuin huomaamatta selviytymään. Aloin kuin mukautumaan toisen tarpeiden mukaan, enkä osannut puhua omista tarpeistani.  Vasta tänään osaan asettaa rajoja, tiedän että pärjään ja uskallan olla asioista eri mieltä, jos kyse on omista arvoista. En hylkää itseäni. 

On äärettömän tärkeää ottaa vastuu omasta elämästä. Siitä mitä tapahtuu nyt, eikä olla vain uhreja omissa ihmissuhteissamme. Jos suostut vuosikymmenet huonoon työpaikkaan, tai suostut vanhempasi haukkumaksi, tai huonoon parisuhteeseen, voit kysyä ja pohtia ja valittaa kaverillesi miksi näin tapahtuu? Mutta vielä tärkeämpää olisi kysyä:, miksi minä suostun tähän? 

maanantai, 3. syyskuu 2018

Taivaan koskettama...

Voiko taivas koskettaa ja tulla myös maan päälle? Luin kirjan joka kertoi Nancy Ravenhillistä joka eli traumaattisen lapsuuden ja koki jotakin yliluonnollista ollessaan vasta viisi vuotias. Nancy kohtasi Jeesuksen. Tämä oli vasta ensimmäinen kerta niistä monista kohtaamisista. 

 

Kirja sai hetkittäin jopa kyyneleet silmiini. Niin monta kertaa kirjassa Nancy joutuu lapsena painamaan päänsä kumaraan, ottaen isänsä syytökset ja lyönnit vastaan.  Lapsena koettu väkivalta jätti syvät haavat Nancyn sieluun ja vei hänen itsetuntonsa. Kirja oli siitä huolimatta täynnä anteeksiantoa. Vaikka Nancyn isä oli väkivaltainen ja Nancy oli kaiken tämän johdosta traumatisoitunut. Hän turvasi kaiken keskellä Jumalaan ja purki pahan olonsa rukoukseen, koska muuta hänellä ei ollut. Hänen vahva usko avasi oven yliluonnollisille asioille. 

 

Kirjassa Nancy kertoo avoimesti myös omasta kuolemastaan synnytyksen jälkeen. ” Sairaalaan äänet häipyivät vähitellen kaukaisuuteen. En välittänyt enää elinkö vai kuolinko. Hiljaa ja nopeasti jätin kehoni. Lähdin pois pääni kautta. Se tuntui normaalilta asialta. Lähdin matkaamaan kuin kapeaa tunnelia pitkin. Tunneli tuntui ahtaalta ja se johti ylöspäin. Tunsin kuin sieluni ja henkeni olisivat olleet pystysuunnassa peräkkäin. Menin ylöspäin pää edellä, kädet sivuillani. Molemmilla puolellani oli enkeli. Kuulin kuinka heidän siipensä lepattivat. En katsonut enkeleitä, enkä ymmärtänyt olevani kuollut ja jättäneeni kehoni. Oli aivan kuin yö, mutta näin kuitenkin selvästi tunnelin läpi ylös ikuisuuteen. 

 

Ei kestänyt kauan kun olin perillä. Vaikka katselin ikuisuutta, en silti tajunnut olevani kuollut. Aikaa ei ollut olemassa. Se ei merkinnyt mitään. Kaikki oli rauhallista ja hiljaista. Kaukaisuudessa näkyi pyhä kaupunki, jonka laitamilla oli kaunis kirkas paikka. Siellä oli arviolta 30 ihmistä. He hyppivät ylös ja alas ja heiluttivat minulle ja heissä näytti olevan valo. 

Katselin hyvin ihmeellistä näkymää. Ihmiset näyttivät olevan kaukaa sukulaisiani menneisyydestä ja heillä tuntui oleva jonkinlainen juhla. Heidän ajatukset siirtyivät minun ajatuksiini: olemme niin iloisia, että olet täällä. Tämä oli minun oma joukkoni. Itse olin vielä odotustilassa leijuen kuin ilmassa. En ole varma mistä seuraavat sanani tulivat. Kaikki mitä ajattelin muuttui teoiksi. Ajattelin: käänny, ja käännyin. Siinä oli Jeesus. Hän katsoi minua ja hymyili. ” Pian hän palasi takaisin ruumiiseensa. 

 

Nancy kertoo kirjassaan pysäyttävästi myös rukouksensa voimasta ja siitä kuinka hänen lapsensa paranee rukouksen kautta ja miten moni asia saa rukouksen kautta merkityksen ja miten hän löytää armon jonka kautta voi pystyy antaman anteeksi myös isälleen. 

 

”Jumala ei vastaa rukoukseen-hän vastaa epätoivoiseen rukoukseen. Monesti hän tulee apuun vasta silloin, kun olemme tulleet tiemme päähän.”

 

Kirja herätti ajatuksia ja nosti esiin myös uskon merkityksen traumojen hoidossa. Kirjassa Nancy kertoo, että Jumalan tehtävä ei ole aina kaikkien kohdalla parantaa ja vastata toiveisiin. Joskus Jumala voi antaa tilanteen mennä vielä pahemmaksi, hänenkään pahoinpitely ei loppunut vaikka hän vei asian Jumalan eteen. Mutta joskus vain tietyt asiat on käytävä läpi oman kasvun vuoksi. Eikä hän tiedä miksi hänen kohdallaan Jumala ja enkelit ovat ilmestyneet juuri hänelle. Mutta sen hän tietää ja voi luvata, että jos juuri nyt olet keskellä vaikeuksia tai haasteita, niin Jeesus voi valaista pimeimmänkin laakson rauhallaan ja kauneudellaan ja johdattaa sinutkin eteenpäin. Et ole yksin. Riittää vain kuin uskot!

 

384E8F65-6A8C-479F-B7F3-41A205E13A60.jpg

sunnuntai, 2. syyskuu 2018

Syksyisiä ajatuksia...

Kiipesin viime viikonloppuna kalliolle ja katselin merellä lenteleviä ja uivia hanhia. Niitä oli valtavasti. Mistä ne aistivat, että nyt on se hetki? Kysyin mieheltäni. Kuuntelin kuin samalla tunteitani. Kaunista ja samaan aikaan taas jopa haikeaa. Tuntuu syksyltä, totesin. 

 

Viime viikonlopun lepäsin. Poltin kynttilöitä ja makoilin villasukat jalassa viltin alla. Lueskelin kirjoja, saunoin ja katselin leffoja. Tuntui jopa hassulta, että siinä hetkessä tuntui olevan taas kaikki. Tuli kuin tarve pysähtyä ja toivottaa syksy ja sen tuomat tunteet tervetulleeksi. Kuunnella mitä se minussa herättää. Ei paeta, vaan pysähtyä niiden äärelle. 

 

Sitä edellisellä työviikolla menin läpi eri tuntemusten omaan työhöni liittyen. Jouduin ihan istumaan alas ja pohtimaan mitkäs olivatkaan ne omat arvoni ja miten voin olla sinut itseni kanssa ja mikä päätös taas on sellainen minkä kanssa itse voin elää ja miten osaan tuoda itseni esiin rakentavasti. Työssäni omiin päätöksiini useinkin tulee kuin huomaamatta niitä ulkopuolisia vaikutteita.

 

Tärkeintä kun on toimia omista arvoista käsin, eikä vain hyväksi katsotulla tavalla, jota noudatan siksi, että ”sanomista ei tulisi”. Koska usein se tietynlainen ärsytyksen tunne itsessä paljastaa ne omat arvoni. Meitä ärsyttää usein se, että jotakin itselle tärkeää arvoa on loukattu. Ja jos osaa pysähtyä tuon ”ärsytyksen” äärelle ja käydä keskustelun itsensä kanssa, se tietynlainen ärsytyksen tunne laantuu. 

❤️

 
D50481B9-7BCF-4654-8A34-9CF18AA6A95B.jpg