Sellainen ajatusten ja tunteiden täyteinen viikko. Tuntuu kuin olisin veneessä, joka kelluu aalloilla, nousee ja laskee aaltojen mukana. Vaikka aalto nousee hyökynä, olen saanut pidettyä veneeni pystyssä. Sisimmässäni on varmuus siitä, että jossakin kohtaa aallot pysähtyvät. Ja tulee tunne, että kaikki on hyvin. Vaikka turvallisuuden tunteeni on ollut kateissa. Kompassi on kädessäni ja olen tietänyt matkan mitä kulkea, mutta joutunut kuin hiljaa vain hyväksymään sen sisäisen myrskyn. Kohtaamaan pelkoni siihen liittyen kuin luottaen, että kun ristin käteni se rukoukseni kuullaan ja sisäinen turvallisuuteni kyllä löytyy. 

 

Mä olen tehnyt todella paljon töitä kehoni kanssa. Harjoitellut hengittämään. Kuvitellut jopa sormeni päähän kynttilän liekin, mitä rauhallisesti puhaltamalla koitan ikääkuin liikuttaa sitä kuitenkaan sammuttamatta. Kun sykkeet ovat korkealla, oikeastaan vain hengityksen kautta voin saada sykettä rauhoittumaan. Mä olen paljon myös maalannut. Hiljentynyt oman hengellisyyteni äärelle. Käynyt omia tunteitani maalauksen kautta lävitse. Kuunnellut sitä omaa sisäistä tunnetta ja jutellut ja rauhoitellut itseäni. Käynyt salilla liikkumassa rauhallisesti ja kävelyllä ihmettelemässä luonnon kauneutta. Yrittänyt, että en loisi niitä suuren suuria katastrofiajatuksia, mikä on ahdistuksen tai paniikin keskellä aika vaikeaa. Koska mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia. Mieli kuitenkin vaan yrittää skannata ja suojella mahdollisilta riskeiltä. Mitä kehon tunteet viestittävät. 

 

Niin ja jutellut ja jäsentänyt ajatuksiani ystävien kanssa ja terapeutin kanssa. Ja myöntänyt, että nyt tarvitsen muiden tukea, jotta osaan itse sanoittaa ajatukseni ja tunteeni ulos. Kiitos, että olette ❤️

 

C85467BD-D1C4-4ABA-8011-21724FCD3F06.jpg