Kun on yksin, voi ostaa kaupasta juuri sitä ruokaa mitä tekee mieli. Istahtaa television äärelle ja aukaista juuri sen kanavan mitä itse haluaa katsoa. Voi nauttia pitkään saunan löylyistä ja vallata vaikka koko lauteen yksin itselle. Tai ihan vain istahtaa sohvalle, sytyttää kynttilät, nostaa jalat pöydälle ja kirjoittaa ajatuksia tänne. 

Mieheni lähti taas maailmalle. Syksy lennätti juuri sopivasti lehdet puista maahan ja teki maisemasta harmaan ja sateisen. Aamuisin on jo pimeää. Tämä syksy on ollut kaikesta huolimatta jotenkin positiivisten asioiden sävyttämä. Olen nähnyt paljon ihania ystäviä ja tehnyt paljon kivoja asioita. Vaikka tietyt tunteet ovat saattaneet vielä nousta pintaan aina välillä, ei ne enää muistuta itsestään niin miten vielä vuosi sitten.  

Vaikka olen paljon ollut yksin, olen todennut, että on hyvä pystyä elämään ilman toista ihmistä. Jos on luottamusta, ei tarvitse kehitellä omassa päässä sen suurempia peikkoja. Koen, että olen tänään jollakin tapaa kokonaisempi, varmempi ja tietyllä tapaa myös onnellisempi. Tuntuu, että olen itsenäisempi. Eikä minun tarvitse elää toisen kautta. Tuntuu, että oma laivani ei eksy enää merelle, kun kumppanini poistuu pariksi päiväksi työmatkalle. Kompassi sisimmässäni pitää suunnan yllä vaikka hetkittäin tuntuisikin, että suunta meinaa kadota.

Usein kun tunnen tunteen, alan herkästi toimimaan  sen mukaan. Tai tunnen melkeinpä musertuvani ikävän tunteen alle. Riippuu tietysti paljon siitä mikä tunne on kyseessä. Kun on pienestä pitäen oppinut tietyt toimintamallit on niiden purkaminen ja uuden mallin opetteleminen näin aikuisena välillä jopa haastavaa. Lopulta kun oppii uuden tavan toimia ja tunnistaa ne toimintatavat jotka ovat rakentuneet näiden tiettyjen tunteiden varaan, on jo itsensä kanssa aika pitkällä. Tänään oma sisäisen lapsen ääni on jo rauhallisempi. Se jopa nauttii niitä hetkistä kun saa pysähtyä. Ja kuunnella omaa sisintä. Jopa silloin kun on yksin ❤️