Olen tässä ollut muutaman päivän sairaslomalla ja nauttinut siitä, että olen saanut nyt hetken hengähtää. Ajattelin tänään kirjoittaa siitä, mitä olen viime viikkoina paljon pohtinut ja ehkä itse sisäistänyt. Olen tullut tulokseen, että on oikeastaan hyvä, että ihminen kokee tunteita, se on mielen ja kehon hälytyskeino ilmoittaa henkisestä kivusta. Jos henkisen kivun ajatteleekin fyysisenä kipuna, on asia jotenkin helpompi sisäistää. Jos vaikka käsi on kipeä, se pakottaa pysähtymään. Sitä tajuaa jo siinä hetkessä, että tämä kipu juontaa siitä, että satutin sen ehkä liikkuessani ja nyt täytyy pysähtyä ja lääkitä ja levätä. Entäpä jos kyseessä onkin vaikka tunne, vaikkapa masennus. Kun tunnen masennuksen tunnetta ja ajattelen sen henkisenä kipuna ja ymmärrän silloin pysähtyä, voin käydä silloin itseni kanssa keskustelua mistä tämä tunne juontaa. Jos se juontaa vaikka työhöni ja tietynlaiseen ajatusmalliin, voin pohtia keinoja siihen, miten pystyn muuttaamaan tämän ajatusmallin sellaiseksi, että jaksan omassa työssäni. Ja mikä uskomattominta, usein tämä uupumuksen tai masennuksen tunne poistuu. Jos se juontaa taas takaumaan, mikä ehkä liittyy traumaan. Saan siihen etäisyyttä, kun ymmärrän tämän. Ajattelin sitten etsiä täältä netistä keskusteluja ja sattumalta löysin youtubesta videon, nettipsykiatri-orientoiti psyykkisen pahan olon hoitoon jossa hän juuri keskustelee tästä samasta asiasta. Ja ymmärsin, että juuri sen vuoksi olen todella saanut keinoja jaksaa työssäni. Olen oppinut pysähtymään silloin, kun tunnen tiettyjä tunteita ja onnistunut löytämään sen oikean ajatusmallin, mikä auttaa jaksamaan siinä omassa työssäni ja elämässäni. Huomaan jo hyvin pian, että alan ajattelemaan hyvin nopeasti, onko tässä oikeasti syytä stressata. Ja jos ajattelen tämän asian hyvät puolet, pystynkö ottamaan asiaan sitä kautta etäisyyttä.

Nyt ajattelin käydä suihkussa ja vetäytyä viltin alle ja levätä ja katsella leffoja. Huomenna palailen sitten työelämään takaisin..