...” Mä puhun sulle aina silloin kun muut ei nää, kun ikävä kasvaa niin suureks, et sen alle jää”...

Tiedän, että tuleva joulu tulee olemaan täynnä tunteita. Se nostaa niin elävästi mieleen edellisen joulun kun tiesin sisimmässäni, että se olisi meidän yhteinen viimeinen joulu. Kun katsoin sinua silloin, mietin vain miten saan pidettyä itseni kasassa. Otin valokuvia muistoksi koska tiesin, että et olisi seuraavana jouluna enää keskuudessamme. Ajatus siitä tuntui musertavalta. Muistan kun heitimme sinut ja äidin illan päätteksi kotiin, kiitit ja halasit. Sanoit, että ilman meidän apua tämä ei olisi ollut mahdollista. Tiesin sisimmässäni, että olit silloin jo todella heikossa kunnossa ja monelta tuo lähteminen siinä kunnossa yhteiseen joulun viettoon olisi jäänyt tekemättä.  Sinä lähdit. Teit sen meidän vuoksemme. Halusit jättää meille ja siskon lapsille muistoksi valokuvan sinusta heistä ja joulupukista. Ostin sinulle silloin lahjaksi kirjan Isä kerro minulle, se jäi täyttämättä. Voimasi eivät sen kirjoittamiseen enää riittäneet. 

Tänä jouluna joulu on erilainen, viemme yhdessä haudallesi kynttilän ja siskon pojat ovat piirtäneet jo sinulle haudalle kortin, ja halusivat siihen kirjoitettavan: terveiset sinne taivaaseen. Meillä on sinua ikävä! Jos saisin toivoa joululahjan, toivoisin sinut vielä vaikka ihan pieneksi hetkeksi seuraamme. Halaisin sinua, istahtaisin kainaloosi kuin silloin pienenä tyttönä ja kertoisin, miten tärkeä ja rakas olet. Kertoisin myös sinulle miten olemme pitäneet lupauksemme ja huolehtineet kaikki asiat kuntoon. Tiedän, että olisit myös ylpeä minusta ja siitä miten pitkälle olen elämässäni kuolemasi jälkeen päässyt.  Olen Uskaltanut ojentautua sitä kohti, mihin en olisi uskonut pystyväni. On hetkiä jolloin  melkein kuulen äänesi korvissani ja sanoisit hienoa! Sinä pystyt siihen! Muistan sinua, ole vain kiitollinen jokaisesta kokemuksesta ja hetkestä! 

Ikävässä on sellaisesta surumielisyydestään huolimatta on jotakin todella kaunista. Se kertoo siitä, että se mitä kaipaat on ollut todella rakas ja tärkeä se kertoo myös mielikuvista, muistoista ja odotuksista. Se voi myös olla rakkautta menetettyä kohtaan. Tietynlaista haikeutta palata uudestaan sellaiseen paikkaan, jonne ajatukset kerta toisensa jälkeen vievät uudestaan. Ikävä voi kohdistua yhtä hyvin tunteeseen, kosketukseen, nauruun tai vaikkapa ihan tuoksuun. Kaikissa noissa on jotain, jonka haluaisi kokea vielä uudestaan.

Samalla ikävän tunne on myös ihana. Ikävän tunteen kautta koen, että hän on mukana matkassani, jakamassa näitä yhteisiä muistoja. Ainakin ajatuksissani. Samalla voin muistuttaa itseäni taas siitä, miten onnekas olenkaan ollut, että juuri sinä olit isäni ja olen saanut löytää elämääni jotain niin tärkeää ja merkityksellistä. 

On hyvin inhimillistä, että ikävän ollessa raskaimmillaan, tästä voi olla vaikeaa tuntea kiitollisuutta. Oman kehoyhteyden takia ikävä voi tuntua myös fyysisenä kipuna. Näin muistan tunteneeni silloin kun koirani kuoli. Se tuntui nimenomaan kipuna rintakehässä. Ikään kuin koko sydän olisi ollut tunteen voimasta hajoamassa kappaleiksi. Nyt kun kirjoitan tätä, itken. Pitkästä aikaa tunnen kuinka kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Samalla kun tunnen surua, tunnen kuinka selkäkipuni väistyy. Rentoudun. Ja kun nyyhkytän, elimistöni myös rauhoittuu. Siihenkin on syynsä, se vapauttaa oksitosiinia itkun jälkeen. Tämä kemikaali on kehomme oma luontainen puudutusaine. 

Välillä on päiviä, jolloin kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Ja sitten on näitä päiviä, jolloin mielen ja koko kehon valtaa pohjaton ikävä. Viime viikolla oli sellainen päivä...

... en jäänyt kuitenkaan ikävän alle ❤️ jatkan taas elämää.