" Lapsi tarvitsee sitä, että joku on hänelle rakastavasti läsnä. Näin hän kasvaa ihmiseksi joka on itselleen rakastavasti läsnä."Tästä lainaamastani ajatuksesta, on hyvä aloittaa taas oman elämäni inventaario. Tällä kertaa aihe menee läheltä itseäni, suhde itseeni. On tärkeää oppia tuntemaan itsensä paremmin, tehdä itseeni liittyviä oivalluksia ja alkaa tämän prosessin seurauksena näkemään itseni myönteisessä valossa. Useinkin prosessin voi saada aikaan, yksi ainoa kysymys. Mikä on suhde itseeni? Entä elämääni? Tänään ajattelen elämästä, että elämään kuuluu ryvettyä, kolhiintua ja haavoittua. Vain sitä kautta voi kasvaa ihmisenä, kokea elämisen riemua ja oppia itse elämästä. 

Kaksi vuotta sitten ajattelin, että elämäni taisi olla siinä. Tänään on vaikea kuvitella sitä olotilaa, miten kokonaisvaltainen se oli. Tuntui kun joku olisi hetkellisesti repinyt siivet selästäni. Oli pakko pysähtyä ja jättää elämäni toisten käsiin. Oli pakko myöntää ääneen, että en jaksa ja omat siipeni eivät enää kanna. Se pysähtyminen, antoi lopulta suunnan elämälläni. Tuli aikaa ommella siivistäni vahvemmat, kursia kokoon unelmat ja asettaa kompassiin uusi suunta. Sen johdosta, tunnen itseni tänään paremmin, olen selvinnyt ja kiitollinen päivistä kun saan olla terve, kiitollinen siitä että olen tänään tässä ja kiitollinen siitä mitä mulla on nyt.  Näen itseäni positiivisemmassa valossa, nautin elämän pienistä hetkistä, mutta en pidä näistä mitään itsestäänselvyytenä. Kiitän joka päivä taivaan isää siitä kaikesta mitä elämääni olen saanut. Olen todella ymmärtänyt että olen lopulta vain ihminen, ihminen ketä tuntee ja kenen jaksamisella on myös rajansa. Tänään kuuntelen itseäni, kysyn useammin itseltäni miten jaksan? Kohtaan tunteeni, enkä koe siitä huonoa omatuntoa. Tänään mulla on olo, että rakastan itseäni enemmän. Uskallan kyseenalaistaa asioita, uskallan olla asioista eri mieltä, en pyri täydellisyyteen, vaan saan onnistumisen tunteita myös pienistä onnistumisista. Kuuntelen omaa jaksamistani enemmän ja uskallan näyttää heikkouteni ja sanoa ääneen, että en jaksa.  Uskallan olla asioista eri mieltä ja pitää puoliani. Ajattelen usein, että ihmiset eivät riitele, mielipiteet voivat riidellä. Eikä asioista tarvitse olla aina samaa mieltä. Silti osaan asettua toisen asemaan, mutta näen herkemmin ihmisten käyttäytymisen tai pahanolon taakse. Näytän tunteeni herkemmin, en edes halua padota tunteitani, vaan haluan puhua tunteeni ulos. Itkeä jos itkettää, hyväksyä vihan ja masennuksen tunteenikin, iloita ja rakastaa ja hyväksyä  itseni tällaisena kuin olen. 

Se missä haluan itse vielä kasvaa, on se että oppisin olemaan elämässäni vielä enemmän läsnä. Se ei ole taito mikä on itsestäänselvyys, vaan se on taito mikä on opeteltavissa. En enää murehdi asioista, mutta jos saan aiheen murehtia, joudun tekemään hiukan töitä itseni kanssa että saan pidettyä itseni läsnä. Se tarkoittaa vaikka esimerkiksi sitä, että en mene suihkuun, huomaamatta edes että kävin suihkussa ajatukseni tasolla. Haluan tuntea veden ja kosketuksen ihollani, nähdä veden kauneuden ihollani, tuntea kylmän ja kuuman eron, havainnoida asioita. Se ei ole lopulta helppoa, me teemme paljon asioita mitä emme edes huomaa tekevämme. Koska olemme niin ajatuksissammeme, silloin  aivot tekevät työtä koko ajan, itse haluan lepuuttaa aivojani, antaa niille myös mahdollisuuden levätä. Haluan myös keskittää joka päivä hetken itselleni, rentoutua ja hengitää. Nämä asiat helposti arjen keskellä unohtuvat, itse haluan ne muistaa. Siksi tämä on itselläni elämän mittainen tavoitetila. Haluan myös huolehtia fyysisestä hyvinvoinnistani, liikkua ja nauttia liikunnasta.

Olemme kaikki ihmisiä ja sosiaalisia olentoja ja tarvitsemme ympärillemme muita. Vain sitä kautta voimme nähdä itsemme. Haluan asettaa tavoitteita myös parisuhteeseeni.  Koska parisuhteessa itsensä näkemiseen on jatkuva mahdollisuus. Harvoin sen muistaa, että toinen parisuhteessa on kuin peili. Joka heijastaa takaisin oman kuvan. Usein on helppo löytää vikaa toisesta ja kertoa miten toinen voisi muuttua. Itse haluan kiinnittää enemmän huomiota itseeni ja miten itse voisin muuttua? Todellisuudessa olemme kuitenkin epävarmoja itsestämme, eikä meistä kumpikaan ole parisuhteessamme toista parempi. Ja elämään liittyy epätäydellisyys, se vain kannattaa hyväksyä ja antaa anteeksi niin itselleni kuin toisellekin.