Tässä palmun alla lepäillessä koen olevani taas turvassa kehossani. Oikeastaan sitä voisi kuvailla sanalla palautuminen. Hermostoni on käynyt niin ylikierroksilla jo pitkään näiden vuosien aikana, että ei elimistöni ole päässyt aina sellaiseen toivottuun lepoon. Parhaassa tapauksessa sitä kävisi vain muutaman kerran päivässä nopeasti kääntymässä taistele ja pakene -tilassa tarvitessamme lisäpotkua kouluhommien suorittamiseen, tai asettaaksemme rajat tilanteissa, joissa keskustelu ei auta. Huonoimmillaan voi käydä niin, että ei palaudu ollenkaan ja sympaattinen hermosto on jatkuvassa vireystilassa. 

 

Yön aikana on näiden vuosien aikana nukuttu, mutta ei aina palauduttu. Kehoni on huutanut aamuisin kofeiinia, kun muuten silmät eivät ole auenneet sitten millään. Vaikka en ole ennen juonut edes kahvia. Kofeiini on auttanut hetken, mutta sitten on tullut taas väsymys.

 

Olen saanut huomata, että ei sitä vain tahdon voimalla pysty elämään ihanteellista elämää. Nykyisin kun huomaan viettäväni liikaa aikaa taistele tai pakene -tilassa tai jähmettyväni ylitsepääsemättömältä tuntuvan ongelman edessä, aloitan yleensä ongelman ratkaisemisen heti soittamalla hyvälle ystävälle.

Jo pelkästään se, läheisen ihmisen rauhoittava äänensävy tai empaattinen ilme on itselläni yksi tehokkaimmista tavoista palauttaa hermostoni takaisin lepää ja sulattele -tilaan. 

 

Kolme vuotta sitten aloitetut opinnot ja kahteen kertaan sairastettu korona, hormonien epätasapaino ja stressi rikkoi hermostoni. Korona kuitenkin opetti itselleni paljon. Se opetti sen miten hermostoni minussa toimii. Sain ammattilaiselta neuvoja ja ymmärsin, että aina kaikkeen ei auta vain asioiden päässä pyörittely ja asioiden syvempi analysointi. Nyt kun opinnot on saatu loppuun, tiesin sen tuntuvan kehossa. Tällä matkalla sain oppia konkreettisesti  kun ne näkymättömät sormet kietoutuvat kaulan ympärille ja mitä silloin tapahtuu kehossa kun sympaattinen ja parasympaattinen hermosto on päällä. Tämä autonomisen hermoston yliaktiivisuus ja sen jääminen päälle on oikeastaan jopa hyvin tyypillinen tila autoimmuunisairaille ihmisille. Se on tila, missä keho tuntuu olevan koko ajan tilassa kuin ”peura ajovaloissa.” 

 

Vastaavasti parasympaattisen hermoston eli myös vagushermon hallinnoima “Lepää ja sulattele” -tila on kehon luontainen perustila, johon elimistömme palaa takaisin aina kun vain mahdollista. Tähän tilaan alan nykyisin ajautumaan automaattisesti. Alan hakemaan raskaan ajanjakson jälkeen yhteyttä itseeni ja niihin ihmisiin, jotka saavat minut takaisin yhteyteen itseni kanssa. Alan tekemään valintoja mitkä ohjaavat minua levon tilaan. Koska tähän tilaan päästessämme koemme helpommin rakkautta, rauhaa, yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta. Sitä tunnetta mitä tunnen nyt niin sielussani kuin kehossani.

 

Viikko lomaa jäljellä. Hihkuin eilen vuoren penkereellö puolisolleni, että katso tätä auringon laskua. Kuuntele tätä meren kohinaa. Meillä on hotellilta vain kävelymatka tähän. Meillä on hyvä huone, missä on hyvä sänky missä saa hyvät unet  ja miten ihanan rauhallinen hotelli. Ei ihmisten paljoutta, ei sitä rasittavaa baarielämää ja bileäänien pauketta. Vain tämä! Miten yhteen hetkeen voi kiteytetyä se kaikki kiitollisuus elämästä ja jotenkin liittyä se kaikki oleellinen tästä hetkestä. 

 

LEPOa ja palautumista ja aurinkoa. Omaa aikaa, omaa tilaa ja yhteyttä omaan sieluun.  Sitä mä lomaltani toivon. 

 

❤️