Tulin töistä, annoin koiralleni ruokaa. Yhtäkkiä koira alkoi kakomaan ja koira meinasi tukehtua. Otin koiran syliini ja työnsin pikkurillin niin syvälle kuin sain ja rauhoittelin samalla, että ei ole mitään hätää. Sain koiran oksentamaan! Edelleen on tosin outoa hönkimistä, kuin virkayskää. Voi että, taas säikähdin. Nyt sitten seurataan satunnaista yskimistä, mikä tuosta jäi. Mikä toivottavasti menee ohi ja johtunee ärsytyksestä.

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa niin mahtava viikonloppu. Puolitoista viikkoa olen kärsinyt armottomasta väsymyksestä. Siihen ei ole auttanut vaikka kuinka olisi nukkunut. Vihdoinkin lauantaina tuli pitkästä aikaa olo, että alan todella toipumaan ja väsymys alkaa hellittämään otettaan. Kävin salilla ja salin jälkeen oli hyvä olo, vielä alkuviikosta melkeinpä oksensin treenin jälkeen. Kävimme mieheni kanssa myös tekemässä pitkän lenkin, ilma oli mitä mahtavin. Aurinko paistoi, perhoset lenteli ja joutsenpariskunta ilahdutti meitä läsnäolollaan järven rannassa. Rakastan joutsenia, niitä voisi vain katsella ja huokailla niiden kauneutta. 

Mieheni on ollut sairaana myös kuluneiden viikkojen aikana. Jatkuva flunssa piinaa ja tekee olosta tukalan. Silti hän päätti yllättää ja viedä mut viikonloppuna syömään, koska olin sen kuulema ansainnut ja tarvitsin hemmottelua. Söimme hyvää ruokaa, jonka jälkeen menimme terassille istumaan aurinkoon. Olen kiitollinen tuosta miehestäni. Joka on paras ystäväni, aviomieheni ja elämäni tukipilari. Mies, joka juttelee silloin kun hänellä on asiaa ja oudolla huumorintajullaan hän pitää yllään positiivisuutta ja saa minut nauramaan. Hän auttaa kodin hoitamisessa ja tekee niin älyttömän hyvää ruokaa ja on niin monesti ollut mulle apuna. Hän yllättää aina silloin, kun sitä vähiten odottaisi. En halua pitää häntä itsestäänselvyytenä. Olen niin suunnattoman kiitollinen, että juuri hän oli vierelläni silloin kun kävin läpi elämäni suurimman kriisin. Vaikka välillä ärsyynnyinkin uupumukseni keskellä. Ja, oli hyvä että hän ei lähtenyt mukaan tunteisiini, vaan ymmärsi ja kuunteli, mutta myös pakotti nousemaan ylös ja lähtemään liikkeelle. Antoi tilaa, mutta ei jättänyt yksin. Ja jaksoi uskoa meihin, silloin kun en itse jaksanut uskoa edes itseeni. Avioliitto on kahden kauppa, meistä kahdesta on lopulta kiinni miten sitä hoidamme ja mitä siltä odotamme. Meilläkin on huonot päivämme, riitelemme ja kinaamme. Olemme kumpikin vahvaluonteisia, minä puhelias ja mieheni taas puhuu kun hänellä on asiaa ja huonoina päivinä meillä kummallakin on terävä kieli. Olemme erillaisia, mutta toisiamme täydentäviä. Olemme kumpikin  lyhytvihaisia, minkä vuoksi emme riitele pitkään. Emme koskaan anna vihan laskeutua yön ylitse. Olemme kaksi erillaista, toisiamme silti täydentävää ihmistä. Meillä on yksi avioliitto, mutta kaksi elämää. <3