Mietin tuossa yksi ilta, että ne haaveet ja tavoitteet mitä asetin itselleni vuoden alussa, ovat todella nyt toteutumassa. Se olo kun niihin pääsee, pienin askelin itseään väsyttämättä, on jotakin niin mahtavaa. Välillä sitä ei voi vain kun ihmetellä, että sen kaiken jälkeen, mä todella seison tässä ja mä todella pääsin kuin pääsinkin niihin tavoitteisiin mihin pyrin. Sitä en sano, että se olisi ollut aina helppoa. Se vaatii sen, että ei vatvo asioita enää vain pääsänsä. Vaan ottaa sen ensimmäisen askeleen, luottaa siihen, että mä pystyn tähän ja sanon itselleni ääneen vain niitä sanoja, mitkä liittyvät siihen, että mä saan sen mitä haluan.

Tulevaisuudessa mä haluan vielä opiskella jollain tapaa. Valmistuttuani pidän siitä kuitenkin pienen tauon ja keskityn hetkeksi vain työntekemiseen. Tavoitteita asetan liikunnan puolelle, keskitän huomiota enemmän nyt itseeni. Olen saanut jo huomata liikunnan tuoman postiivisuuden elämässäni, kun aloitin liikkumisen satunnaiset kolotukset hävisivät ja kuntoni kohosi silmissä. Toinen tavoitteeni tulee olemaan matkustelu, mulla on paikkoja missä haluan käydä. Yksi niistä on Israel ja toinen on Egypti. Oikeastaan mä en tiedä parempaa tapaa nauttia elämästä, kuin maata hiekkarannalla, edessä turkoosi meri ja ympärillä vuoria. Vime kesänä sen raskaan vuoden jälkeen, se että sain ihailla sitä näkymää edessäni, lujitti vain sitä päätöstä. Että tämä on se juttu, tämä pitää kokea ainakin 1-2 kertaa vuodessa. Juuri tämä antaa voimaa niihin arjen haasteisiin ja juuri tämä lataa mun akut. Siihen mä panostan myös jatkossa!