Voi näitä viikkoja, ne menevät niin nopeasti. Tuntuu, että maanantaista kun on selvitty, sitä huomaakin olevan jo perjantai. No, ihan hyvä sen puolesta, että ihan pian on kesäloma. 

Tämä viikko meni hyvin. Töissä tuli paljon onnistumisen tunteita. Se entinen minä keskittyi aina niihin epäkohtiin ja siihen, mikä olisi voinut olla eritavalla. Nykyinen minä taas keskittyy enemmän onnistumisiin ja kääntää negatiivisuuden positiivisuudeksi. Näin monesti hurjaakin hurjempi viikko, herättää voimallisesti tunteen, että tästä selvittiin. Tämä nykyinen ajatusmalli antaa mulle enemmän voimaa. Enää en myöskään työasioita mieti kotona, vaan jätän ne töihin. Ja sairaslomalla ollessani en kanna huonoa omatuntoa siitä, että olen kotona. Vaan ajattelen, että en ole korvaamaton. Mun työt kuitenkaan sairaslomalla eivät työpaikalla kasaannu. 

Mä olen saanut työskennellä ns. helppojen työkavereiden kanssa. Sillä tapaa helppojen, että heidän kanssaan on ollut helppo tehdä töitä. Jos mä olisin se entinen minä, olisin varmasti heidän kanssaan ystävä ihan vapaa-alallakin. Koska keskittyisin työssäni varmaan enemmän siihen tunteeseen kaveruudesta kuin itse työnteosta. Koen kuitenkin,  että työkaverissani on yksi asia eri tavalla kuin minussa itsessäni ja se välillä ärsyttää. Niinkuin mä kerroin, mä olen muuttunut. Mä en jaksa kantaa huonoa omatuntoa siitä, että olen sairaana kotona. Enkä jaksa vuodattaa epäonnistumisia hänelle ketä on sairaana. Enkä jaksa jutella toisten selän takana pahaa työpaikalla. Enkä kertoa omasta yksityiselämästä töissäni. Mulle on tärkeää, että jokainen hoitaa sen oman "tonttinsa" ja asioista voidaan keskustella avoimesti, mutta toista kunnioittaen. 

Se lause minkä mä olen "tatuoinut" ajatuksiini on se, että mä en ole vastuussa toisen tunteista. Jos mä rajaan oma jaksamistani kauniisti ja toista kunnioittaen, se mitä se toisessa herättää ei ole mun ongelma. Itsekkäästi sanottu, mutta näin se on. Mä en suostu kantamaan toisen uhriutta vaan vaadin, että ihminen otttaa vastuun itse omasta elämästään ja työssäni siitä omasta työstään. Mä näen, että liian kiltti ei saa olla. Kiltteydestä tulee ongelma, kun alkaa elämään miellyttääkseen toisia, eikä pysty ilmaisemaan omiatunteita. Itselle täytyy osata asettaa terveet rajat ja osata sanoa ei. Koska kiltteys on usein rooli, jolla kalastetaan omaa arvoa lisää. Jotta ihminen voisi kokea olevansa riittävä ja hyväksytty. Tämä saa aikaan sisäisen marmatuksen, mitä ei osata kertoa ulospäin mutta minkä esimerkiksi minä aistin työkaverissani hyvin herkästi. Hän pelkää hylätyksitulemisen  tunnetta. Ja sen näkee ulospäin, että  hänessä itsessään nousee tunne, että taas minun pitää sanoa tämä asia. Ja taas minun täytyy toimia näin. Vaikka asia liittyy hänen omaan toimenkuvaansa. Sairaslomalla hän kantaa huonoa omatuntoa ja soittelee työpäivän jälkeen ja kertoo kuinka kipeä hän on. Iltaisin hän soittelee työasioita ja pohtii ja miettii niitä luurin toisessa päässä. Mä en jaksa. Mä olen joutunut nyt asettamaan rajoja, että mä en jaksa miettiä näitä kotona. Enkä mä kanna huonoa omatuntoa siitä jos mä sairastun. En ole korvaamaton. 

Kun puhutaan kasvusta epämukavuusalueella. Tämä juuri on sitä kasvua siellä. Ei ole kiva asettaa rajoja ja vaatia toista ottamaan vastuuta omasta elämästä. Se kuulostaa jopa itsekkäältä. Mutta jotta mä jaksan, mä en voi kantaa toista koko ajan mukanani. Mun täytyy luottaa, että toinen osaa kantaa itse itsensä. Vaikka se herättäisikin toisessa sen sisäisen marmatuksen. Muuten toinen ei vain koskaan joudu sinne epämukavuusalueelle ja hänessä itsessään sitä kasvua ei tapahdu. 

Tänään mä aion levätä, enkä marmata. (: Tänään mä nautin, että saan olla riittävä just näin ❤️ aurinkoista viikonloppua !