Ensimmäinen loma pitkästä aikaa mikä saa aikaan sellaisen euforisen onnellisuuden tunteen. Sellaisen, että on vaan niin onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä tässä ja nyt. Kiitollinen siitä, että tämä työvuosi mentiin kunnialla loppuun ja voin onnitella itseäni. Selvisin ja vieläpä niin, että en uupunut uudelleen. 

 

Olen tehnyt itseni kanssa paljon töitä. Palauttanut kehoni, levännyt, huutanut ja itkenyt, hyväksynyt tunteeni ja käynyt läpi kokemaani ja tuntemuksiani keskustelujen kautta. Silloin kun on tuntunut, että menen kovempaa olen pakottanut itseni rauhallisuuteen. Minulle rauhallisena pysytteleminen on vaatinut menneinä vuosina harjoittelua. Todellakin! Kiireen tunne ja elämän kriisit  on lisännyt stressiä, jonka määrää taas olen halunnut tietoisesti arjessani nyt minimoida. Rauhallisuuden opettelemiseen minua on motivoinut ajatus siitä, etten uuvuta itseäni tekemällä kaikkea sata lasissa vaan säästän voimiani. Kaikkea ei tarvitse tehdä täysillä eikä täydellisesti. On ollut paljon tärkeämpää olla läsnä siinä mitä tekee. 

 

Ennen jotenkin kuvittelin (tiedostamattani) olevani kuin joku supersankari. Joka pyrkii täydellisyyteen ja jaksaa tehdä asiat aina vähän paremmin. Loppuunpalaminen vasta tipautti minut itseni äärelle. Kehoni rajat tulivat vastaan. 

 

Tahdonvoimalla en saa aikaan tänä päivänä enää mitään. Mutta sillä saan, kun ajattelen olevani arvokas, riittävä  ja rakastettava juuri tällaisena kuin olen. Silloin tunnen riittäväni myös niihin elämän kriiseihin mitä elämässäni olen käynyt nyt läpi ja enempään ei ole tarvinnut pystyä. 

 

Aloitin lomani perinteisesti ystäväni kanssa istahtaen viinilasin äärelle. Mistä tulikin sitten lopulta ihan super kiva ilta. Ajatuksen tasolla vasta sisäistän asiaa, olen nyt lomalla! 

 

Aurinkoista ja ennen kaikkea rentouttavaa kesää! Nautitaan ja tartutaan hetkeen! 

 

1D6A5A86-8C68-42AF-BD03-CF8E397F0D53.jpg