Niin paljon asiaa ja niin vähän aikaa. Näillä sanoilla aloitin ja sinä istuit ja kuuntelit. Onneksi myös keskeytit ja toit näkemyksesi esiin taas avoimesti ja niin ihailtavan ammatillisesti. 

Kerroin tunteista mitä olen käynyt läpi ja ajatuksista niihin liittyen. Ihmettelin herkkyyttä reagoida tiettyihin tunteisiin. Välillä on tuntunut siltä kuin olisin merellä ja pitelisin kiinni ruorista. Tuuli on heiluttanut laivaa. Tuntuu että tiedän tarkasti suunnan mihin olen menossa ja välillä on olo että eksyn ja tunteet tuntuvat paljon voimakkaammin ja tietyllä tapaa myös pelottavat. Silti sisällä oleva tahto saa halun aikaan ja haluan pysähtyä jokaisella saarella mitä tulee vastaan ja mennä eteenpäin tuulesta välittämättä. Olo on kaikesta huolimatta tyyni ja varma, että pysyn kyydissä vaikka vastaan on tullut yllätyksiäkin mitä en osannut kuvitella. 

Kerroin sinulle  että en ymmärrä sitä, että kävin kaksi vuotta terapiaa ja vasta nyt saan yhteyden omiin tunteisiini. Sinä sanoit, että jos terapia käydään vain pään sisällä yhteys tunteiisiin ei muodostu terapiaprosessin aikana ja terapian tuoma apu jää vähäiseksi. Ja jonain päivänä koittaa hetki, että tunteet nousevat pintaan sitten uudestaan. Hymyilit  ja lisäsit että, olet vain iloinen kaikesta kuulemastasi kohdallani. Asiat etenevät. Tiedän, että  omalla kohdallani tunteet nousevat pintaan nyt, koska olen suurimman osan elämästäni elänyt ilman tietynlaista yhteyttä omiin tunteisiin. Olen padonnut ne sisimpääni, koska niitä on ollut tietyllä tapaa ehkä liian kivulias kohdata. Nyt en enää pysty menemään niitä karkuun, en vaikka haluaisin. Tunteet vievät mukanaan. Olen kuin pikku tyttö  joka opettelee, ihmettelee ja yrittää sanoittaa omia tunteitaan. Joita en lopulta tiennyt edes olevan olemassa. Jos lapsi pelkää jotakin lapsena yli sietokyvyn hän keksii tavan käsitellä tätä pelkoa. Ja sitä kautta oppii jopa tavan suojella itseään. Ja näin katkaisee yhteyden omiin tunteisiin. 

Kävimme läpi myös seksuaalisuutta. Sitä miten herkkä se on lopulta haavoittumaan. Ja miten tietynlainen ihminen yleensä valitsee puolison joka muistuttaa sitä vanhempaa jonka kohdalla on jäänyt paitsi jostakin tunteesta. Se miten lapsen vanhempi käsittelee ja näkee seksuaalisuutensa muokkaa sen mitä lapsi lopulta ajattelee omasta seksuaalisuudestaan. Jos seksuaalisuus on vanhempien mukaan suuri synti ja likainen asia. Silloin myös lapselle muodostuu helpommin seksuaalisuudesta ristiriitainen ja likainen käsitys. Lopulta käy niin, että samassa tytössä vaikuttaa tunnemaailman Madonna ja itsensä likaisena näkevä huora. Eikä tasapainon löytäminen näiden kahden välille tapahdu hetkessä.

Elämä itsessään tuo eteen parisuhteessa tilanteita joissa yhteen ottavatkin "sisäinen lapsi ja vanhempi" ja tunteet joissa ei ole itse tullut nähdyksi. Jos vanhempi ei ole käsitellyt omia tunteitaan, nämä tunnelukot siirtyvät lapseen. Ja lapsi nielaisee vanhemman puutteet sekä ristiriidat ja elää lopulta elämässään niin että tunteet tulevat täytetyksi. Jollei tätä yhtälöä ymmärrä, ei voi lopulta tietää syytä sille että käyttäytyy tietyllä tapaa. Se mitä lapsena koemme, muokkaa meistä sen mitä aikuisena olemme. Kun ymmärtää sen miksi minusta on tullut minä ja palaa hetkeksi takaisin lapsuuteen on paljon helpompi kohdata se sisäinen lapsi ja reagoida aikuisen ymmärryksellä tunteisiin joita tietyt tilanteet elämässä aiheuttavat. Mieli paketoi traumat aivoihin ja asioiden prosessointi vapauttaa kehon tunteista. Näkymättömyyteen paras lääke on tulla nähdyksi. Ja puhuminen taas auttaa ja pitää läsnä tässä hetkessä . Jos lapsi hylätään tai kokee tulleensa hylätyksi hänen pieniin aivoihin jää jälki. Joka tulee pintaan myöhemmin  aikuisiällä. 

Istunto päättyi rajojen asettamis tehtävään. Sekä dialogiin. Sain tehtäväksi miettiä joka päivä  jonkun asian mistä  olen itselleni kiitollinen. Tänään kiitän itseäni siitä, että uskalsin olla avoin ja tuoda esiin asioita mistä ei ole ollut helppo aina jutella.