IMG_4238.jpg

 

"Sä olet niin äärettömän sinnikäs!! Toisin kuin minä. En ymmärrä miten mun on niin vaikea saada itsestäni irti sitä tahtoa. " Sanoi ystäväni minulle siemaillessaan kuohuviiniä lasistaan. Niin, mistä sen sinnikkyyteni olen itseeni ammentanut? Uskon tänään, että isältäni. Mun isä on sinnikäs. Hän on itsepäinenkin, mutta myös sinnikäs. En ole koskaan kuullut hänen valittavan mistään. Ja työvuosienkin aikana hän oli vain pari päivää pois töistä. En sano, että se olisi se paras tapa elää. Mutta sinnikäs hän on ollut! Ja se sinnikkyys näkyy tänään minussa. Ja olen siitä äärettömän kiitollinen!

Olen varmaan viime vuodet opetellut olemaan purematta hampaita yhteen. Opetellut luottamaan, että ne omat askeleeni kuljettavat ja kantavat minua. Uskon, että ei ole tarkoitus, että onnellisuus odottaa minua vasta kun olen perillä. Tarkoitus on se, että olen onnellinen tässä ja nyt! Olen paljon miettinyt miten voisin olla onnellinen juuri tänään. Vaikka tilanne ei ehkä vastaakaan sitä ns. suurta ja täydellistä. 

Oma elämäni tukehtumisen tunne syntyy kun en voi tehdä itse mitään. Jos en pysty vaikuttamaan siihen mikä itselleni on tärkeää. Jotta voin säilyttää toimintakykyni, joudun erottelemaan asiat päässäni toisistaan. Tunnistaa ne asiat joihin voin vaikuttaa ja hyväksyä asiat joihin en voi vaikuttaa. Toiveet ja omat unelmani antavat suunnan ja toimintakyky vie perille. Siksi on tärkeää, että minulla on olemassa niitä keinoja jota terapian ja opiskeluni kautta olen saanut, jotta minulla säilyy toimintakyky joka voi viedä perille.

Minussa itsessäni on jo olemassa kykyä, voimavaroja, vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Se mitä tapahtuu on oikein. Saan sitä mitä tarvitsen. Ja haluan uskoa, että saan sen mistä unelmoin. Haluan odottaa itselleni parasta ja unelmoida suuria. Ja nauttia siitä mitä minulla on nyt! ❤ ....Ja lopulta, en ole koskaan yksin, koska minä uskon.