Psalmit 8:4-5 Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen. 

❤️

Mun usko on tämän vuoden aikana ollut sellainen mun turvakallio mihin olen kiinnittynyt, kun on tuntunut etten jaksa. 
Mun usko on luottamusta sellaiseen, mikä ei ole aisteilla havaittavissa. Se on osallisuutta näkymättömään armon todellisuuteen. Ilman uskoa, tuskin olisin jaksanut. Myönnän, että elämääni mahtuu myös hetkiä jolloin kamppailen epäuskon kanssa. Paljon pohdin mihin asti mun oma usko riittää ja riitänkö minä? Elämässä kun voi tapahtua milloin tahansa mitä tahansa. Kohtaamme asioita, jotka tulevat pyytämättä ja yllätyksenä ja joita emme koskaan olisi halunneet kohdata. Näin on käynyt myös minulle. Silloin epäusko astuu herkästi kuvaan. Vaikka kärsimyksiltä, surulta tai tuskalta tuskin säästyy täällä kukaan. 
❤️

Kaikkeen emme voi elämässä vaikuttaa emmekä aina voi päättää asioista, joista haluaisimme pystyä päättämään. Välillä meillä ei ole sitä kärsivällisyyttä odottaa lopputuloksia. Moni prosessi on kuitenkin hidas eikä kiirehtiminen usein edes auta. Joskus asia, mikä tapahtuu tänään, saa ratkaisunsa vasta pitkän ajan päästä ja sitä on vain siedettävä. Aina emme edes tiedä, miksi jokin asia tapahtui tai miksi jokin asia ei tapahtunut. Sillä voi silti pidemmällä aikavälillä olla jokin tarkoitus, mitä siinä hetkessä emme vain tiedä. Joskus ei voi sanoa muuta kuin että näin on nyt ja tämän kanssa on elettävä. Ja minulle annetaan voimaa mennä tämän läpi. Ja jos muistan ristiä käteni, voin kokeilla mitä tapahtuu.

❤️

"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

 

❤️