Ollen täällä ennenkin maininnut rakastavani hetkiä, jolloin voin istua iltaa ja tavata läheisiäni ja ystäviä. Rakentaa elämän pienistä hetkistä juhlaa. Nauttia. Syödä hyvin. Skoolata. Ja jutella. Olen ollut sellainen aina. Rakentanut elämän pienistä hetkistä siltaa onneen. Tällaiset hetket eivät elämässäni edes vaadi suuria suunnitelmia. Ne on ovat hyvin spontaaneja. Tapahtuvat tunteen pohjalta. 

Eilen oli taas sellainen hetki. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Istuimme terassilla. Söimme hyvää ruokaa. Joimme viiniä. Kilistelimme kesälle ja elämälle. Nautimme ja nauroimme ja iloinen puheen sorina kantautui varmaan naapurin asti. Nämä tällaiset hetket ovat itselleni olleet jotenkin terapeuttisia aina. Siinä hetkessä saa kertoa elämän koko tunnekirjosta. Kuunnella ja kannustaa. Yhtyä toisen ajatuksiin. Ja tulla itse nähdyksi ja kuulluksi. 

"Löytämällä rakkaus, perhe ja ystävät, luodaan niitä kokemuksia ihmisenä olemisesta. Tutustumalla toiseen, itseen, sisimpäänsä ymmärretään mikä tässä kaikessa on lopulta olennaisinta. Läsnäolo ja rakkaus. Siihen rakentuu kaikki. "

Jaksan edelleen hämmästellä tätä omaa tietynlaista  huoletonta asennetta. Mikä on viimeisten kuukausien aikana noussut enemmän esiin. Tuntuu kuin vauhtini olisi hidastunut. Ja olisin enemmän läsnä siinä mitä teen. Ihan huomaamattani. Nautin tosin vieläkin enemmän näistä pienistä spontaaneista hetkistä. Ja nämä pienet spontaanit  hetket on niitä hetkiä, jolloin tunnen että rakastan omaa elämääni hurjasti. 

Tänään ajattelin käydä ostoksilla. Olen monta viikkoa joutunut työntämään syrjään ajatuksen kukista ja niiden istuttamisesta terassille. Viikonloput jotka ovat olleet täyteen suunniteltuja ovat vieneet tuon ajatuksen aina seuraavaan viikonloppuun. Nyt en enää vie. Tänään pääsen työntämään sormet multaan ja istuttamaan kukkia takapihalle. Sitä ennen kuitenkin käyn vähän liikkumassa. Aurinkoista viikonloppua kaikille ! ☀️