Näin kesäloman kynnyksellä, on pysähtynyt pohtimaan kulunutta työvuotta. On hyvä ollut huomata, että on ihmisenä kasvanut tämän vuoden aikana varmaan eniten kuin koskaan. Kaikki ne haasteet mitä olen eteeni saanut työni puolesta, ovat olleet kasvattavia. Ne muuttivat asennoitumistani  työhön ja laittoivat väkisin kohtaamaan tilanteita, missä joutui miettimään kantavatko voimani ja osaanko mennä läpi tämän haasteen, itseäni kuitenkaan kuormitttamatta. Ehkä eniten tänä vuonna nousi pintaan omat tunteeni ja ajatukseni. Koska viime vuonna kuljin läpi kivien ja kantojen,  mutta kaadoin niihin liittyvät tunteet ja ajatukset terapeutin niskaan. Liikuin säännöllisesti ja purin tunteitani liikkumiseen tuomaan mielihyvään.  Kaksi vuotta on pitkä aika kulkea terapia rinnalla. Siitä ehtii siinä ajassa muodostumaan tuki ja eräänlainen turva. Vierellä oli aina joku kenelle pystyi kertomaan ne synkimmätkin salaisuudet. Ja joku ketä ohjasi tielle takaisin, jos itsestä tuntui että hetkeksi eksyi. Ajatteleppa itse, jos voisit aina kertoa jollekkin sen pahimman olon ja ikävimmän ajatuksen. Niin, että ei tarvitsisi esittää ja peitellä omia tunteita. Ja kokea siitä huolimatta itsesi tärkeäksi.  Miten helpottavaa se voisi ollakkaan. Ja se oli. Kun se otettiin pois, tuli hetkeksi tilalle eräänlainen tyhjiö. Ja nyt kun se tyhjiö on pikkuhiljaa täyttynyt ja olen itse saanut huomata, että selviän. Tunnen itseni kokonaiseksi. Ei tarvitse enää etsiä haasteita, jonka kautta kasvaisi ja saisi kokea selviämisen ja turvallisuuden löytymisen tunteita. Ei tarvitse kokeilla missä oma jaksamisen raja menee. Vaan sen tietää ja osaa kuunnella itseään. 

Tällä hetkellä katseeni on jo lomassa. Odotan sitä, että saan makoilla auringossa tekemättä yhtään mitään. Tuntea iholla auringon lämmön ja tuulen vireen, kuulla korvissa meren kohinan ja tuntea jalkojen alla pehmeän hiekan. Edessä vain hyvä kirja, pullo kivennäisvettä ja illaksi varattu ruoka valmiiseen pöytään. Sitä mä tarvitsen ja odotan tällä hetkellä. Täydellistä läsnäoloa itselleni, niin että kukaan ei odota, kukaan ei vaadi ja saan vain olla. Siinä oikestaan suurin syy, miksi mä olen valmis lähtemään aina kesällä viikoksi etelään. Siellä mun ajatukset nollaantuvat, kun vain olen ja rentoudun!