Näin kun sitä herää seitsemäntenä  päivänä sängystä melkein yhtä kipeänä kuin ensimmäisenä, sitä alkaa pohtimaan kaikenlaista. Vaikka on levännyt, hengitellyt lämmintä höyryä ja tehnyt hengistysharjotteita ja käyttänyt lääkkeitä, sitä huomaa ettei voi vaikuttaa oman paranemiseen sen nopeammin. Näin oli myös vuosi sitten kun sairastuin koronaan, se vaati malttia toipumisen kanssa ja kesti kohdallani rajuna neljä viikkoa. Sanoin miehelleni, että onhan tämä vähän jopa pelottavaa, kun virustaudit ovat niin kovia ja niistä menee toipuessa pitkiä aikoja. 

 

Aika pian keskeytin ajatukset, kohdallani on menossa seitsemäs päivä. Lääkitys aloitettiin heti. Tilanne ei ole sama.

 

Viime viikolla tuntui kuin olisin saamassa toistamiseen tänä syksynä ylähengitysteiden tulehduksen. Oireet alkoivat nopeasti. Samoin kuin koronassa. Syitä tähän toki tiedän ja se liittyy alttiuteen sairastua huonosta sisäilmasta. Se on myös asia minkä kautta saisin itseni aina ärsyyntymään, mutta olen tehnyt itseni kanssa töitä ja olen muuttanut mieltäni myötuntoisempaan suuntaan tässäkin asiassa ja yritän ottaa tämän vastaan tervetulleena mahdollisuutena hoitaa itseäni. Olen päättänyt rakastaa itseäni ja sitä ikävää oloa hiukan enempi.
 

Luovutin perjantaina ajoissa ja lähdin hieman aiemmin kotiin. Hain kotiintulomatkalla kaupasta hunajaa, kukkia ja ihanan leivoksen. Keitin kuumaa kaakaota ja katsoin hyvän elokuvan. Valitsin jalkaani ne ihanat villasukat ja käperryin sohvalle sen pehmeimmän viltin alle. Palauttelin taas mieleeni, mitä flunssanhoitovinkkejä olen elämäni aikana saanut ja päätin jälleen kerran pysähtyä itseni äärelle. Viikonloppuhan on tarkoitettu levolle, nyt siihen oli aikaa.

 

Flunssat ja tulehdukset parantavaa tehokkaimmin myötätunto ja rakkaus. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enempi siihen uskon. Parasta on tietysti, jos ne sen voisi vastaanottaa toiselta ihmiseltä, miten lapsena. Mutta kyllä aikuisenakin voi kohdella itseään rakastavasti ja myötuntoisesti. Lopettaa sen tautia vastaan taistelemisen ja paranemisen suorittamisen ja hoitaa itseään. Koska lopulta ajatuskin taistelemisesta ja itsensä ruoskimisesta on raskasta silloin, kun keho on jo valmiiksi kovilla ja tulehdustilassa.

 

Kun yön nukkuu levottomasti, menen silloin jo aikaisin nukkumaan ja aamulla saunaan. Niin tänäänkin. Vesi-inhalaattori avasi hengitystä saunan lauteilla. Valkosipuli, hunaja ja inkivääri ovat omat luottotuotteeni. Samoin puhdas vesi. Olen juonut paljon. Rakastan näitä kaikkia ja näihin minulle ei ole vihasuhdetta, eikä niiden syöminen tee pahaa. Vitamiineja ja hivenaineita syön monia, niissä vain niiden merkillä ja tekotavalla on itselleni merkitystä. Ne tukevat vastustuskykyäni. Samoin kauratyynyn lämpö. Tänään jatkan äänikirjojen kuuntelemista. Vaihdan lakanat ja lepään ja katson riittääkö se toipumiseen ja hyväksyn sen tosiasian, että tässä menee myös tuleva viikonloppua toipuessa. 

 

Viime viikonloppu sujui siis  kohdallani leväten ja itseäni kuunnellen ja hoitaen. Samoin näköjään koko tämä viikko ja tuleva viikonloppu. Myönnän, että tämä on herättänyt riittämättömyyden tunteita ja se sisäisen lapsen hätä nostaa herkästi päätään, kun sitä ei toivu siinä aikaikkunassa mitä itse on määritellyt. Myös taudin rajuus kohdallani herättää pelkoja. Huoli omista keuhkoista ja niiden toimivuudesta nostaa myös pintaan erilaisia ajatuksia. Minkä johdosta ei tässä hetkessä tule edes mieleen palata liian aikaisin töihin. 

 

Onneksi se aikuinen minussa on tänään vahvempi kuin vuosi sitten. Se osaa antaa tilaa levolle ja lopettaa sisäisiä tuulimyllyjä vastaan taistelun. Se osaa asettaa rajat ja tekee sen paranemisen eteen sen mitä pystyy ja osaa päästää irti ja hyväksyy asiat. 

 

Ulkona on harmaata ja sateista. Sytytän kynttilät ja annan itselleni luvan  vain olla. Jälleen on lupa vetäytyä sohvan nurkkaan lukemaan tai katsomaan lempisarjaa…

 

… ja ristin käteni ja pyydän itselleni terveyttä !