Vaihdevuodet, ne muistuttavat meitä siitä, että aika kuluu. Ne ilmoittavat, että uusi vaihe elämässä on alkamassa. On aika luopua. Tällä vaiheella, kuten millä tahansa muulla vaiheella, on sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia. Joissain asioissa voitamme, joissain taas häviämme.

 

Vaihdevuosiin voi liittyä erilaisia tunteita, haikeuden ja luopumisen tunteita. Ajattelen, että ne ovat kuitenkin myös hyvä hetki pysähtyä pohtimaan omaa elämää tarkemmin – pohtia enkä syvällisemmin, mitä minulle kuuluu juuri nyt, tämän ikäisenä naisena.

 

Kävin tällä viikolla lääkärissä. Lääkärini totesi; että, niin. Sinulla on ollut vaihdevuodet jo 3 vuotta. Siihen nähden, sinä

olet vielä nuori. Miten olet voinut, tai selvinnyt oireiden kanssa?! Vasta silloin tajusin, että niin. Kaikki nämä 3 vuotta. Siitä hetkestä kun isäni kuoli, tähän päivään. 

 

Olenhan minä pärjännyt. Se hyvä mitä olen kokenut, on liittynyt kuukautiskipuihin. Niitä ei ole ollut. En olisi kuitenkaan pärjännyt ilman ravitsemusterapeutin ohjeita ja neuvoja. Tai dosettia, minkä täytän vitamiineilla ja hivenaineilla ihan joka päivä. Olen kokeillut varmaan jokaista luontaistuotetta mitä on olemassa. Osasta olen saanut apua, osasta en. Se ikävä mitä olen saanut, kuumat aallot. Mitkä menevät yli ihan missä hetkessä tahansa. Kasvot menevät punaisiksi ja tulee kuuma. Samoin kiloja kertyy herkemmin. Koska keho yrittää saada menettämänsä estrogeenin rasvakudoksesta. Minun on ehkä vaikein hyväksyä tämä asia, koska mulla ei ole ikinä ollut ongelmia painon kanssa. Migreenit ovat lisääntyneet omalla kohdallani. Vaikka moni saattaa päästä vaihdevuosissa migreenistä eroon kokonaan. Kohtauksia on kuitenkin omalla kohdallani aika usein. Jäseniä kolottaa ja niitä särkee. Heräilen öisin välillä monta kertaa, ihan vain kääntämään kylkeä. Myös iho vaatii hoitoa. Huomaan, että joudun käymään kosmetologilla paljon useammin. Hoitojen on oltava toimivia. Hoitotuotteiden on oltava omalle iholle sopivia ja sekään ei riitä. Ymmärrän heitä, ketkä jäävät ”koukkuun” erilaisiin ihon nuorentaviin hoitoihin tämän ikäisenä .

 

On ollut päiviä jolloin on itkettänyt, masentanut, ärsyttänyt ja suututtanut Jopa 70–80 prosenttia vaihdevuosi-ikäisistä naisista kärsii mielialaoireista. Joskus oireet ovat dramaattisen selkeitä, kun taas joskus vaivaa epämääräisempi paha olo, jonka syytä ei välttämättä itsekään tiedä. Tämän tosin uskon riippuvan myös naisen persoonallisuudesta ja aikaisemmista kokemuksista. Tottakai nainen saattaa kokea mielialan vaihteluja, mutta ne eivät ole minulla olleet elämää määritteleviä tekijöitä. Se mikä määrittelee kuinka vaihdevuodet sujuvat, on se miten arvostamme elämämme asioita. Näin ajattelen.

 

Myös unen kanssa on ollut ongelmia. Puren hampaita yöllä yhteen. En nuku enää niin paljon kuin aiemmin ja tuntuu, että kaikki vaikuttaa uneen; Ruoka, alkoholi, sokeri ja moni muu asia. Moni yllättyy, kun nousee aamulla aikaisemmin kuin mitä meillä oli tapana. Olen yrittänyt hyväksyä asian ja ajattelen, että minulla on nyt enemmän aikaa muille aktiviteeteille päivän aikana. Tärkeintä on mennä aikaisin unille. Limakalvot kuivuvat ja vaativat hoitoa. Lääkärini suositteli käyttämään paikallista estrogeenihoitoa ihan hautaan asti. Vaihdevuodet rikkovat myös sympaattisen ja autonomisen hermoston toimintaa. Sydämensyke kiihtyy herkemmin ja palautuminen on heikompaa.

 

Se mistä olen saanut itse apua nitoutuu tähän kokonaisuuteen; liikunta, tunnetyöskentely, sauna,  terveellinen ruokavalio, alkoholista luopuminen, vitamiinit ja hivenaineet, hoitava hengitys.  Ruokavalioon huomion kiinnittäminen. 

 

Lääkärini totesi, että vaihdevuodet lopettavat tärkeän osan naisen elämänkierteestä. Aivan kuten monen muunkin merkittävän muutoksen aikana, tämä on erinomainen aika myös pohdinnalle. Tärkein asia on kuitenkin hyväksyä ne ja nähdä ne luonnollisena osana elämää ja hyväksyä. Elämä on luopumista ja vaihdevuodet opettavat myös luopumaan. Vaihdevuosi-ikäisenä näkee myös ruuhkavuosien tuomat paineet. Moni asia ympärillä muuttaa muotoaan. Aivan kuten kaikilla muillakin muutoksilla, vaihdevuosilla on uusia opetuksia ja mahdollisuuksia henkilökohtaista kasvua varten. Kun jotakin loppuu, on tilaa tulee aina uudelle. Vaihdevuodet voivat siis olla monella tavalla uusi alku ja mahdollisuus. 

 

Parhaat uutiset vaihdevuosista on se, että me olemme siinä osassa historiaa, että naiset voivat elää tarpeeksi pitkään kokeakseen ne.”

-Estelle Fuchs-


65394D00-0A36-4382-9586-CE327A9588E7.jpg