Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut paljon. Olen aloittanut työt uudessa paikassa ja muutaman viikon päästä vaihdan taas uuteen paikkaan, samaan työhön. Olin kuvitellut työstäni erilaista, mitä sitten työsopimuksessa lopulta tuli julki. Aluksi mietin, että miksi tässä nyt näin kävi? Hetken päästä asiaa mietittyäni, tulin tulokseen, että jos ei nyt niin sitten ei koskaan. Tämä aika kun terapia kulkee rinnalla, on paras hetki kokeilla asioita, mitkä kuvittelisi kuormittavan. Silloin on vielä ammattilainen kuuntelemassa ja työntämässä oikeaan suuntaan, jos suunta hetkellisesti tuntuu katoavan. Toisaalta mun täytyisi olla kiitollinen kaikesta siitä mitä olen kokenut koko tänä aikana, koska se on mulle myös merkki siitä, että mä olen selvinnyt. Tänään huomasin sen, miten paljon olen kasvanut ihmisenä. Osuin paikalle, missä nainen oli kaatunut. Hän oli tajuton, kasvot verillä, huulet auki ja sekavassa tilassa. Miten rauhallisesti osasin toimia, miten hienosti mieleeni palautuivat opetellut ensiapu ohjeet. Käänsin hänet kylkiasentoon, avasin hengitystiet, rauhoittelin, pidin kädestä ja puhelin, pidin hänet lämpimänä. Toinen paikalle osunut tärisi ja sanoi, että nämä tilanteet säikäyttävät. Itse näin työharjoittelussa asioita mitkä järkyttivät, ne saivat yökkäämään ja kuolema konkretisoitui. Silti sitä kautta opin toimimaan ja se mitä silloin koin, näkyi tänään rauhallisuutena ja itsevarmuutena ja tiesin miten pitää toimia ja asiat eivät jääneet pyörimään ajatuksiin. Lukuunottamatta yhtä asiaa, tämä nainen oli humalassa ja hän käyttää alkoholia yleensä enemmänkin. Omien taustojeni vuoksi, en osaa sääliä alkoholistia. Se herättää mussa muistoja, se herättää mussa vihan tunteita ja mun on vaikeaa löytää säälin tunnetta. Ja kun mieheni sanoi puolustavan lauseen, suutuin hänelle. Ja sanoin, että en voi antaa myötätuntoa ihmiselle, ketä tuohoaa elämänsä juomalla ja pääsemällä sitä kautta hengestään. Olen väsynyt näkemään ihmisen taustat ja näen vain sen, että millainen hän on kun hän juo ja miten hän käyttäytyy sitä tehdessään. Viime viikolla töistä tullessani, eräs laitapuolen kulkija sekavassa mielentilassaan uhkasi tappaa mut ja muut asemalla seisovat ihmiset. Se säikäytti ja nosti kotona kyyneleet silmiini ja sai sen vihan tunteen nousemaan uudestaan. Silti mä en halua pelätä, maailmaan mahtuu pahuutta ja siltä ei voi täysin silmiään ummistaa. Mutta maailmaan mahtuu myös hyvyyttä ja tämä on hyvä aina muistaa, kun ikäviä asioita tapahtuu. Ja jokaisen velvollisuus on auttaa.
Tänään kävin salilla ja vietin aikaa perheen kesken. Kävin siskon luona ja poikkesimme hakemaan kiinalaista. Illalla ajattelin mennä saunaan. Siivosin viikonloppuna kylpyhuoneen ja saunan. Laitoin sinne kynttilöitä ja lyhtyjä, mitä on rentouttava katsella saunan lauteilta lasioven läpi. Usein olen ihan hiljaa ja keskityn vain oleelliseen, hengittämiseen !
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.