Viimeisin puolen vuoden aikana olen uskaltanut tunnustella mieleni maailmaa. Varjojen ja valojen sävyjä. Se on välillä tehnyt todella kipeää, koska nykyisin markkinoidaan vain sitä toista ääripäätä, iloista kiillotettua elämää ja peitellään elämän tummia sävyjä. Itseäni nykyisin ahdistaa, jos pitää olla valoisa koko ajan. Koska näen vihan tunteet tunteina ja ne ovat sallittuja, kun tunteen tunnistaa sen voima vähenee. Tunne ei ole sama asia kuin teko. 

Itselläni pimeyden ja harmaan sään johdosta mieli on ollut välillä maassa. Marraskuu ja lokakuun alkupuoli jäi omalla kohdallani mieleen jollakin tapaa jopa negatiivissävytteisenä. Tiedän tähän niin monta syytä. Suurin syistä on se, että tänään tunnen tunteita. Olin välillä ärtynyt, mielialani oli välillä masentunut, kiukkuinen ja ahdistunut. Reagoin herkästi kiireeseen ja stressiin ja siihen, että on päiviä jolloin ei vain jaksa vaikka ehkä halua olisi. Esiin nousivat myös ne tietynlaiset pelot, mitä itse kutsuin kuoleman peloksi. Se heijastui pintaan tunteina läheisten pelon menettämisen kautta, sekä oman terveyden menettämisen kautta. Osittain ne nousivat pintaan varmasti myös sen oman prosessoinnin johdosta. Taideterapia toimi omalla kohdallani avaavana tekijänä ja hahmoterapia taas vei lähemmäksi ymmärrystä ja oma hormonitoiminta nosti asiat välillä voimalla pintaan. Näiden tunteiden olleessa pinnalla, mieleni viestitti, että en kestä enää yhtään enää. Mikä purkautui ärtymyksenä ja kiukkuna. Löysin avun liikunnasta, tunteiden hyväksymisestä, maalaamisesta ja terapiasta. Sekä terveellisistä elämäntavoista ja tunteiden sanoittamisesta ja ymmärryksestä.

Olen oppinut, että voin paeta myös tunteitani. Hyppäämällä vaikka lentokoneeseen ja kieltämällä niiden olemassa olon. Tai ihan pakenemalla tunnetta raskaaseen liikuntaan tai tekemällä jotakin, että en tuntisi tunteen sitä syvintä sanomaa. Olen ajatellut ja oppinut, että nämä eivät kuitenkaan omalla kohdallani saa toimia tunteiden kiertäjinä. Koska lopulta se vain voimistaa itse tunnetta.  Nykyisin ajattelen, että tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Niitä voi oppia säätelemään. Voin oppia puhumaan tarpeista tunteiden takana ja lopulta voin vain sietää itse tunnetta ja rakentua ihmisenä niiden kautta. Edelleen opettelen sitä, että en jää vellomaan tunteisiin. Vaan oppisin hyväksymään ne tunteina. Positiivista on kun on olemassa se halu kehittyä ja kasvaa ja ottaa opiksi, niin silloin on jo lähempänä itse tavoitetilaa. Helppoa se ei ole. Helpompi on löytää vika toisesta, kuin itsestä. 

Tällä hetkellä koen olevani etuoikeutettu kun saan nauttia auringosta. Olen myös kiitollinen, että sain viime viikon levätä ja palautua ja mennä läpi väsymyksen ja sain opetella taas sietämään tunteita  ja kasvaa niiden kautta. Kuuntelen kun meri pauhaa vieressä ja viereeni on varattu kirja tätä lomamatkaa varten. Sanoin taas miehelleni ääneen, että haluaisin joskus kesäkodin etelästä. En täältä, mutta jostakin etelästä. Ehkä toiveet voivat joskus toteutua kun niihin ripustautuu ja ne sanoo ääneen. Ehkä. ❤️