En edes tiedä mistä tänään aloittaisin. Aloitan siitä hetkestä kun ystäväni antoi minulle kirjan. Siiitä hetkestä kun aloin toipumaan. Kirja oli Tommy Hellstenin. Jäin kuin koukkuun tuohon kirjaan. Luin, pohdin ja ihmettelin. Tommyn kirjoista tuli tämän matkan aikana todella tärkeitä. Tuntui, että hän näki mitä ei tiennyt lopulta minun edes kokevan. Hänen sanansa paikkasivat säröjäni josta lopulta alkoi oma eheytymiseni.
Kun kuulin Tommyn vaimon nukkuneen pois, tunsin surua. Surua ihmisestä jota en tuntenut. Huolta myös Tommysta ja hänen jaksamisestaan. Sekä kysymyksiä, miksi? Ja kuinka hän selviää mikä tarkoitus on kaiken takana. Myönnän, että syvin peloistani on kuoleman pelko. Se syntyi sinä päivänä kun paloin loppuun. Sen juuret ovat kuitenkin lapsuudessa. Pelko ei ohjaa elämääni, mutta kulkee kuitenkin rinnallani. Kun katselin Tommyn videon jossa hän kertoi vaimostaan, melkein itkin. Niin kauniisti hän puhui. Syvimmässäkin surussa hän löysi sanat jotka lohduttivat muita ja jonka kautta välittyi kiitollisuus ja kokemus siitä, että elämä ei pääty kuolemaan. Jos vain uskot. Kaunista ja lohdullista.
Tänään terapiassani tapahtui jotakin mikä herkisti. Juttelimme kuoleman pelosta ja siitä miten suuri merkitys on elämässämme heillä jotka ovat tuoneet lohtua silloin, kun itsestä on tuntunut siltä, että pohja elämältä on kadonnut. Ja kesken keskustelumme terapeuttini sanoi, että hänen täytyy kertoa sinulle jotakin. Koska kokee, että minun on kuultava se. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Minä kuolin ja olen tässä nyt. Sain kuulla, että minulla on vain vähän elinaikaa ja elintoimintoni olivat lakkaamassa. Suljin silmäni ja jäin odottamaan. Se mitä tunsin oli vain jotakin niin sanoinkuvaamattoman kaunista. Tuntui kuin joku suurempi olisi pitänyt sylissään. Olisin voinut vain jäädä siihen. Mutta en saanut. Palasin takaisin. Ja mietin vain, että jos nämä täällä tietäisivät mitä juuri sain kokea, Enää en pelkää kuolemaa. Koska sitä ei ole. Kuuntelin aivan hiljaa ja totesin, että vau! Aina välillä vain mietin, miten kiitollinen olen siitä matkasta mitä olen saanut kanssasi kulkea ja miten niin suuresti arvostan avoimuuttasi.
Mutta niinhän se on, että jos olet todella rakastanut jotakuta, tiedät että kun tämä henkilö ei ole elämässäsi enää, hän ottaa palan sinua mukaansa. ❤️
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.