Terapeuttini sanoi viimeksi, hänen näkevän edessään aikuisen naisen. Naisen joka tunnistaa itsessään olevan sisäisen lapsen, mutta joka aikuisen varmuudella pitää lasta kädestä ja vakuuttaa, että kaikki on tässä hetkessä hyvin.

 

Kerroin, että olen sisäistänyt ajatuksen. Ajatuksen joka pitää sisällään kolme asiaa, silloin kun tuntuu sietämättömältä. Voin joko poistua, muuttaa tilannetta tai hyväksyä sen ja valinta on tehtävä heti. Jos pelko on se mikä ohjaa toimintaa, tunnistan sen ja tunnustan sen itselleni ja kohdistan siihen koko huomioni ja käytän läsnäolon voimaa jota pelko ei koskaan kestä. Ja jos en voi muuttaa tämän hetkistä tilannetta, jää vaihtoehdoksi hyväksyminen. Silloin kun hyväksyn, luovun ikäänkuin sisäisestä vastustuksesta. Antaudun tilanteelle ja saan sen kautta henkistä voimaa jaksaa. Jos taas koen, että asian eteen voin tehdä jotakin niin silloin teen. Silloin yritän koota voimani ja rohkeuteni ja teen asian eteen jotakin. Jos valitan teen itsestäni uhrin, mutta jos puhun suuni puhtaaksi, olen sisäisessä voimassani. Niinpä toimin tai puhun jos on tarpeen, tai hyväksyn ja annan sen olla ja se usein riittää. 

 

Matkallani on ollut tärkeää tehdä matka itseeni. Tietää miksi minä olen minä ja millainen olen ollut ja millainen olen tänään. Mutta jos kohdistan katseeni vain menneeseen, alan rakentamaan silloin koko minuuden sen päälle. Tärkeämpää on kohdistaa katseeni tässä hetkessä tähän hetkeen ja huomata miten käyttäydyn nyt. Millainen on mielialani, ajatukseni, tunteeni, pelkoni ja haluni sellaisina kuin ne ovat nyt. Jos pystyn olemaan läsnä itseni kanssa tässä ja nyt ja tarkkailemaan tunteitani ja itseäni arvostelematta pelkästään todeten, silloin olen käsitellyt menneisyyteni ja pystyn sitä purkamaan läsnäolon voimalla tässä ja nyt. Syventymällä vain menneisyyteen, en voi löytää sitä mitä olen tässä ja nyt. Voin löytää lopulta itseni tulemalla vain nykyisyyteen. Menneisyys voi olla tässä kohtaa apuna, koska voin tunnistaa ja oivaltaa itsessäni asioita, miksi ihmissuhteeni noudattavat tiettyä kaavaa. Ajatuksiini ja kehooni voi nousta menneisyydestä muistoja ja asioita ja silloin voin ottaa sisäistä lastani kädestä ja ohjata häntä aikuisen varmuudella läsnäolon hetkeen tässä ja nyt. 

 

Oletko kuunnellut ulkona kävellessäsi puron kohinaa tai linnun laulua? Entä tuulen huminaa tai sateen ropinaa? Jos et,  niin et ole läsnäolon tilassa vaan pääsi sisässä. Jotta voit kuulla, täytyy mielesi olla hiljaa ja luopua ongelmien taakasta. Muuten vain näet, mutta et näe ja kuulet, mutta et kuule. 

 

Monet meistä ovat niin mielensä vankeja, että eivät näe luonnon kauneutta tai sateen ropinaa. Koska heiltä puuttuu oma sisäinen hiljaisuus, eivätkä he ole läsnä- kuten he eivät tunne itseäänkään, eivätkä sisäistä olemustaan ja omaa pyhyyttään. 

 

Elämä on lopulta tässä..

                     ...ja nyt..... ❤️

 

5804CCC8-C481-4AB4-A45A-D6F905954A28.jpg