Työkaveri iloitsee laihduttamisestaan ja siitä missä on elämässään onnistunut. Huoneeseen laskeutuu hiljaisuus. Nopeasti ajateltuna ei heti arvaisi, että taustalla on agressio. Epäsuora sellainen. Joka on naisille se kaikista tyypillisin agression muoto. Toinen tapa on puhua pahaa toisen selän takana. Toisen asemaa pitää kuin heikentää, mutta ei osata tunnustaa sitä itsessä, mikä on itsessä oleva tarve tehdä näin. Agressio on paljon paljon muutakin kuin vihaa. Siihen nitoutuu paljon eri tunteita. Agressio on tunne ja reaktio johonkin tilanteeseen. Se voi olla kateutta, raivoa, mustasukkaisuutta, loukkaantumista tai ärsyyntymistä. Vaikka tähän liittyy paljon eri tunteita, ei se kuitenkaan ole huonoa asia. Se on voima jota me tarvitaan, sen avulla voi saada ja sen kautta pystyy asettamaan rajoja. Sitä voi käyttää haitallisesti tai rakentavasti. Siitä päätät sinä itse.
Lapsuudella on merkitys agressioon. Miten aikuiset lähelläni ovat sanoittaneet tunteitani. Onko tapahtumiin reagoitu vain raivon kautta. Esim kun lapsi on vaikka meinannut tipahtaa jostakin tai meinannut jäädä kadulla pyörän alle. ” Mitä sinä nyt taas teit!! Älä enää koskaan juokse noin!! Aikuisen reaktio on ymmärretävä, mutta lapselle jää mieleen vain säikähdys ja tunteet teon takana jäävät täysin piiloon. Aikuisena kun näkee vaikka aviopuolisonsa makaamassa sohvalla ja itse kokee, että tarvitsisi toisen tukea, mutta ei osaa sanoittaa sitä. On riita valmis. Agression käsittelyssä tärkeitä on pysähtyä ja tunnustella, mitä tarpeita on omien voimakkaiden tunteiden takana. Useinkin kokemus on, että jää jostain vaille. Agression ja tunteiden tunnistaminen sen takana ja tunteiden säätely on avain siihen, että ihmissuhteet paranevat. Omin toiveiden ja tarpeiden sanoittaminen on myönteisen agression käyttämistä.
Hassuinta on, että agressio ei tule välttämättä näkyviin, jos sitä on ollut perheessä kiellettyä ilmaista. Jos aggressiota ei saa ilmaista, se ei poistu, vaan kääntyy itseä kohti. Kilttien ihmisten agressio tulee esiin masennuksena.
Minä esimerkiksi olin lapsuudessa kiltti, arka ja kunnollinen. En osannut odottaa, että kukaan voisi tukea tai auttaa herkkyydessäni ja arkuudessani. Opettelin kuin huomaamatta selviytymään. Aloin kuin mukautumaan toisen tarpeiden mukaan, enkä osannut puhua omista tarpeistani. Vasta tänään osaan asettaa rajoja, tiedän että pärjään ja uskallan olla asioista eri mieltä, jos kyse on omista arvoista. En hylkää itseäni.
On äärettömän tärkeää ottaa vastuu omasta elämästä. Siitä mitä tapahtuu nyt, eikä olla vain uhreja omissa ihmissuhteissamme. Jos suostut vuosikymmenet huonoon työpaikkaan, tai suostut vanhempasi haukkumaksi, tai huonoon parisuhteeseen, voit kysyä ja pohtia ja valittaa kaverillesi miksi näin tapahtuu? Mutta vielä tärkeämpää olisi kysyä:, miksi minä suostun tähän?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.