Mä niin rakastan Irinaa artistina. Uusin laulu on kyllä kuin omasta elämästä kirjoitettu.

"Niitannut oon itseni muottiin. Nyt siitä rimpuilen irti. Sukelsin syvään päähän, selviänköhän siellä mietin myöhemmin. Säilyykö mielenrauha jos en saakaan otetta ja nää selkeemmin ja ketähän voisin syyttää jos todisteet puuttuu ja oon itse se sekopää. Kauanko pää kestää? En olekaan valmis."

Niin tuttuja ajatuksia tämän kevään aikana. Välillä tuntuu että on kaikkeen niin valmis ja seuraavassa hetkessä tuntuu, että en olekaan valmis. Olisi helpompi etsiä vikaa muista ja suojata näin itsensä asioiden kohtaamisesta. Tuntuu, että me isoimmat asiat on olleet käsittelyssä vasta nyt. Minä olen ollut se asioita esiin nostava ja terpeutti taas se asioihin ymmärrystä tuova. Silti olen asioiden  käsittelyn hoitanut yksin. 

Kaikesta tästä olen silti kiitollinen. Tyytyväinen siihen, että jatkoin matkaani vaikka kuvittelin olevani jo perillä. Sitä kautta sainkin huomata, että suurimmat asiat nitoutuivat sen ympärille jonka meinasin osa-alueena jättää kokonaan käsittelemättä. Tänään olen sitä mieltä, että terapiassa kannattaa käsitellä kaikki elämän luurangot. Silloin siitä saa parhaimman hyödyn. Toisaalta myös sitä mieltä, että käsittely ei tapahdu hetkessä. Se tapahtuu omissa voimissa. Ensimmäinen vuosi menee terapiassa usein asioiden vierestä puhumalla. Seuraava vuosi taas lähempänä tunteita. 

Ensi viikko onkin erillainen viikko. Niin työn kuin kodinkin ympärillä. Ensi viikolla on myös edessä tutkimukset. Täytyy kyllä myöntää, se vähän jännittää. En suostu kuitenkaan ottamaan asiasta stressiä. Koska en voi vielä tietää mitä on edessä. Haluan uskoa ja luottaa että elämä kantaa. Tänään on ollut niin hyvä päivä. Aurinko paistaa ja lämmittää. Tuntuu, että olen pienesti innoissani siitä kaikesta mitä mun elämässä tapahtuu.